Tuesday, June 17, 2014

Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa...

...kun olen hankkinut meille veneen täydeltä elektroniikkaa. No vieläkään ei ole tutkaa tai meriuskottavaa plotteria, mutta poikkesin syntymäpäivieni kunniaksi kotimatkalla Marineassa noukkimassa vähän lisäkilkettä veneelle. Radiota lähdin hakemaan, mutta heräteostona tarttui mukaan myös uutta TV-antennia. Siinä oli taas Suvilla sulattelemista kun lomarahat eivät tällä kertaa ehtineet edes tilille asti.

Happy birthday dear Teemu, happy birthday to meeee!
Vanha Mocoman meri-VHF oli tosissaan tullut tiensä päähän. Virrat kun kytki, niin kanavaa pääsi valitsemaan ehkä viiden minuutin jälkeen jonkun kilkkeen lämmettyä. Pienemmät kanavat ilmaantuivat ensin ja isompia sai hakea vielä muutaman minuutin pidempään. Ja tietysti Helsinki-VTS kanava 71 löytyy sieltä aivan häntäpäästä. Muutoinkin radioaalloilta tuli kuunneltua lähinnä kohinaa ja rätinää. Olisihan tuo ollut hienoa vintage-sisustusta vanhaan veneeseen, mutta rajansa kaikella.

Tekniikan museo? Anyone? Ilmaiseksi lähtee jos kelpaa.
Miksi Lowrance Link-8 eikä joku puolet halvempi perusradio? Halusin radion missä on kaikki uusimmat kilkkeet valmiina, mutta joka kuitenkin tukisi myös vanhempia standardeja. DSC-toiminnot, eli digitaaliselektiivikutsut, olivat pakollinen lähtökohta. Noilla lähetetään ja vastaanotetaan muun muassa hätäsanomat. Tuon päälle halusin AIS-vastaanoton (Automatic Identification System). Jos olet joskus miettinyt mistä esim. marinetraffic.com saa reaaliaikaisen tiedon kaikista Suomenlahdella suhaavista aluksista, niin se perustuu juuri alusten itse lähettämään AIS-dataan. Aluksen tietojen lisäksi viesteistä selviää sijainti, suunta ja nopeus, joten AISista on köyhän miehen tutkaksi. AIS-datalla ei tee yhtään mitään, ellei sitä saa siirrettyä karttaplotterille tms. Link-8 oli ainoa alle 500€ laite mistä löytyy sekä perinteinen NMEA 0183 että uudempi NMEA 2000 väylä. Monimutkainen yhtälö, helppo ratkaisu.

Asennus piti olla perus piuhat-vaan-irti-vanhasta-ja-tsuptsup-uuteen. No antenni ja audio olivatkin, mutta sähköt eivät. Piti kerätä oikein viikko rohkeutta ennen kuin uskalsin viimein sukeltaa vanhaan sähköpääkeskukseen (mallia tina ja lasiputkisulake). Onneksi piuhojen nyhertelyyn puuverhoilun väleissä ei mennyt kuin tunti, ja toinen mokoma muiden aiheutettujen tuhojen korjaamiseen (hapettuneista abikoista tipahdelleet piuhat ja muuta pikkukivaa).

Kuvassa myös uusi 12V pistoke vanhan konetuntimittarin tilalla
Lopussa kiitos seisoo, ja nyt radiosta alkoi jo kuulua... samaa rätinää ja suhinaa. Eli antennikin p***ana?! No kieltämättä olin vähän ihmetellyt kun antenni niin kolisi tietyillä konekierroksilla resonoidessaan. Ei auta kuin kaivaa taas luottokortti taskusta ja tiputtaa pari venerahayksikköä uuteen antenniin, kaapeleihin ja liittimiin. Taas tunti-pari pikkukivaa puhdetyötä puuverhoiluita purkaessa ja konetilaan sukeltaessa, höystettynä perinteisillä mekaanisilla yhteensopivuusongelmilla. No työllä noistakin selvittiin ja johan alkoi radiokin kuulumaan!

TV:n kanssa oli vähän sama tarina. Veneeseen oli edellisten omistajien toimesta asennettu hieno 22" littu salonkiin, mutta antenni oli pitkälti mallia harava. Eihän sillä mitään digikanavia näkymään saanut, joten pieni investointi ennen MM-fudiksen alkamista oli ihan paikallaan. Valintakin oli helppo kun melkein kaikki veneliikkeet myyvät pelkkää Glomexia. Taas pari venerahaa pöytään ja asentamaan. Kerrankin uusi kilke oli suoraan yhteensopiva veneeseen hitsatun tuumaisen rosterikepin kanssa, joten asennus meni viidessä minuutissa.

Ja lopputuloksena televisiosta näkyi... ei sitten yhtikäs mitään! Digiaikana ei edes lumisadetta. Seuraavana kaivettiin Glomexin paketista uusi antennivahvistin ja korvattiin veneeseen aiemmin asennettu vahvari sillä. Puoli tuntia sähkötöitä ja ei mitään. Ei auttanut kuin ottaa taas ruuvimeisseli karvaiseen käteen ja alkaa purkamaan puuverhoilua antennikaapelin vaihtamiseksi. Onneksi myyntipakkauksessa oli sitäkin reilut kymmenen metriä, joten ei tarvinnut juhannusaattona lähteä etsimään auki olevaa venekauppaa. Yksi tunti lisää voimajuoman vauhdittamaa aherrusta ja avot! Johan tuli kanavia näkyviin ja vahvaristakin riitti vajaan neljänneksen tehot. 

Kipparin päästä kasvaa lautasantenni
Luin myöhemmin veneilijän raamatusta, että koaksiaalikaapelit tosiaan imevät meri-ilmastossa kosteutta vaippaansa, ja sitä myöten noihinkin täytyy suhtautua kuluvana tavarana. Eli jos omalla veneellä TV tai VHF reistaa, kannatanee järjestelmän uusiminen aloittaa juuri kaapeleista. Meillä VHF ja TV piuhat on nyt uusittu, turhat liitokset on poistettu matkan varrelta, ja päättelyt on tehty tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan. Joskohan näillä nyt näkisi seuraavat MM-fudiksetkin..?

Kaiken kaikkiaan melkoinen punnerrus, mutta taas opittiin tuhat uutta asiaa niin veneestä kuin siihen liittyvästä elektroniikastakin. Seuraavaksi pitäisi vielä asentaa NMEA 0183-linkki plotterin ja VHF välille, mutta se vaatiikin vanhan GPS-laitteen purkamisen välistä. Ei kai sekään ole kuin niksnaks-ja-tsuptsup ;-) 

Friday, June 6, 2014

Aika katkaista napanuora

Edellisestä kirjoituksesta onkin jo aikaa, liikaakin. Kuvia on kyllä muistettu räpsiä ainakin tusinaan kirjoitukseen, mutta jotenkin työt ja purjehdus ovat vieneet kaiken vapaa-ajan. Kelitkin ovat olleet pääosin niin hienot, että mieluummin sitä on ollut veneellä puuhastelemassa kuin koneen ääressä näpyttelemässä. Vene on ollut nyt Wapusta lähtien Lauttasaaressa, joten mailejakin on kertynyt ihan mukavasti.Startti uuteen harrastukseen on tainnut mennä aika lailla Lasse Mårtensonin sanoin: kaikki muu on turhaa paitsi purjehdus.

So far so good, vene toimitettu suht ehjänä Loviisasta Lauttasaareen
Toukokuun lopulla herättiin siihenkin tilanteeseen, että meillä on nyt käytynä melko lailla kaikki purjehdukseen liittyvä koulutus, poislukien ne kurssit mille tässä vaiheessa ei vielä ole mitään asiaa. Joskus nuorempana olisi tässä kohtaa voinut olla kovastikin vapautunut fiilis, mutta nyt tunnelma voisi kuvata jopa pelonsekaiseksi. Tästä lähtien pitäisi vissiin selvitä joka tilanteesta omin avuin ilman, että taustalla häärii joku ammattilainen pelastamassa tilanteen viime hetkellä ennen väistämätöntä katastrofia. Purjehdukseen vaan liittyy niin paljon kaikkea pientä ja suurta, ettei joka asiaa voi mitenkään oppia kursseilla, joten kantapääopiston jatko-opintoja on satavarmasti tiedossa.

Pienenä kertauksena meidän käymät kurssit tähän mennessä (10kk aikana):
  • Purjehtija I - neljän päivän johdatus purjehdukseen
  • Saaristolaivuri - navigoinnin ja merisääntöjen perusteet
  • Rannikkolaivuri - navigoinnin syventävä oppimäärä
  • Diesel-kurssi - hands-on venemoottorin käyttö ja huolto
  • VHF-kurssi - meri-VHF:n käyttö ja lupakirja
  • Perämieskurssin teoriaosuus
Ja nyt keväällä keräsin plakkariin vielä kolme kurssia lisää Kesäpurjeen tarjonnasta. Ensimmäisenä spinnukurssi, eli myötätuulipurjeen (aka. pallopurjeen) perusteita. Kouluttajana uusi tuttavuus Samppa Jaro joka veti kokonaisuuden todella hyvällä otteella. Ensin käytiin ruutupaperilla läpi spinnupurjeeseen liittyvää teoriaa ja köysistöä, ja siinä meinasi tulla diplomi-insinöörillekin pieni informaatioähky kun yhtälöön lyödään uusi purje, lisäpuomi ja kuusi(!) uutta köyttä. Plussat Sampalle perusteellisesta selityksestä niin kansankielellä kuin purjehdusjargonillakin.

Siinä se spinnu vielä on niin sopuisasti sukassaan
Käytännön harjoitus puolestaan oli kevään jännittävimpiä hetkiä. Spinnu on niitä harvoja asioita millä köliveneen voi oikeasti kaataa. Lisäksi yhtälössä on niin monta liikkuvaa osaa, että mr. Murphy käy pakostakin kylässä aika ajoin. Spinnussa on pinta-alaa on tuollaiset 100 neliötä ja sen voi uittaa tai tuhota ainakin parilla kymmenellä eri tavalla. Ihan putkeen ei mennyt meilläkään kun spinnu ui Itämeressä ennen kuin päästiin edes nostamaan sitä, ja sen jälkeen saatiin se milloin minkäkin vaijerin tai ulokkeen ympärille. Näistä pikku haasteista huolimatta toimitettiin purje ylös ja alas toistakymmentä kertaa, ja ehdittiin vetää suunnilleen sama määrä jiippejäkin. Siistiä myös harjoitella oman veneen kokoisella kotimaisella Maestro 35:lla. Kaikkinensa todella upea, jännittävä ja opettavainen päivä!

Vanhempi Rämö vauhdissa
Sebastianin vuoro ajaa spinnua
Heti seuraavana päivänä oli Peräsmieskurssin satamaharjoittelu. Se merkkasi paluuta Jacken Absolut 37:lle (meidän kouluttaja/kouluvene Purjehtija I:ltä). Mukana paljon tuttuja naamoja talven kursseilta, ja ohjelmassa ilta poijuun ja laituriin ajoa eri variaatioilla. Sinällään suoraviivaista ja ah-niin-hyödyllistä settiä. Paljon voi oppia ihan vain seuraamalla muidenkin toimintaa. Tulipahan samalla selvitettyä, että Rannikkolaivuri meni läpi täysillä pisteillä - yippikayjei!

Saatiin välissä ihan komea naapurikin. Nord Stream Raceen osallistunut Swan 60, kiinalaisten "Windward"
Viimeisenä ja oikeastaan tärkeimpänä oli vuorossa koulupäivä omalla veneellä. Kouluttajista Samppa kuului olevan erikoistunut veneen rikaukseen ja purjeiden säätöön, joten varasimme hänet helatorstaiksi omaan käyttöömme. Ekat pari tuntia menivät mastoa ja vaijereita uudelleen rikatessa kun itsellä olivat maston kumiset tukipalat menneet alunperin väärin. Ei auttanut kuin ottaa kaikki vantit ja staagit löysälle ja aloittaa alusta. Homma meni lopulta juuri niin kuin kirjassa "Purjeiden ja rikin säätö" myös opetetaan, sillä erotuksella että nyt ehkä luottaa enemmän alan ammattilaisen tulkintaan kuin omaan improvisaatioon (ja ne palat menivät oikeille paikoilleen).

Rikauksen jälkeen oli aika kokeilla perffiä, jota varten helatorstain keli oli juuri sopivasti hevi. Tuuli pysytteli pääosin alle 10 m/s, mutta välillä puuskissa käytiin väärällä puolellakin. Purjeet oli pakko reivata jo saarten suojassa, ja silti mentiin välillä kunnon kulmassa niin että meri huuhtoi tiikkikantta. Tätä vellihousua vähän hirvitti, mutta itseluottamus ja eritoten luottamus venettä kohtaan kasvoi kummasti päivän aikana. Saaret sun muut esteet tulevat myös kumman nopeasti vastaan kun loki näyttää vauhdiksi reilua 8 solmua. Muutamia huomioita:
  1. Keli on tosissaan varustautumiskysymys. Purjehduskledjut toimivat vaikka sataa vettä, lämpöä on muutama hassu aste ja tuulta sen kympin verran.
  2. Meidän Scanmarissa on läpiviennit sen verran hyvin toteutettu, että vesi ei pyri sisään vaikka kryssisi missä kulmassa. Helpottaa elämää kun sulkuja ei tarvitse muistaa sulkea ennen kallistelua (esim. lattialle lainehtiva vessan lavuaari voi olla pieni antikliimaksi).
  3. Tavarat olisi hyvä poistaa pöydiltä ja sohvilta ennen kuin kallistaa yli 30 astetta..
Kaiken kaikkiaan tuomio oli huojentava: s/y Duo toimii hienosti, ja mitään ei tarvitse lähteä välittömästi korjaamaan. Purjeet skulaavat, varustelu on hyvällä tasolla, ja taisipa koko vene saada kehut hyvänä pelinä. Isopurje on hieman alimitoitettu puomiin nähden, mutta muutoin jäi saamatta ne "tekosyyt" lähteä purjekaupoille (pitää koittaa keksiä kesän aikana joku selitys Suville). Miehistökin kuulemma pärjää omillaan, mitä nyt satama-ajoa olisi hyvä tahkoa paljon paljon enemmän.

Kohti omia seikkailuja
Napanuorista puheenollen näyttäisi kovasti siltä, että mekin saadaan uusi gasti syyskuun puolessa välissä. Vähänhän tuo voi haitata tätä uutta harrastusta kun rouva ei kohta enää mahdu veneen ovesta sisään, mutta en valita. Ei muuta kuin suunnittelemaan isofix kiinnikkeitä salongin sohvaan ja pähkäilemään mihin ne rattaat oikein tungetaan ensi kesänä ;-)

Kuva jostain kuukausien takaa kun mini-me vielä mahtui yhteen kuvaan

Friday, April 25, 2014

Rannikkolaivurikin viimein taputeltu

Tentti oli aika perussettiä mitä nyt rimaa oli ehkä hitusen nostettu parista edellisestä kerrasta (esimerkkitenttejä). Vuorovesi ja merkintälaskua, kaksinkertaista keulakulmaa ja pari paikannusta siirretyn sijoittajan avulla. Eiköhän tuo mennyt molemmilta meiltä kertaheitolla läpi, ja faija ehti suorittamaan tuon jo syksyllä. Ja Suviakaan ei voi syyttää ainakaan yrittämisen puutteesta, sen verran kauan jouduin aulassa odottelemaan ;-)

Yet another tenttipäivä
Mitäs seuraavaksi? Perämieskurssi starttais aamusta Lauttasaaressa!

Tiedossa teoriatunti, satamaharjoittelu ja sitten varsinainen nelipäiväinen kurssi kesän loppupuolella. Ehtii hyvin harjoittelemaan pari kuukautta purjehdusjutskia omalla veneellä ennen kuin tarttis näyttää että osaa jotain. 

Purjehduksesta puheenollen s/y Duo tipahtaa Itämereen alkuviikosta ja tarkoitus olisi purjehtia se Wappuna lauttasaareen. Välissä yö Hoskin omalla retkisaarella Risholmenissa jossain Emäsalon edustalla. Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä vielä viimeistelemään vesillelaskukuntoon. Voisin kuvitella, että ainakin ratti ja potkurit olisi hyvä kiinnittää takaisin veneeseen vielä kun on kuivalla maalla...

Tuesday, April 22, 2014

Levytettiin vinyyliä ja muita pääsiäisaskareita

Pääsiäinen meni odotetusti kaikkea muuta kuin kotona relatessa. Perjantai uhrattiin yleiselle pönötykselle anoppilassa, mutta lauantaista maanantaihin painettiin niska limassa Loviisan työleirillä. Ei sinänsä mitään valittamista kun aurinko helotti kirkkaalta taivaalta koko pääsiäisen ja saatiin olla valtaosa ajasta ulkosalla. Saatiin niin paljon aikaankin, ettei harmita kyllä yhtään veneellä "hukattu aika".

Ensimmäiset kaksi päivää menivät sisäkaton uudelleenrakennuksessa. Kannen läpivientien kautta livahtanut vesi oli tehnyt sisäkaton vanereista melkoista kukkamultaa. Pienikin vesimäärä voi jää tuonne muhimaan koska vanereiden ympärille on pingotettu täysin veden ja ilmanpitävä vinyylikangas, eli kansankielellä keinonahka.

Kuva syksyltä. Vaneri oli ottanut pahaa osumaa, muuten vesi valui lähinnä pilssiin.
Pääsiäinen aiheutti hieman logistiikkaongelmia, kun kaikki kaupat ovat kiinni. Ainakin ne mistä saa ostettua 3-4 mm koivuvaneria. Ei auttanut kuin ponkaista faijan kanssa keskiviikkona Loviisan Puuhun ostamaan sopiva neliömäärä vaneria, ja toimittaa se veneelle viikonloppua odottamaan. Vinyylit puolestaan ostin Lauttasaaren Maritimista, mistä tuota sai noin parin kympin neliöhintaan. Etola lienee toinen kauppa pääkaupunkiseudulla. Jälleen yksi sopivan eksoottinen venetarvike.

Lankalauantaina aloitimme Suvin ja Faijan kanssa kopioimalla kattoelementtien muodot uusille vanereille. Kiitin moneen kertaan itseäni vanhojen vanereiden säilyttämisestä talven yli, koska mittojen siirtäminen lyijykynällä on ainakin tuhat kertaa helpompaa kuin uusien mittaaminen joka suuntaan koverasta katosta. Sahauskin sujui vielä helposti kun 4mm vaneri ei paljon vastaan taistele. Ja vinyyli leikkaantuu hienosti mattoveitsellä. Mutta sitten se liimaus...

Väliaika, kahvia ja pullaa
Tuossa meinasikin mennä jo liimapensseli suuhun. Ensinnäkin yhteenliimattavat alat ovat suht valtavia, ja kappaleet suht lerppanoita. Toiseksi mereltä tuli kivoja tuulenpuuskia mitkä meinasivat koko ajan sabotoida koko homman. Ja sitten oli vielä tuon matskun väri: hohtavin valkoinen mitä kaupasta löytyy. Ilman kolmea käsiparia ja faijan varta vasten ostamaa tukevaa tapetointipöytää tuosta ei olisi tullut kyllä yhtään mitään. Ja kertakäyttökumihanskat ovat ihan must. Niitä kului projektin aikana monta tusinaa.

Liimaksi Maritimin myyjä suositteli Bostikin vesiohenteista kontaktiliimaa. Tuolla pitäisi kuulemma (ainakin teoriassa) pystyä tekemään nopeita korjausliikkeitä. Me sudittiin sitä Suvin kanssa teloilla hirveätä kyytiä molempiin pintoihin, ja yhtään ei tarvinnut kyllä odotella kuivahtamista ennen liimaamista - sen verran tehokkaasti aurinko ja tuuli hoitivat kuivauksen meidän puolesta. Siitä nopea siirto vanerin päälle, kaksi pitää päistä kiinni ja yksi aloittaa sivelemään keskeltä kiinni. Lopuksi vaneri ympäri ja mattoveitsellä auki kaikki aukot plus taitteet vanerin päihin. Oltiin varmaan kaikki aika yllättyneitä kun ehdittiin viimein vetää hetki henkeä ja lopputulos kesti lähempääkin tarkastelua. Hyvää pyrittiin tekemään, mutta priimaa taas pukkasi tulemaan.

Ensimmäinen paneli valmiina. Upea tuli!
Sama projekti kahdelle muullekin panelille, ja meillä oli iltapäivästä katon osat valmiina. Siirrettiin kamat suojaan ja jätettiin asennus suosiolla seuraavalle päivälle jotta kiinnittyminen on varmasti kunnossa. Loppupäivä väkrättiin Suvin kanssa sähköjen ja veneen pilssin kimpussa. Vedettiin myös spraylla uudet maalit aikaisemmin epoksilla tasoiteltuun perävetolaitteeseen (harmaa Hempel prop primer pohjamaali ja päälle tummempi Hempel mille drive kiinnittymisenestomaali).

Uutta maalia pintaan perävetolaitteeseen ja ohjausmoottoreiden ropeleihin
Sunnuntaina vedettiinkin sitten kunnon bodypump-treeni veneen sisällä. Kyllähän noita vanereita jaksaa hetken kannatella päänsä päällä, mutta muutaman minuutin jälkeen alkaa jo hiki valumaan ja kaikki paikat tutisemaan. Tuntuu, että yhtäkkiä se lötkö vaneri pistääkin yllättävän paljon vastaan kun koittaa taivutella katon muotoihin, samalla painaa listaa päälle ja vielä ruuvata ruuviakin koko kompleksin läpi. Eihän ne ruuvit mitään pitäneet vanhoissa rei'issä ja moisessa rasituksessa, joten meni säätämiseksi senkin suhteen.

Let there be light!
Oli suoraan sanottuna pakko ottaa breikki väliin, käydä vetämässä naamaan vähän lisää kebabia paikallisessa Newrozissa, ja veneelle palatessakin keksiä vähäksi aikaa jotain muuta tekemistä. Nautittiin auringosta ja purettiin peitteet ja telineet veneen päältä. Siitä mieli vähän kirkastuneena (ja kajuutta sitäkin enemmän peitteiden poistuttua) kelpasi palata takaisin bodypumppaamaan. Lopputuloksesta voi sanoa, että on ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Kyllä tuota kattoa kelpaa esitellä veneessä vieraileville. Ja jos sitä jonain päivänä innostuisi vaihtamaan keula- ja peräkajuutan katotkin... :)

Saas nähdä milloin viimeiset listat löytää paikalleen...
 Muistilista muille nööseille jotka haluavat levyttää vinyyliä:

  • Vähintään kolme käsiparia paikalle, mieluummin enemmänkin
  • Hyvät, tasaiset ja puhtaat työtasot
  • Rutosti kertakäyttökumihanskoja
  • Unohda pensselit, tela hoitaa liimanlevityksen paljon paremmin
  • Vahvista vanhat ruuvinreiät + hanki varalta kokoa isompia ruuveja
    (tai käännä listaa 180 astetta niin tulee uudet reiät)
  • Käytä vanhoja vinyyleitä / paneleita mallina

Friday, April 4, 2014

Kuntokartoituksen kertomaa

Vanhaa kun ostaa niin ei saa uutta. Pätee erityisesti 31-vuotiaaseen purkkariin. Kuten aikaisemmin on tullut kirjoitettua, meidän purtilossa isoimmat päivitykset on onneksi tehty jo vuosien 2009 (kansi, ikkunat) ja 2011 (moottori, ohjausmoottorit) aikana. Silti pienten ja vähän isompienkin remppojen backlogi on talven aikana venähtänyt varsin mittavaksi. Ei varmaan tullut kenellekään meikäläisen tuntevalle yllätyksenä. Mulla kun on ihan omia versioita vastauksesta kysymykseen ”kuinka monta insinööriä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?”, tässä yksi:
  1. Todetaan, että kyseessä tosiaan on hehkulamppu eikä moderni vähävirtainen LED-valaisin. Vaihtoon koko lamppu.
  2. Upotettavan valaisimen irroitus vaatii kattoverhoilun avaamisen.
  3. (Vaihdetaan koko kattoverhoilu kun kerran on irti ja uusitaan katon läpiviennit)
  4. Paljastuneet sähköjohdotkin näyttävät aika kulahtaneilta ja liitokset lähinnä sähköteippiä tai suojaamattomia abikoita. Vaihtoon koko roska.
  5. Samallahan tuohon väliin asentaa himmentimen. Edessä puuverhoilun purkamista ja reikäporakokoelma kasvaa jälleen yhdellä koolla.
No takaisin asiaan: pari asiaa veneen kunnossa oli jäänyt vaivaamaan mieltä, erityisesti suht rapeaan kuntoon ajautuneet kölipulttien mutterit. Ajauduin helmikuussa Vene-messuilla juttelemaan Hopeasalmen telakan pitäjän kanssa näiden tarkastuksesta, ja hän mainosti uutta Venealan Keskusliiton Finnboat ry:n venetarkastusta. Ymmärsin, että tavoitteena on standardisoida venepuolen kuntotarkastuksia ja tarkastajia onkin koulutettu talven aikana pitkin Suomenmaata. Hän suositteli käyttämään loviisalaista M-Yachtsia, joilla myös löytyi ständi Vene-messuilla. Sovimme M-Yachtsin Martinin kanssa treffit maaliskuun lopulle.

Ei omiaan herättämään luottamusta...
Koko viikon jatkunut sade esti rungon kosteusmittaukset, mutta muutoin kolusimme Martinin kanssa läpi kaikki rakenteet, läpiviennit, täkeimmät kiinnikkeet jne. Runko vaikutti koputtelun perusteella olevan kauttaaltaan kunnossa, kuten myös rungon läpiviennit ja kansirakenteet. Keulaharuksen kiinnityksen ympärillä näkyi lasikuidussa pientä rasituksen aiheuttamaa halkeilua, joten syytä tarkistaa kannenalaisen vanttiruuvin kireys kunhan masto saadaan keväällä pystyyn. 

Rungon osalta ainoa isompi remonttisuositus on keula- ja peräpotkurien putkien laminoiminen myös ulkopuolelta. Lisäisi turvallisuutta törmäystilanteissa ja estäisi venen imeytymisen putken ja rungon väliseen saumaan. Pistin työn jo telakan työjonoon ensi talveksi.

Tuota saumaa pitäisi ensi talvena fiksata. Edessä ja takana.
Mutta sitten en kölipultit ja mutterit… Martin ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa reikäjuustoa ja käytettiin hyvä puoli tuntia mahdollisten syiden pohtimiseen. Palataan näihin ihan oman blogikirjoituksen merkeissä, mutta tuomio oli selvä: syytä kannattaa vielä selvittää, mutterit on vaihdettava ja voi olla että pultitkin on vaihdettava. Todennäköisin syy on yhdistelmä väärää terästä, pilssissä pitkään lojunutta vettä ja pilssipumpusta vuotanutta sähköä. Ihan hyvät ainesosat kunnon painajaiseen.

Pientä sähköparin aiheuttamaa korroosiota löytyi myös perävetolaitteen rungosta. Ei mikään ihme kun alumiinikuori oli maalattu kuparimaalilla, ja tuhon varmistamiseksi myös uhrimetalleiksi tarkoitetut anodit olivat samaisen sinisen töhnän peitossa. Ei auta kuin hioa ja harjata puhtaaksi, epoksoida montut ja vetää uudet pohja plus myrkkymaalit pintaan. Tällä kertaa alumiinille tarkoitetut :-P

Ei näin. Virtaussuojakin vähän repsottaa, mutta se on pientä.
Loppu olikin pienempää säätöä siellä täällä. Käytiin läpi mistä mahdollisia vuotoja kannattaa etsiä, ja kokeiltiin eri laakereiden tiiveyttä. Täytyy sanoa, että vaikka löydökset taas tarkoittavatkin muutaman tonnin investointeja, antaa se kummasti mielenrauhaa kun joku ammattilainen on oikeasti perannut veneestä kaikki sopukat. Kustannus oli vajaa pari sataa euroa, mikä ei ole lainkaan paha rasti reilun parin tunnin konsultaatiosta. Ja samalla sai vastaukset kaikkiin niihin kyssäreihin mitkä on talven aikana jääneet askarruttamaan. Helppo suositella Finnboatin kuntokartoituspakettia, ja eiköhän osaavia tarkastajia löydy mualtakin kuin Loviisasta.
Hylsy tuli, mut ei se mitään kun tietää mitä pitää korjata

Saturday, March 29, 2014

Terveiset rannikkolaivurikurssilta

Viimeiset pari viikonloppua ollaan taas Suvin kanssa istuttu koulunpenkillä Rannikkolaivurikurssin parissa. Kouluttajana jälleen Jarmo Aaltonen Kesäpurjeelta, ja kurssilla alkaa puolet naamoista olemaan jo ennestään tuttuja. Ihan kiva pikku yhteistö muodostumassa ja varmasti moikkaillaan kesällä pitkin Suomenlahtea.

Miten tää kaikki roina mahtuu mun A3-kokoiselle karttapöydälle?
Rannikkolaivuri jatkaa soveltuvasti siitä mihin Saaristolaivuri päättyi. Kun saaristossa mentiin väyliä pitkin ja suunnittiin linjataulujen perusteella, nyt siirrytään vähän väljemmille vesille ja aletaan suorittamaan paikanmääritystä horisontissa näkyvistä kiintopisteistä. Siirretyt sijoittajat, kipparin kulmat ja jopa leivinpaperi tulevat tuossa hyvin tutuiksi.

Suvi pitää järjestystä yllä paljon mua paremmin
Täysin uutena asiana kurssilla tulevat sorto ja virta, ja noihin liittyvät laskut ja taulukot. Sorto on vielä purjehtijan arkipäivää kun tuuli painaa Tallinnan sijasta Paldiskiin, mutta virtauksilla tai vuorovedellä ei meille juuri käyttöä löydy. Hyvä kuitenkin ymmärtää miten nuo toimivat jos-sitä-vaikka-joku-päivä päätyisi sinne etelään purjehtimaan (tuoltahan se motivaatio näille kursseille alunperin kumpusi). Kokonaisuudessaan enemmän käytännön karttatyötä ja laskentaa kuin Saaristolaivurissa, ja ehkä juuri siksi myös kiinnostavampi paketti. Ainakin aika rientää kerrankin vikkelästi koulussa.

Autokin saattais kaivata vähän vettä ja vahausta
Käväistiin viikolla telakallakin aloittamassa kevätpuuhia. Taas jäi hommat vähän puolitiehen kun piti kiirehtiä illaksi anoppilaan Tampereelle, mutta ainakin kevätremppa on nyt aloitettu. Aurinkoinen päivä houkutteli paikalle muitakin veneenomistajia, ja päivän aikana katosi pressut yhden jos toisenkin veneen päältä. Varma kevään merkki. Itse poistin väärät myrkkymaalit perävetolaitteesta ja paklasin epoksilla alumiinin alkavia korroosioita umpeen. Suvi puolestaan keskittyi köysilukkojen irroittamiseen kannesta ja niiden läpivientien korjaamiseen. Jälkimmäiseen tuli niin hyvät ohjeet ammattilaisilta, että pitänee tehdä ihan oma raportti toteutumasta kevään aikana.

Märkähiontaa ja mukavaa sinistä mönjää joka paikassa
Koulutuksesta innostuneena tuli vielä ilmoittauduttua faijan kanssa Perämieskurssille. Huhtikuussa yksi päivä teoriaa, toukokuun lopulla käytännön satama-ajoharjoittelu, ja varsinaisella kurssilla neljä päivää purjehdusta elokuussa. Ei paha! Sitä odotellessa käydään ensi viikolla tutustumassa Hoskin pursiseuran hallitukseen ja tiluksiin. Ja toukokuun lopulla on spinnukurssikin (spinnu on se iso värikäs pallopurje...). Kyllähän näissä riittää työssäkäyvällä ihmisellä tekemistä. Ja jos meinaa sittenkin loppua tekeminen kesken, niin käynnistettiin faijan kanssa varuiksi vielä yksi projekti:

Kuuden tuuman rautanaula -terapiaa parhaimmillaan

Saturday, March 15, 2014

Saapuu taka-taka-taka-taka-taka-takatalvi

Etuovella taivasta kohti puskevia heiniä katsellessa ehti jo melkein alkaa stressaamaan veneellä odottavia kevättoimia, mutta onneksi luontoäiti tipautti tänään taivaalta vähän lisäaikaa. Viikolla elohopea lähenteli jo viittätoista astetta ja tiimiristeilyllä Tallinnaan iski ensimmäinen kunnon polte päästä seilaamaan, tai siis ainakin opettelemaan sitä itseään.


Joo, ei mitään kiirettä...
Veneellä sitä tekemistä riittääkin. Pitäisi paikata kaikki naarmut gelcoatista, kiillottaa ja vahata maalipinta, maalata uudet "myrkkymaalit" vesirajan alle, vaihtaa korroosiolta suojaavat anodit ja tsiljoona muuta pientä juttua. Vahatessa tulee ehkä pari kertaa kirottua, etteikö joku alta kolkytjalkanen olis riittänyt näin alkuun. Sisäpuolellakin odottaa vielä moottorin keväthuolto, kölipulttien hapertuneiden mutterien vaihtaminen ja hieman isompana projektina sisäkaton vanerien ja vinyylien (valkoinen keinonahka) uusiminen.

Nälkä kasvaa syödessä ja taidan samalla uusia vähän kajuutan valaistusta. Samallahan sitä uusisi johdotuksen ja sitten kannattaisi jo päivittää sähkökeskuskin... Veneen uusi sähkösuunnitelma pääsikin jo syntymään talven pimeinä tunteina, mutta ehkä jätän tuon projektin suosiolla syksylle tai seuraavaan talveen. Ei kaikkea kerralla. Siinä sitä vasta vesillelaskun aikaan ihmeissään oltaisiinkin kun sulakkeet paukkuu, kukaan ei osaa rikata mastoa ja moottorikin jättää starttaamatta. No kirjallisuuden puutteeseen nämä projektit eivät ainakaan kaadu.


Ylin kirja on vaatimattomasta ulkoasustaan ja 10€ hinnasta huolimatta ihan paras löytö.
Veneen huolto ja kunnostus, Art House, ISBN 951-884-384-8
Mitäs muuta? Käytiin porukalla Vene-messuilla helmikuussa. Itsellä oli edellisestä kerrasta vierähtäny noin 20 vuotta. Edelleen iso tapahtuma, mitä nyt purjeveneiden edustus jää nykyään kovin vaatimattomaksi satojen moottoriveneiden keskellä. Sitä tietysti saa mitä tilaa, sillä viime vuoden tilastot kertovat 3700 myydystä moottoriveneestä kun vastaava luku purkkareille oli 52. Kävimme tutustumassa moniin veneisiin, mutta mitään poltetta hankkimiseen ei ollut kun nykyiselläkään ei ole purjehdittu omin päin metrin vertaa. Jotain varusteita löydettiin edullisesti, kuten Aiglen Gore-tex saappaat Suville ja faijalle. Nyt meillä on koko perheellä samanlaiset, söpöä!

Kuin kaksi marjaa
Kävin myös maaliskuun lopulla viimein suorittamassa SRC-tutkinnon, eli tuttavallisemmin veneilijän radiopätevyyden. Olin jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että  tentissä olisi sekä kirjallinen että suullinen osuus, ja tankkasin sen takia paniikinomaisesti protokollan mukaisia mayday-mantroja. Oikeasti Viestintäviraston tentissä on ainoastaan tunnin mittainen teoriakertaus ja sen jälkeen kaksiosainen kirjallinen tentti. Ei mikään mahdoton rasti, mutta kyllä tuonne lukea tarvitsee ja kurssia suosittelen edelleen. Tentistä melkein täydet pisteet ja palkinnoksi Viestintävirastolta SRC-ajokortti ja Suvilta hieno kannettava Lowrance Link-2 VHF-puhelin gepsulla ja kaikilla muilla herkuilla. Über!

Pääsin kuivaharjoittelemaan Distress-napin käyttöä...
Ja jotteivat jäsenyydet loppuisi kesken, menin vielä liittymään Kesäpursiseuraankin. Oma pursiseura Helsingfors Segelklubb, tuttavallisemmin Hoski, kun ei ole Suomen navigaatioliiton jäsen. En tiedä onko tuolla muuta merkitystä kuin yksi viiri lisää veneeseen ja mahdollisuus tilata diplomeita Navigaatioliiton tutkinnoista, mutta eiköhän se ensi kesän aikana selviä. Todennäköisesti ainakin jotain koulutus- tai yhteistoimintaa tiedossa. Faija meinasi ratkaista saman ongelman liittymällä työnantajansa kautta Nesteen Venekerhoon Porvoossa.

Saaristolaivurin pitää osata myös lukea vaikeita fontteja
Nyt ei muuta kuin katse kohti ensi viikonloppuna starttaavaa Rannikkolaivurikurssia.