Kytkinpaneli uusiksi, ja levytyshommiakin pukkaa

Taas meni yksi sunnuntai rattoisasti telakalla. Ei ollut alunperin suunnitelmana, mutta Tukholman reissu torstaista lauantaihin vei ajatukset taas meriaiheisille uomille, ja miehen sitä myöten telakalle. Ja mikäs tuolla on puuhastellessa kun lämpötila on edelleen nollan tuntumassa, valoa riittää ja kajuutan saa helposti lämpimäksi pienelläkin lämmittimellä.

Duon syyshuolto tuli valmiiksi jo edellisellä reissulla, joten nyt pääsi (viimein) keskittymään tälle talvelle suunniteltuihin remontteihin ja tunauksiin. Edellisessä postauksessa kävin läpi ainakin tartuntakaareen liittyviä suunnitelmia. Tuo on nyt edennyt sen verran, että kävin ostamassa kaaren Marineasta, ja olen parin viikon aikana ehtinyt jo sommittelemaan kaulusta DraftSightilla (2D CAD softa). Käytin tänään vähän lisää aikaa sommitellen kaarta paikalleen, ja viimeksi otetut mitat näyttäisivät täsmäävän ihan OK. Voi olla että kaaren taitos tulee vähän pitkälle istuinlaatikkoon ja haittaa yleistä liikkumista, mutta sen näkee kunnolla vasta kun kaari on paikallaan ja vene käytössä.

Peräkajuutan verhoilun uusiminen
Toisena hommana intouduin irrottelemaan peräkajuutan sisäkaton verhoilupanelit. Tuo ei varsinaisesti ollut tämän talven työlistalla, mutta onhan tässä aikaa ja suoraan sanottuna nuo alkuperäiset kellastuneet uretaanivinyylit alkoivat olla aika irstaan näköiset. Tuota verhoilua tuli harjoiteltua jo viime pääsiäisenä, eikä se lopulta ollut kovin kummoinen homma - aikaakin kuluu alle päivä, vaikka aloittaisi uusien vanereiden leikkaamisella. Josko ensi keväänä olisi edes kahdessa katossa samanlaiset vinyylit. Vanhan veneen ominaisuuksia... :)

Näitä kattopaneleita oli yhteensä viisi. Onneksi valtaosa seinistä on puuverhoiltua.

Panelit lähtivät irti suht helposti ruuvit aukaisemalla, mutta ikkunakehys oli pakko irrottaa saumauksineen, kun senkin alla oli jemmattuna jokunen ruuvi. Toisin kuin salongissa, peräkajuutan sisäkatosta en onnekseni löytänyt pienintäkään kosteusvauriota. Sivuseinien verhoilut jätin vielä paikalleen, koska ne on liimattu kontaktiliimalla suoraan veneen runkoon. Noiden leikkaamisesta ja liimaamisesta tulee keväällä melko mielenkiintoinen operaatio. Paikalleen jättäminen ei ole vaihtoehto sen jälkeen kun katot on uusittu.

Kykinpanelin päivitys tälle vuosituhannelle
Lopuksi pääsin viimein vauhtiin talven pääprojektin kanssa, eli sähkökytkinpanelin uusinta. Vanha paneli ei sekään ole veneen alkuperäinen vuodelta 1983, mutta melkoinen hilavitkutin yhtä kaikki. Kymmenen kytkintä ja muutama (lasiputki)sulake ovat ehkä riittäneet 90-luvun alkupuolella, mutta nykyisellä varustetasolla on kytkennöissä jouduttu turvautumaan jo melkoisiin purkka-tarravirityksiin. Tuolla oli abikoa, abikon haaroitinta, haaroitettua haaroitinta, jatkojohtoa, ruuvirimaa ja jopa sähköteippiä piuhoja yhdistämässä. Joka kerta sai pelätä kun ovea aukaisi. Ja jos erehtyi asentamaan uusia piuhoja, sai varautua siihen, että pari vanhaa tipahtaa samalla pois.



Vuosien varrella härskiintynyt sillisalaatti

Ihan ex tempore tällaista projektia ei voi hoitaa, ja on tämänkin suunnitteluun käytetty yhden vuorokauden tunnit aikaa. Isona motivaattorina toimi s/y Talismanin vastaava projekti, josta löytyy hyvä kuvaus veneen blogista. Piirtelin loppukesästä sähkösuunnitelmat s/y Duolle, ja tulin siihen tulokseen, että veneeseen kannattaa asentaa 20-25 kytkimen paneli - luonnollisesti automaattisulakkeilla varustettuna. Isommassa maksaa vain ekstraa, ja sähkökaapin oven koko oli toinen rajoite. Mun sisäinen sähköinsinööri olisi varmaan vieläkin valitsemassa optimaalista panelia, ellei Maritimin poistohyllystä olisi löytynyt just täydellistä BEP Marinen 20-kytkimistä panelia tuntuvassa rabatissa. Kakkuna kirsikan päällä iso ohjelmoitava LCD-näyttö johon saa näkyviin tiedot kahdeksasta eri sisääntulosta (akkujännitteet, virta / amperituntilaskurit, pintamittarit... you name it)


Aika siirtyä tämänkin osalta digiaikaan

Uudessa panelissa oli valmiina valmistajan paras arvaus tarvittavista 5A - 30A sulakkeista. Otin kaikki sulakkeet irti ja jaoin ne sähkösuunnitelman ja virrantarpeen mukaan loogisiin ryhmiin. Esim. kaikki valoihin liittyvä tulee keskelle näytön alle, kun taas navigointiin ja purjehdukseen liittyvät kytkimet laitan vasempaan pankkiin jne. Paneli toimitetaan ilman johtoja, joten nekin pitää mitoittaa ja valmistaa itse. Päädyin 1.5mm ns. silikonijohtoon sen erinomaisen taipuisuuden vuoksi. Tuo riittää mitoitukseltaan kaikelle paitsi autopilotille ja parille muulle virtasyöpölle. Niille vedin kaksi piuhaa. Numeroin joka ikisen johdon Biltemasta hommatulla merkkaussarjalla, ja tein asianmukaiset ruuviliitokset kutistesukalla varustetuilla Abiko-liittimllä. Meni vähän hifistelyksi kun piuhat ja liittimet kustansivat yli 100€, mutta eipähän jää noista kiinni.

Aika hieno, vaikka itse sanonkin. Tähän meni yksi vapaapäivä syksyllä.

Tässä vaiheessa oli oikeastaan kaikki valmistelu tehtynä, ja oli aika siirtyä vanhan panelin irroittamiseen. Merkkasin varmuuden varalta kaikki vanhat piuhat maalarinteipillä, sikäli kun osoite oli selvitettävissä. Puolet johdoista meni helposti, toista puolikasta metsästettiin jälleen kerran verhoilujen välistä. Samalla tuli purettua veneestä taas kilon verran vuosien varrella tarpeettomaksi jäänyttä kuparia. Ihan palkitsevaa löytää tarkoitus (tai sen puute) eri lokeroihin jemmatuille johtohärdelleille. Eiköhän tuonne jäänyt vielä pari kiloa kuparia, minkä voi huoletta poistaa ilman että mikään lakkaa toimimasta.



Salapoliisityö aloitettu.

Point of no return?

Tuohon oli hyvä lopettaa projekti tältä päivältä. Vanha kytkinpaneli ovineen on nyt raahattu kotiin, ja seuraava vaihe on sovitella uutta panelia vanhan tilalle. Myös veneellä pitää asentaa kytkentärimat rungon seinään niin, etteivät piuhat tule enää suoraan laitteelta panelille vaan ne kerätään kiinteille ruuvirimoille. Tuo taas vaatii vähän laminointitöitä runkoon, joten ei ole tylsä talvi edessä. Ja mistä vetoa, että tämäkin projekti päätyy siihen, että venettä puretaan atomeiksi notta vanhat piuhatkin saadaan uusittua.

Nemoa etsimässä

Tässä syksyn aikana on tullut kaikessa hiljaisuudessa viriteltyä vähän kisaprojektiakin. Oma kokemus ja purjehtiva kaveripiiri eivät ihan (vielä) riitä oman kisamiehistön pyörittämiseen, mutta keväästä asti on hautunut ajatus liittyä gastiksi johonkin valmiiseen kisamiehistöön. Kesällä en saanut tikkua ristiin asian suhteen kun oli mukamas niin kiire omankin veneen kanssa, enkä olisi varmaan aktivoitunut syksylläkään ellei olisi tullut asiasta puhetta Doylen purjeseppien kanssa. Kävi ilmi, että First 36.7 laivueessa Nemo saattaisi kaivata yhtä tai kahta gastia vakituiseen kisamiehistöönsä, ja sillä tiellä nyt ollaan.

Aloitetaan veneestä: First on Beneteaun erittäin suosittu racer-cruiser mallisto, joilla ajetaan paljon ns. yksityyppiluokan kisoja. Suomessakin First 31.7 ja First 36.7 ovat saavuttaneet kriittisen massan ja molemmilla ajaetaan omasta luokkamestaruudesta. Vastaavia veneitä löytyy muiltakin, kuten X-Yachtsin X-35. Näiden suunnitelun lähtökohta on herkullinen: tehdään nopea kisavene unohtamatta perhepurjehduksen vaatimia mukavuuksia kuten mukavia asuintiloja, oikeaa keittiötä ja lämmintä vettä. Hinnatkin ovat tyypillisesti sieltä edullisemmasta päästä. Näitä isompia veneitä saa käytettynä noin 100k€ hintaan, ja mukana tulee usein tolkuton läjä enemmän ja vähemmän ajettuja kisapurjeita.

First 36.7 Nemo

Tuosta First 36.7:sta on jotenkin muodostunut oma henkkoht suosikkini. Vene on erittäin komea ilmestys satamassa, ja jotenkin käytännöllisemmän oloinen kuin pahin kilpailijansa X-35. Myös pikkusisko First 31.7 on erittäin kaunis vene, mutta pinnaohjaus saa aikaan jonkun allergisen reaktion meikäläisessä. Väliin on pari vuotta sitten ilmestynyt myös First 35, mutta noita on jälkimarkkinoilla huomattavasti huonommin tarjolla. Summa summarum: First 36.7 on se vene, mitä olen vakavasti harkinnut itsellenikin, ja se on aivan erinomainen syy liittyä nimenomaan First 36.7 fleettiin kokemusta hakemaan.

Syyskuussa kisakausi oli jo sen verran ehtoopuolella, että kummoisiin urotekoihin ei enää taivuttu. Kävin skuuttaamassa isopurjetta parissa keskiviikkotreenissä, mutta jouduin skippaamaan viimeisen kisan kun Suvilla oli laskettu aika samana viikonloppuna. Sebastiankin lähti mukaan tutustumaan toimintaan, ja eiköhän hänellekin löydy paikka ensi kauden miehistöstä. Jäi näkemättä miten hyvin olisin osannut pitää venevauhtia yllä (ison skuuttaajan isoin vastuu), mutta eiköhän tuo selviä ensi kaudella.

Vähän tuulta ja paljon sumua

Lokakuun alun kohokohta oli Nemon siirtopurjehdus HSS:n satamasta Liuskasaaresta Pohjankuruun Tammisaaren liepeillä. Lauantaina oli erittäin kevyt keli ja nollatuuli pakotti ajamaan osan matkasta Inkooseen koneella. Toisaalta ajoittain käynyt kevyt tuulenvire toi hyvin esille veneen suorituskyvyn. 4-6 solmun vauhti 3 m/s sivuvastaisessa tuulessa vaikuttavaa menoa, etenkin kun Duo istui samoissa oloissa yleensä paikallaan raskaiden dacron-purjeiden heiluessa laineiden tahtiin. Rauhalliset olosuhteet mahdollistivat myös spinnulla harjoittelun vajaalla miehistöllä. Kipparillamme Kallellakin oli aikaa ja kärsivällisyyttä käydä kisaamiseen ja purjeiden säätöön liittyvää teoriaa läpi tuntien ajan, ja tuntuu että opittiin Sebastianin kanssa purjehduksesta enemmän yhten päivän aikana kuin koko kesänä itse purjehtien.

Paikalle sattui yksi X-35 ja kisahan siitäkin heti tuli

Yöksi pysähdyimme HSS:n retkisaareen Andöllä Inkoon edustalla. Ihan kiva saari perusvarustuksella, mutta ei vedä mitenkään vertoja oman seuramme HSK:n saarelle Ormholmenissa. Toistaalta etäisyys on juuri passeli pidemmälle länteen suuntautuvan retken ensimmäiseksi etapiksi. Oltiin lokakuun kunniaksi ainoa vene koko saarella, joten kiirettä ei pitänyt saunomisen suhteen.

Odotin kameran kanssa jos vaikka Sebastian syttyis palamaan

Sunnuntai valkeni lähes täydellisenä vastakohtana edelliselle päivälle. Tuuli puhalsi kaakosta parhaimmillaan 10 m/s ja lauantain sumuisuus vaihtui auringonpaisteeseen. Olosuhteet olivat kerrassaan täydelliset vauhdikkaaseen purjehdukseen sisäväylällä. Välillä vene meinasi jäädä nalkkiin isomman saaren aiheuttamaan tuulensuojaan, ja hetken kuluttua saikin ottaa jo purjeista tehoa pois ettei mennä kyljelleen. Joka tapauksessa ensimmäisen kolmen tunnin keskivauhti oli yli 7 solmua, mikä on todella paljon ahtaalle ja alati mutkittelevalle väylälle. Silkkaa parhautta!

Ei lainkaan hassumpi aamu

Ja oli hieno päästä opettelemaan purjeiden säätöä kovemmassakin kelissä. Kesä oli lopulta todella vähätuulinen, ja kelin sattuessa sitä pienellä miehistöllä mieluummin reivasi purjeita pienemmäksi kuin ajoi maksimilla. Nemolla ajettiin nyt täysin purjein kaikkiin tilanteisiin, ja se mahdollisti monen tunnin intensiivitreenin "skuutinvarressa".

Helppo hymyillä kun mittari näyttää taustalla nopeudeksi 7,4 solmua

Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin tuokin purjehdus. Saavuimme Tammisaareen ja viimeinen 10 mpk Pohjankuruun päristeltiin koneella osan miehistöstä purkaessa köysiä rikistä. Kokonaisuudessaan reissusta ja veneestä jäi todella positiivinen kuva. Vene oli ihana purjehtia, ja sisätilat toimivat erinomaisesti kuuden hengen retkeilyyn. Toki Kallen käyttämät Doylen über-kuitupurjeetkin tekivät oman vaikutuksensa.

Tammisaaren sillat

Talven aikana on tiedossa jos jonkinlaista valmistavaa ohjelmaa niin Nemoa huoltaessa kuin yhteisten teoriatuntienkin muodossa. Kesän kisakalenteri näyttää viittä kisaviikonloppua ja viikottaisi treenejä, joskin paras kesälomakausi on rauhoitettu retkipurjehdukselle. Saas nähdä miten ehtii taas tekemään kaikkea, mutta ainakin yritys tulee olemaan kova!

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...

Sen verran on kiirettä pitänyt taas uuden gastin kouluttamisen ja työjuttujen kanssa, ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittamaan saatikka käymään telakalla venettä paijaamassa. No tänään ehti, ensimmäistä kertaa yli kuukauteen. Tuossa oli välillä jo muutamat syysmyrskytkin, joten alkoi olla aikakin käydä tsekkaamassa damaget.Onneksi valtakunnassa oli kaikki hyvin, ja syyskuinen bondage-viritys oli kestänyt suorastaan upeasti. Pressut olivat kauttaaltaan kireällä, ja vene vaikutti jo täysin kuivuneelta. Bueno!

Sää oli mukavan lämmin (+5 C), joten intouduin ensimmäisenä pesemään istuinlaatikon, ja jatkoin cleaner-vahalla. Tuo olikin viimeinen pinta, mikä oli vielä käsittelemättä syyskuun jäljiltä. Jaksaa kyllä edelleen ihmetyttää tuon Star Briten hiontavahan teho. Pinttyneimmätkin tahrat katosivat taas pienellä hinkkaamisella, ja istuinlaatikko hohtaa taas puhtauttaan.

Selkänojat puunattuna, lattianraja vielä vaiheessa

Lopputulokseen tyytyväisenä kävin viimein tämän talven pääprojektini kimppuuun. Meidän pedestaalista (ruoritolpasta) puuttuu tartuntakaari. Tuo huomattiin ongelmaksi jo kesällä kovemmassa kelissä, kun veneen kallistellessa ei ollut oikein mitään mistä ottaa kiinni. Lisäksi ensi kesänä tarvitsee miettiä mihin vekaran turvaistuimen kiinnittää, ja tartuntakaari olisi se kaikista helpoin ja loogisin paikka.

Tartuntakaaria saa kaupasta, mutta ne vaativat erillisen kauluksen pedestaaliin kiinnitystä varten. Kuten arvata saattaa, niin ihan lähi-Prismasta ei tuollaista kaulusta löydä meidän 31-vuotiaaseen Whitlock Cobraan. Itse asiassa tuollaista on koitettu metsästään Marinean henkilökunnan avustuksella koko kesän ajan. Tuotekoodi on tiedossa, mutta Whitlockin nykyinen omistaja Lewmar ei tunnu kovin kiinnostuneelta tuollaista toimittamaan. Ebaysta ja nettikaupoistakaan ei löydy, sen verran niche tarpeesta puhutaan. *pöh*

Eli ei auta kuin ottaa viivotin, pora ja rautasaha käteen. Ei vaiskaan, se olis ihan liian kansanomaista ja helppoa! Mä hoksasin, että mastonnokkaankin pitäisi työstää pieni lisälevy, jotta saan keväällä siirrettyä VHF-antennin peräpeilistä sinne. Kahden työstettävän kappaleen kanssa kannattaa jo teettää osat jollain CNC-pajalla. Ja jos tuolle polulle lähdetään, niin tehdään samantien modernin ajan mustasta kullasta - hiilikuidusta!

Windexin jalus on joskus murtunut ja ankkurivalokin puuttuu.
Lisäksi VHF-antennille ei ole tilaa ellei Windexiä saa reilusti taaksepäin

Otin internetin kauniiseen käteeni ja kävin hakemassa firmoja. Kiinasta saa ebayn kautta A3-kokoisia ja 5mm paksuja levyjä noin 100€ hintaan. Moni firma lupaa myös jyrsintää haluttuun muotoon, mutta siinä kohtaa tilaus ja maksu menevät vähän hankalammiksi. Onneksi Bing löysi Mäntyharjulta RealComposite Oy:n joka tarjoaa ihan samaa settiä kotimaisin voimin. Pyysin tarjouksen ja näyttäisi että matsku + jyrsintä jää toimituksineen alle 300€, joten eiköhän tämä toimittajavalinta ole sillä ratkaistu.

Tänään keskityin veneellä ottamaan tarkat mitat pedestaalista, ja tulevalla viikolla suuntaan Marineaan hakemaan tuon 9.5" tartuntakaaren. Tuota varten piti pedestaalista irroittaa kompassi ruuvinreikien ja sähköläpivientien sijainnin selvittämiseksi. Samalla selvisi, että meri-ilmasto oli tehokkaasti tuhonnut kompassin valolle menevät piuhat, joten pientä ylimääräistä sähkötyötä on taas luvassa.

Tässä vaiheessa projekti alkaakin olla aloittamatta vaille valmis. Enää tarttisi opiskella joku CAD-ohjelma, että saa piirrettyä tarvittavat stepit CNC-koneelle. Helppo homma sähköinsinöörin tutkinnolla... Eli tämän kanssa varmaan taistellaan lopputalvi.

Mun tehopäivään mahtui vielä TV:n antennivahvistimen upotus seinään. Tuo oli roikkunut juhannuksesta asti irrallaan piuhojensa varassa, koska kesällä kuuluu purjehtia eikä rempata. Sinällään simppeli ja suoraviivainen homma: 1) maalarinteipillä sabluuna laipioon ja 2) Feinillä reikää perään. Näytti osuvan kohdalleen kertalaakista, ja nyt on TV-vahvarin malli lukittuna veneen loppuelämäksi. Tai kai tuohon reikään voi jotain muutakin keksiä...

Samalla tuli epäasennettua johtoineen tuo iänikuinen Philip ap-navigator GPS-masiina. Piirilevy kertoo, että oli vuodelta 1990. On mahtanut olla arvokas laite aikanaan. Lähtee ilmaiseksi jos joku haluaa. Sellaista tänään.

Eiks 7 viikkoa ole aika sopiva ikä aloittaa Navigaatio-opinnot?