Puoli vuotta juhannukseen

Näin joulun alla on hyvä alkaa kääntämään katsetta jo kohti juhannusta ja siitä alkavaa purjehdussesonkia. Ajattelin aloittaa henkisen valmistautumisen dokumentoimalla edellisen juhannuksen. Oikeasti halusin kirjoittaa purjehduskauden 2014 lopputilinpäätöksen, mutta Suunnon Movescount on parhaillaan matalana ja GPS-päiväkirjat sitä myöten saavuttamattomissa.

Kuten välitilinpäätöksessä tuli pikaisesti mainittua, niin naiset äänestivät Porvoon meidän juhannuksenviettopaikaksi. Matkaseurana Tiina, Jari ja heidän labradorinnoutajansa Niilo. Näin täysaloittelijoille Porvoo oli sikäli helppo kohde koska se on a) lähellä ja b) sinne sai varattua laituripaikan satamapaikka.comin kautta. Tämä oli meidän ensimmäinen yönylireissu, ja ylipäätään ensimmäinen kerta missään vierasvenesatamassa, joten kaikki helpotus oli tervetullutta.

Kylmin juhannus 50 vuoteen, ja varusteet sen mukaiset

Meidän projekti alkoi Suvin kanssa jo torstai-iltana kun ajoimme Duon Lauttasaaresta Vuosaaren vierasvenepaikoille. Kavereilla oli vähän aikarajoitteita aattoaamusta, joten Lauttasaaresta emme olisi mitenkään ehtineet Porvooseen ajoissa. Oli samalla meidän ensimmäinen kerta ihan vaan kahdestaan ilman yhtäkään ylimääräistä käsiparia auttamassa laiturista irtautumisessa tai rantautumisessa. Jännitti vähän sikana, mutta onneksi meri oli myöhään illalla lähes peilityyni ja muuta liikennettä ei ollut nimeksikään.

Taskuparkki Cafe Kampelan edessä Vuosaaressa

Matka meni ilman sen kummempia kommelluksia, ainakin Vuosaaren urheilukalastajien satamaan asti. Siellä odotti niin ahdas satama-allas ja huipennuksena vielä taskuparkki laiturin ja toisen veneen välissä, että Suvi kieltäytyi ajamasta venettä laituriin. No tuohon asti Suvi oli aina ajanut venettä ja meitsi loikkinut köysien kanssa, joten meidän spontaani roolileikki sai aikaan melkoisen sekasotkun öisessä satama-altaassa. Kiinnitysköydet olivat väärillä knaapeilla, köydet väärällä puolella kaidevaijereita, vaimo jossain veneen ja rannan välillä roikkumassa... Ja ohjausmoottorit (ja kippari) huusivat koko toimenpiteen ajan niin, että kaikki varmasti heräsivät naapuriveneissä. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja tällä kertaa selvittiin ilman vaurioita.

Jos aloittaisi vuoteiden koeajon peräkajuutasta

Juhannusaatto valkeni aurinkoisena, mutta kylmänä. Poimimme kaverit kyytiin kymmenen jälkeen aamulla ja suuntasimme merelle. Tuulta oli suht rivakat 5-8 m/s, mikä oli aika sopiva keli uusien gastien koulimiseen. Vedettiin purjeet salkoon, tehtiin muutamat harjoitusmanööverit ja käännettiin nokka kohti Porvoota.

Suomalaiset jahtasivat veli-venäläistä lähivesillä juhannuksenakin

Mukavaa purjehdusta kesti aina Emäsalon edustalle asti, missä aurinkoinen matkanteko vaihtui vesisateeksi ja tuuli yltyi samalla reilusti yli 10 m/s puuskiksi. Lisätään yhtälöön vielä pari Sköldvikin edustalla pörrännyttä öljytankkeria ja yksi Emäsalon silta, joten oli aika tiputtaa rätit alas ja vaihtaa koneajoon. Silta olikin päivän jännin hetki, koska meillä ei oikein ollut tarkkaa tietoa Duon maston korkeudesta. Silta on 17 metriä, ja internet kertoi Scanmar 35 maston korkeudeksi 16m ja risat (ja erinäiset tuuli-instrumentit siihen päälle). Ei auttanut kuin kokeilla. Suvi rattiin ja itse perään uimatasolle tähystämään. Alaviistosta on oikeastaan mahdotonta sanoa yhtään mitään mahtumisesta, joten ei auttanut kuin ajaa varo-varovasti ja luottaa mittoihin. Onneksi mahtui *huh*.

Mahtuu mahtuu, tai kohta sattuu

Tuosta eteenpäin matka taittuikin yltyvää sadetta ihmetellessä. Muutamaa isompaa lätäkköä lukuunottamatta Porvooseen vievä väylä on niin pitkä ja kapea, että purjehduksen voi suosiolla unohtaa. Loputtomalta tuntuneen koneella jurnuttamisen jälkeen saavuimme viimein Porvoon jokisuistoon, ja siitä jokea pitkin aina keskustan vierasvenesatamaan asti. Suureksi yllätykseksi koko satama ammotti tyhjyyttään. Tässä vaiheessa suoraksi kaatosateeksi yltyneellä säällä saattoi olla vaikutuksensa, mutta tuli myös mieleen, että ehkä Porvoo on niitä paikkoja mistä ihmiset suuntaavat pois juhannuksena. Otettiin pienenä vihjeenä jälkimmäisestä sekin, että kaikki ravintolat yhtä lukuunottamatta olivat pistäneet ovensa säppiin juhannuksen ajaksi.

Suht komeat puitteet taas loppuillasta

Ilta meni pitkälti hyvästä ruoasta ja juomista nauttiessa, ja vähän venettäkin fiksaillessa. TV-antennin asentaminen ja sitä rataa. Saattoi mennä muutama asennuskaljakin. Loppuilta trivialia ja muuta kivaa hyvässä kaveriseurassa. Viihdykettä tarjosi myös viereen parkkeerannut moottorijahti jonka hieno sivuliukuparkkeeraus päättyi suoraan peräkulma edellä laituriin. Ei näin!

Juhannuspäivän aamuna satoi taas kaatamalla, ja miehistökin oli hieman vaisunoloista. Ei sitä vissiin jaksa enää vanhalla iällä kuten nuorempana. Irroitettiin köydet ja suunnattiin takaisin kohti Emäsalon siltaa. Päivämatka oli (olotilan ennustaen) lyhyt, ainoastaan Porvoosta Emäsalon edustella Ånäsin saaristoon. Siellä on meidän seuran saari Risholmen, mihin otettiin tuntumaa jo veneenhakureissulla Wappuna. Sköldvikin edustalla innostuttiin vetämään rätit takaisin salkoon, ja oli aika antaa päästää Jartsakin rattiin hakemaan tuntumaa. Matkaa ei ollut linnuntietä nimeksikään, mutta se ei estänyt meitä ajamasta satama-allasrallia poijujen ympäri.

Ja siellä kaikilla oli niin kylmäkin, oi jospa...

Hetken huvittelun jälkeen kurvasimme Risholmeniin, missä juhannus oli houkutellut laiturintäydeltä seuralaisia. Päästiin taas stressaamaan kun piti tehdä ensimmäinen peräankkurilla kiinnittäytyminen ja vielä suht kapeaan rakoon ison katamaraanin ja purkkarin väliin. Tuokin meni rautaisella ammattitaidolla, sillä olihan tuota ankkurointia harjoiteltu kerran edellisen syksyn Purjehtija I kurssilla. Illan mittaan grillailtiin, saunottiin ja nautittiin kai jokunen virvokekin. Saahan sitä juhannuksena.

Suomen ainoita aurinkoisia paikkoja juhannuspäivänä.

Sunnuntaina - kolmannen veneessä vietetyn yön jälkeen - oli aika taas nykäistä koukku pohjasta ja suunnata kotiin. Tuuli oli ihanteelliset 5-7 m/s takavasemmalta, mikä joudutti meidän Vuosaareen ihan ennätysajassa. Teimme taas lyhyen varikkopysähdyksen Cafe Kampelan edustalla ja kävimme nauttimassa lounaaksi heidän kuuluisat lohisoppansa. Loppumatka Lauttasaareen suoritettiin taas Suvin kanssa kahdestaan, ja tällä kertaa rantautuminenkin meni omalle laituripaikalle aivan mahtavasti pienestä sivutuulesta huolimatta.

Loppusummauksena: olipahan todella opettavainen reissu kaikin puolin. Juhannus itsessään oli kylmin juhannus 50 vuoteen, ja vieläpä kylmempi kuin edellinen uudenvuodenaatto, mutta siitä huolimatta meillä oli hauskaa. Vene toimi, soveltui hyvin neljän hengen plus koiran retkeilyyn, ja taidot riittivät kaikkiin perusmanöövereihin. Labradorinnoutaja havaittiin vähän isoksi tekeleeksi purjeveneseen, mutta jotenkin tuostakin selvittiin. Merkataan muistikirjaan, että jos meidän talouteen pitää joskus joku turri ottaa, niin vähän pienempi, pliis. Yhtä kaikki upea reissu ja toistoa pukkaa jo puolen vuoden päästä :-)

Sylikoira Niilo

Kytkinpaneli uusiksi, ja levytyshommiakin pukkaa

Taas meni yksi sunnuntai rattoisasti telakalla. Ei ollut alunperin suunnitelmana, mutta Tukholman reissu torstaista lauantaihin vei ajatukset taas meriaiheisille uomille, ja miehen sitä myöten telakalle. Ja mikäs tuolla on puuhastellessa kun lämpötila on edelleen nollan tuntumassa, valoa riittää ja kajuutan saa helposti lämpimäksi pienelläkin lämmittimellä.

Duon syyshuolto tuli valmiiksi jo edellisellä reissulla, joten nyt pääsi (viimein) keskittymään tälle talvelle suunniteltuihin remontteihin ja tunauksiin. Edellisessä postauksessa kävin läpi ainakin tartuntakaareen liittyviä suunnitelmia. Tuo on nyt edennyt sen verran, että kävin ostamassa kaaren Marineasta, ja olen parin viikon aikana ehtinyt jo sommittelemaan kaulusta DraftSightilla (2D CAD softa). Käytin tänään vähän lisää aikaa sommitellen kaarta paikalleen, ja viimeksi otetut mitat näyttäisivät täsmäävän ihan OK. Voi olla että kaaren taitos tulee vähän pitkälle istuinlaatikkoon ja haittaa yleistä liikkumista, mutta sen näkee kunnolla vasta kun kaari on paikallaan ja vene käytössä.

Peräkajuutan verhoilun uusiminen
Toisena hommana intouduin irrottelemaan peräkajuutan sisäkaton verhoilupanelit. Tuo ei varsinaisesti ollut tämän talven työlistalla, mutta onhan tässä aikaa ja suoraan sanottuna nuo alkuperäiset kellastuneet uretaanivinyylit alkoivat olla aika irstaan näköiset. Tuota verhoilua tuli harjoiteltua jo viime pääsiäisenä, eikä se lopulta ollut kovin kummoinen homma - aikaakin kuluu alle päivä, vaikka aloittaisi uusien vanereiden leikkaamisella. Josko ensi keväänä olisi edes kahdessa katossa samanlaiset vinyylit. Vanhan veneen ominaisuuksia... :)

Näitä kattopaneleita oli yhteensä viisi. Onneksi valtaosa seinistä on puuverhoiltua.

Panelit lähtivät irti suht helposti ruuvit aukaisemalla, mutta ikkunakehys oli pakko irrottaa saumauksineen, kun senkin alla oli jemmattuna jokunen ruuvi. Toisin kuin salongissa, peräkajuutan sisäkatosta en onnekseni löytänyt pienintäkään kosteusvauriota. Sivuseinien verhoilut jätin vielä paikalleen, koska ne on liimattu kontaktiliimalla suoraan veneen runkoon. Noiden leikkaamisesta ja liimaamisesta tulee keväällä melko mielenkiintoinen operaatio. Paikalleen jättäminen ei ole vaihtoehto sen jälkeen kun katot on uusittu.

Kykinpanelin päivitys tälle vuosituhannelle
Lopuksi pääsin viimein vauhtiin talven pääprojektin kanssa, eli sähkökytkinpanelin uusinta. Vanha paneli ei sekään ole veneen alkuperäinen vuodelta 1983, mutta melkoinen hilavitkutin yhtä kaikki. Kymmenen kytkintä ja muutama (lasiputki)sulake ovat ehkä riittäneet 90-luvun alkupuolella, mutta nykyisellä varustetasolla on kytkennöissä jouduttu turvautumaan jo melkoisiin purkka-tarravirityksiin. Tuolla oli abikoa, abikon haaroitinta, haaroitettua haaroitinta, jatkojohtoa, ruuvirimaa ja jopa sähköteippiä piuhoja yhdistämässä. Joka kerta sai pelätä kun ovea aukaisi. Ja jos erehtyi asentamaan uusia piuhoja, sai varautua siihen, että pari vanhaa tipahtaa samalla pois.



Vuosien varrella härskiintynyt sillisalaatti

Ihan ex tempore tällaista projektia ei voi hoitaa, ja on tämänkin suunnitteluun käytetty yhden vuorokauden tunnit aikaa. Isona motivaattorina toimi s/y Talismanin vastaava projekti, josta löytyy hyvä kuvaus veneen blogista. Piirtelin loppukesästä sähkösuunnitelmat s/y Duolle, ja tulin siihen tulokseen, että veneeseen kannattaa asentaa 20-25 kytkimen paneli - luonnollisesti automaattisulakkeilla varustettuna. Isommassa maksaa vain ekstraa, ja sähkökaapin oven koko oli toinen rajoite. Mun sisäinen sähköinsinööri olisi varmaan vieläkin valitsemassa optimaalista panelia, ellei Maritimin poistohyllystä olisi löytynyt just täydellistä BEP Marinen 20-kytkimistä panelia tuntuvassa rabatissa. Kakkuna kirsikan päällä iso ohjelmoitava LCD-näyttö johon saa näkyviin tiedot kahdeksasta eri sisääntulosta (akkujännitteet, virta / amperituntilaskurit, pintamittarit... you name it)


Aika siirtyä tämänkin osalta digiaikaan

Uudessa panelissa oli valmiina valmistajan paras arvaus tarvittavista 5A - 30A sulakkeista. Otin kaikki sulakkeet irti ja jaoin ne sähkösuunnitelman ja virrantarpeen mukaan loogisiin ryhmiin. Esim. kaikki valoihin liittyvä tulee keskelle näytön alle, kun taas navigointiin ja purjehdukseen liittyvät kytkimet laitan vasempaan pankkiin jne. Paneli toimitetaan ilman johtoja, joten nekin pitää mitoittaa ja valmistaa itse. Päädyin 1.5mm ns. silikonijohtoon sen erinomaisen taipuisuuden vuoksi. Tuo riittää mitoitukseltaan kaikelle paitsi autopilotille ja parille muulle virtasyöpölle. Niille vedin kaksi piuhaa. Numeroin joka ikisen johdon Biltemasta hommatulla merkkaussarjalla, ja tein asianmukaiset ruuviliitokset kutistesukalla varustetuilla Abiko-liittimllä. Meni vähän hifistelyksi kun piuhat ja liittimet kustansivat yli 100€, mutta eipähän jää noista kiinni.

Aika hieno, vaikka itse sanonkin. Tähän meni yksi vapaapäivä syksyllä.

Tässä vaiheessa oli oikeastaan kaikki valmistelu tehtynä, ja oli aika siirtyä vanhan panelin irroittamiseen. Merkkasin varmuuden varalta kaikki vanhat piuhat maalarinteipillä, sikäli kun osoite oli selvitettävissä. Puolet johdoista meni helposti, toista puolikasta metsästettiin jälleen kerran verhoilujen välistä. Samalla tuli purettua veneestä taas kilon verran vuosien varrella tarpeettomaksi jäänyttä kuparia. Ihan palkitsevaa löytää tarkoitus (tai sen puute) eri lokeroihin jemmatuille johtohärdelleille. Eiköhän tuonne jäänyt vielä pari kiloa kuparia, minkä voi huoletta poistaa ilman että mikään lakkaa toimimasta.



Salapoliisityö aloitettu.

Point of no return?

Tuohon oli hyvä lopettaa projekti tältä päivältä. Vanha kytkinpaneli ovineen on nyt raahattu kotiin, ja seuraava vaihe on sovitella uutta panelia vanhan tilalle. Myös veneellä pitää asentaa kytkentärimat rungon seinään niin, etteivät piuhat tule enää suoraan laitteelta panelille vaan ne kerätään kiinteille ruuvirimoille. Tuo taas vaatii vähän laminointitöitä runkoon, joten ei ole tylsä talvi edessä. Ja mistä vetoa, että tämäkin projekti päätyy siihen, että venettä puretaan atomeiksi notta vanhat piuhatkin saadaan uusittua.

Nemoa etsimässä

Tässä syksyn aikana on tullut kaikessa hiljaisuudessa viriteltyä vähän kisaprojektiakin. Oma kokemus ja purjehtiva kaveripiiri eivät ihan (vielä) riitä oman kisamiehistön pyörittämiseen, mutta keväästä asti on hautunut ajatus liittyä gastiksi johonkin valmiiseen kisamiehistöön. Kesällä en saanut tikkua ristiin asian suhteen kun oli mukamas niin kiire omankin veneen kanssa, enkä olisi varmaan aktivoitunut syksylläkään ellei olisi tullut asiasta puhetta Doylen purjeseppien kanssa. Kävi ilmi, että First 36.7 laivueessa Nemo saattaisi kaivata yhtä tai kahta gastia vakituiseen kisamiehistöönsä, ja sillä tiellä nyt ollaan.

Aloitetaan veneestä: First on Beneteaun erittäin suosittu racer-cruiser mallisto, joilla ajetaan paljon ns. yksityyppiluokan kisoja. Suomessakin First 31.7 ja First 36.7 ovat saavuttaneet kriittisen massan ja molemmilla ajaetaan omasta luokkamestaruudesta. Vastaavia veneitä löytyy muiltakin, kuten X-Yachtsin X-35. Näiden suunnitelun lähtökohta on herkullinen: tehdään nopea kisavene unohtamatta perhepurjehduksen vaatimia mukavuuksia kuten mukavia asuintiloja, oikeaa keittiötä ja lämmintä vettä. Hinnatkin ovat tyypillisesti sieltä edullisemmasta päästä. Näitä isompia veneitä saa käytettynä noin 100k€ hintaan, ja mukana tulee usein tolkuton läjä enemmän ja vähemmän ajettuja kisapurjeita.

First 36.7 Nemo

Tuosta First 36.7:sta on jotenkin muodostunut oma henkkoht suosikkini. Vene on erittäin komea ilmestys satamassa, ja jotenkin käytännöllisemmän oloinen kuin pahin kilpailijansa X-35. Myös pikkusisko First 31.7 on erittäin kaunis vene, mutta pinnaohjaus saa aikaan jonkun allergisen reaktion meikäläisessä. Väliin on pari vuotta sitten ilmestynyt myös First 35, mutta noita on jälkimarkkinoilla huomattavasti huonommin tarjolla. Summa summarum: First 36.7 on se vene, mitä olen vakavasti harkinnut itsellenikin, ja se on aivan erinomainen syy liittyä nimenomaan First 36.7 fleettiin kokemusta hakemaan.

Syyskuussa kisakausi oli jo sen verran ehtoopuolella, että kummoisiin urotekoihin ei enää taivuttu. Kävin skuuttaamassa isopurjetta parissa keskiviikkotreenissä, mutta jouduin skippaamaan viimeisen kisan kun Suvilla oli laskettu aika samana viikonloppuna. Sebastiankin lähti mukaan tutustumaan toimintaan, ja eiköhän hänellekin löydy paikka ensi kauden miehistöstä. Jäi näkemättä miten hyvin olisin osannut pitää venevauhtia yllä (ison skuuttaajan isoin vastuu), mutta eiköhän tuo selviä ensi kaudella.

Vähän tuulta ja paljon sumua

Lokakuun alun kohokohta oli Nemon siirtopurjehdus HSS:n satamasta Liuskasaaresta Pohjankuruun Tammisaaren liepeillä. Lauantaina oli erittäin kevyt keli ja nollatuuli pakotti ajamaan osan matkasta Inkooseen koneella. Toisaalta ajoittain käynyt kevyt tuulenvire toi hyvin esille veneen suorituskyvyn. 4-6 solmun vauhti 3 m/s sivuvastaisessa tuulessa vaikuttavaa menoa, etenkin kun Duo istui samoissa oloissa yleensä paikallaan raskaiden dacron-purjeiden heiluessa laineiden tahtiin. Rauhalliset olosuhteet mahdollistivat myös spinnulla harjoittelun vajaalla miehistöllä. Kipparillamme Kallellakin oli aikaa ja kärsivällisyyttä käydä kisaamiseen ja purjeiden säätöön liittyvää teoriaa läpi tuntien ajan, ja tuntuu että opittiin Sebastianin kanssa purjehduksesta enemmän yhten päivän aikana kuin koko kesänä itse purjehtien.

Paikalle sattui yksi X-35 ja kisahan siitäkin heti tuli

Yöksi pysähdyimme HSS:n retkisaareen Andöllä Inkoon edustalla. Ihan kiva saari perusvarustuksella, mutta ei vedä mitenkään vertoja oman seuramme HSK:n saarelle Ormholmenissa. Toistaalta etäisyys on juuri passeli pidemmälle länteen suuntautuvan retken ensimmäiseksi etapiksi. Oltiin lokakuun kunniaksi ainoa vene koko saarella, joten kiirettä ei pitänyt saunomisen suhteen.

Odotin kameran kanssa jos vaikka Sebastian syttyis palamaan

Sunnuntai valkeni lähes täydellisenä vastakohtana edelliselle päivälle. Tuuli puhalsi kaakosta parhaimmillaan 10 m/s ja lauantain sumuisuus vaihtui auringonpaisteeseen. Olosuhteet olivat kerrassaan täydelliset vauhdikkaaseen purjehdukseen sisäväylällä. Välillä vene meinasi jäädä nalkkiin isomman saaren aiheuttamaan tuulensuojaan, ja hetken kuluttua saikin ottaa jo purjeista tehoa pois ettei mennä kyljelleen. Joka tapauksessa ensimmäisen kolmen tunnin keskivauhti oli yli 7 solmua, mikä on todella paljon ahtaalle ja alati mutkittelevalle väylälle. Silkkaa parhautta!

Ei lainkaan hassumpi aamu

Ja oli hieno päästä opettelemaan purjeiden säätöä kovemmassakin kelissä. Kesä oli lopulta todella vähätuulinen, ja kelin sattuessa sitä pienellä miehistöllä mieluummin reivasi purjeita pienemmäksi kuin ajoi maksimilla. Nemolla ajettiin nyt täysin purjein kaikkiin tilanteisiin, ja se mahdollisti monen tunnin intensiivitreenin "skuutinvarressa".

Helppo hymyillä kun mittari näyttää taustalla nopeudeksi 7,4 solmua

Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin tuokin purjehdus. Saavuimme Tammisaareen ja viimeinen 10 mpk Pohjankuruun päristeltiin koneella osan miehistöstä purkaessa köysiä rikistä. Kokonaisuudessaan reissusta ja veneestä jäi todella positiivinen kuva. Vene oli ihana purjehtia, ja sisätilat toimivat erinomaisesti kuuden hengen retkeilyyn. Toki Kallen käyttämät Doylen über-kuitupurjeetkin tekivät oman vaikutuksensa.

Tammisaaren sillat

Talven aikana on tiedossa jos jonkinlaista valmistavaa ohjelmaa niin Nemoa huoltaessa kuin yhteisten teoriatuntienkin muodossa. Kesän kisakalenteri näyttää viittä kisaviikonloppua ja viikottaisi treenejä, joskin paras kesälomakausi on rauhoitettu retkipurjehdukselle. Saas nähdä miten ehtii taas tekemään kaikkea, mutta ainakin yritys tulee olemaan kova!

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...

Sen verran on kiirettä pitänyt taas uuden gastin kouluttamisen ja työjuttujen kanssa, ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittamaan saatikka käymään telakalla venettä paijaamassa. No tänään ehti, ensimmäistä kertaa yli kuukauteen. Tuossa oli välillä jo muutamat syysmyrskytkin, joten alkoi olla aikakin käydä tsekkaamassa damaget.Onneksi valtakunnassa oli kaikki hyvin, ja syyskuinen bondage-viritys oli kestänyt suorastaan upeasti. Pressut olivat kauttaaltaan kireällä, ja vene vaikutti jo täysin kuivuneelta. Bueno!

Sää oli mukavan lämmin (+5 C), joten intouduin ensimmäisenä pesemään istuinlaatikon, ja jatkoin cleaner-vahalla. Tuo olikin viimeinen pinta, mikä oli vielä käsittelemättä syyskuun jäljiltä. Jaksaa kyllä edelleen ihmetyttää tuon Star Briten hiontavahan teho. Pinttyneimmätkin tahrat katosivat taas pienellä hinkkaamisella, ja istuinlaatikko hohtaa taas puhtauttaan.

Selkänojat puunattuna, lattianraja vielä vaiheessa

Lopputulokseen tyytyväisenä kävin viimein tämän talven pääprojektini kimppuuun. Meidän pedestaalista (ruoritolpasta) puuttuu tartuntakaari. Tuo huomattiin ongelmaksi jo kesällä kovemmassa kelissä, kun veneen kallistellessa ei ollut oikein mitään mistä ottaa kiinni. Lisäksi ensi kesänä tarvitsee miettiä mihin vekaran turvaistuimen kiinnittää, ja tartuntakaari olisi se kaikista helpoin ja loogisin paikka.

Tartuntakaaria saa kaupasta, mutta ne vaativat erillisen kauluksen pedestaaliin kiinnitystä varten. Kuten arvata saattaa, niin ihan lähi-Prismasta ei tuollaista kaulusta löydä meidän 31-vuotiaaseen Whitlock Cobraan. Itse asiassa tuollaista on koitettu metsästään Marinean henkilökunnan avustuksella koko kesän ajan. Tuotekoodi on tiedossa, mutta Whitlockin nykyinen omistaja Lewmar ei tunnu kovin kiinnostuneelta tuollaista toimittamaan. Ebaysta ja nettikaupoistakaan ei löydy, sen verran niche tarpeesta puhutaan. *pöh*

Eli ei auta kuin ottaa viivotin, pora ja rautasaha käteen. Ei vaiskaan, se olis ihan liian kansanomaista ja helppoa! Mä hoksasin, että mastonnokkaankin pitäisi työstää pieni lisälevy, jotta saan keväällä siirrettyä VHF-antennin peräpeilistä sinne. Kahden työstettävän kappaleen kanssa kannattaa jo teettää osat jollain CNC-pajalla. Ja jos tuolle polulle lähdetään, niin tehdään samantien modernin ajan mustasta kullasta - hiilikuidusta!

Windexin jalus on joskus murtunut ja ankkurivalokin puuttuu.
Lisäksi VHF-antennille ei ole tilaa ellei Windexiä saa reilusti taaksepäin

Otin internetin kauniiseen käteeni ja kävin hakemassa firmoja. Kiinasta saa ebayn kautta A3-kokoisia ja 5mm paksuja levyjä noin 100€ hintaan. Moni firma lupaa myös jyrsintää haluttuun muotoon, mutta siinä kohtaa tilaus ja maksu menevät vähän hankalammiksi. Onneksi Bing löysi Mäntyharjulta RealComposite Oy:n joka tarjoaa ihan samaa settiä kotimaisin voimin. Pyysin tarjouksen ja näyttäisi että matsku + jyrsintä jää toimituksineen alle 300€, joten eiköhän tämä toimittajavalinta ole sillä ratkaistu.

Tänään keskityin veneellä ottamaan tarkat mitat pedestaalista, ja tulevalla viikolla suuntaan Marineaan hakemaan tuon 9.5" tartuntakaaren. Tuota varten piti pedestaalista irroittaa kompassi ruuvinreikien ja sähköläpivientien sijainnin selvittämiseksi. Samalla selvisi, että meri-ilmasto oli tehokkaasti tuhonnut kompassin valolle menevät piuhat, joten pientä ylimääräistä sähkötyötä on taas luvassa.

Tässä vaiheessa projekti alkaakin olla aloittamatta vaille valmis. Enää tarttisi opiskella joku CAD-ohjelma, että saa piirrettyä tarvittavat stepit CNC-koneelle. Helppo homma sähköinsinöörin tutkinnolla... Eli tämän kanssa varmaan taistellaan lopputalvi.

Mun tehopäivään mahtui vielä TV:n antennivahvistimen upotus seinään. Tuo oli roikkunut juhannuksesta asti irrallaan piuhojensa varassa, koska kesällä kuuluu purjehtia eikä rempata. Sinällään simppeli ja suoraviivainen homma: 1) maalarinteipillä sabluuna laipioon ja 2) Feinillä reikää perään. Näytti osuvan kohdalleen kertalaakista, ja nyt on TV-vahvarin malli lukittuna veneen loppuelämäksi. Tai kai tuohon reikään voi jotain muutakin keksiä...

Samalla tuli epäasennettua johtoineen tuo iänikuinen Philip ap-navigator GPS-masiina. Piirilevy kertoo, että oli vuodelta 1990. On mahtanut olla arvokas laite aikanaan. Lähtee ilmaiseksi jos joku haluaa. Sellaista tänään.

Eiks 7 viikkoa ole aika sopiva ikä aloittaa Navigaatio-opinnot?

Syksyinen sidontaleikki

Syyskuun neljäs ja viimeinen syyshuoltopäivä aurinkoisessa Loviisassa. Tällä kertaa sain jallitettu faijan mukaan - mukamas asentamaan pressutelineitä, mutta vahaushommillahan sitä taas aloitettiin. Oikeasta kyljestä oli vielä 2/3 hoitamatta, ja halusin saada tuonkin kiiltämään ennen kuin pressut peittävät työalueen. Tuossa ei kauaa kädet tutisseet kun homma hoitui kaksin aika lailla tuplavauhdilla (no shit, Sherlock?).

Wax on, wax off

Alla oleva kuva näyttää aika konkreettisesti eron kliinerillä käsitellyn ja käsittelemättömän osan välillä - siitäkin huolimatta, että tuo osa on pesty jo kahteen kertaa sienellä ja veneshamppoolla(!).

Before 'n' after. Tuo kylki on aina nokisempi, koska pakoputki sijaitsee tuossa oikealla alhaalla.

NOA:n peitetelineiden asennukseen meni tänä syksynä tunti, kun viime syksynä turasin noita yksikseni ainakin viisi tuntia. Nyt sentään tiesi miltä valmis teline suunnilleen näyttää ja mikä osa menee minnekin. Ja toivottavasti ei tarvitse enää koskaan tehdä tuota yksinään sillä 11-metrisen keskisalon käsittely yksinään on ihan ahterista.

NOA:n teline asennettuna

Pressun asennus on myös oma kiva jumppansa, mutta tällä kertaa pärjättiin aika hyvin kun tuulikin pysyi maltillisissa alle 5 m/s lukemissa. Tuosta saa melkoisen 12x8 m leijan (96 neliömetriä!) jos päästää tuulen nappaamaan sopivasti jonkun reunan alta. Tuollainen hitusen paksumpi kevytpeite kesti edellisen talven yllättävänkin hyvin, mitä nyt pieniä nirhaumia pääsi syntymään mm. kaidetolppien kohdalle. Ne sai paikattua kätevimmin kevytpeitteiden paikkaukseen tarkoitetulla korjausteipillä (voittaa kontaktiliiman ja kuminpalasten haistelun). Ensi talvena toivottavasti vältytään noiltakin nirhaumilta kun kävin hakemassa läheiseltä tennishallilta pois heitettyjä tennispalloja ja suojailin kaikki terävämmät ulkonemat niillä.

Peitteen alla on yllättävän valoisaa - ja kuumaa!

Viimeisenä harjoituksena aina yhtä mielenkiintoinen bondage-sessio kun peite pitäisi saada pysymään veneen päällä. Tavoitteet ovat suht selkeät, eli 1) peite ei löysty eikä irtoa kovassakaan tuulessa ja 2) peite ja köydet eivät nirhaisi maalipintaa liikkuessaan. Viime talvena peite oli vähän kiireellä asennettu ja kiillotti pohjasta myrkkymaalit pois useammastakin kohtaa. Pysyi sentään paikallaan ihan kivasti.

Tänä vuonna paneuduin säätämään kuten tosi-insinööri vain pystyy ja lopputuloksena oli venettä kiertävä ja periaatteessa vapaasti kelluva ankkurointiköysi. Pressu sidotaan lenkeistään tuohon köyteen sopivilla narunpätkillä, ja köyteen puolestaan ripustetaan painoja sopivin välimatkoin. Painot roikkuvat ilmassa, joten köysi, ja siten pressu kiristyvät automaattisesti ja tasaisesti. Brilliant! Mutta hirveä naruhässäkkä tuosta syntyy. Pitänee vielä korvata vesikanisterit ja metalliputket kunnon levypainoilla, noita kun on jäänyt nurkkiin pölyttymään. Ja ensi vuonna tavoitteena tehdä sama, mutta kauniimmin :-)

Kai tän vois jotenkin kauniimminkin paketoida...

Naapurikateuskin pääsee taas pahasti puraisemaan kun naapurin Grand Soleil 37:aa oltiin juuri nostamassa kuivalle maalle. Siinä on kyllä kaunista iltalialaista designia koko vene. Ehkä jotain päivänä... Mutta meidän vene on nyt sentään pesty, vahattu ja kiiltää niin että auringossa häikäisee - ja siinä riittää naapurilla harmittelemista. Neljä päivää tuohon meni, mutta nyt on suurin osa keväthuollostakin tehtynä, yey!

Grand Soleil 37

Keväthuolto syksyllä

Upeat purjehdussäät voi hyödyntää muutenkin kuin purjehtien, vaikkapa venettä huoltaen. Siinä on kyllä purjehduksen hohdokkuus kaukana, vaikka kyljet hohtavatkin. Mieluummin sitä olisi vesillä, mutta minkäs teet kun vene on kuivalla maalla. Jotain hyvääkin tässä tilanteessa on, nimittäin suurimman osan keväthuolloista pääsee tekemään jo syksyllä auringonpaisteessa ja +20 asteen lämmössä. Naama oikein kärähti kun puuhasteltiin telakalla koko viikonloppu.

Vene kuivalla maalla ja syyllinen samassa kuvassa

Syystoimet alkoivat rikin mittauksilla. Doylen kaverit kävivät telakalla ottamassa kaikki tarvittavat mitat uusia purjeita varten, ja nyt on tulossa uudet tri-radiaalileikatut laminaatit. Ihan kuitupurjeita en kehdannut tähän pappaveneeseen ottaa, vaikka kiusaus oli kyllä suuri. Hinnassa kuitu olisi tehnyt "vain" muutaman satasen lisää, mutta Duon retkeilyhenkisellä rikauksella olisi ollut vähän helmiä sioille. Seuraavaan veneeseen sitten ;-)

Kunnon kiillotus kannatti keväällä. Hapettumaa paljon vähemmän kuin edellisen kesän jäljiltä.

Tuon jälkeen telakan kaverit nykäisivät maston irti ja veneen kuivalle maalle. Ekan viikonlopun vene vietti nosturissaan, joten me päästiin kätevästi tasoittelemaan pohjamaalit niiltäkin kohdilta, mitkä normaalisti jäävät telineen peittoon. Huomio kiinnittyi tuossa kohtaa perävetolaitteen puuttuviin anodeihin. Joko yhdet anodit olivat kuluneet 10x muita nopeammin, tai sitten joku pitkäkynsi oli ehtinyt nappaamaan 45€ varaosat omaan talteen ennen kuin ehdin itse poistamaan potkuria. No onneksi tyytyi anodeihin eikä vienyt koko 1500€ potkuria.

Pesimme kyljet kauttaaltaan ja kävimme vesirajan alla näkin kimppuun. Sitä oli kertynyt turhankin paljon, kiitos lämpimän kesän ja susisurkean Bilteman itsekiillottuvan venemaalin. Pistetään korvan taakse, että ensi kaudeksi menee maali vaihtoon. Onneksi näkin poistaminen ei ole kummoinen homma: ensiksi rapsutetaan vaikka auton jääskarapalla kuoret pois ja sitten sulatetaan loput hapolla mäkeen. Itse käytimme Star Brite Näkinpoistoa joka muutti kaiken eloperäisen vaahdoksi muutamassa minuutissa. Pari lessonia tuli taas learnattua: ensinnäkin tuo kama kannattaa levittää siveltimellä koska tuulen mukaan tarrannut sumu kirvelee iholla pikkasen ärhäkästi. Toisekseen samainen sumu hapettaa todella tehokasti mitä tahansa metallia, esim potkuri oli kauttaaltaan vihreän pisteen peitossa *doh*.

Näkkiä peräsimen ympärillä

Kaiken tuon näkkihärdellin jälkeen ehdittiin vielä putsaamaan cleaner vahalla ensimmäinen kolmannes keulasta katsottuna ennen kotiinlähtöä. Uusi kiillotuskone nopeutti hommaa huomattavasti, tai ainakin säästi puunaajan hartioita. Skillin 79€ kone on ihan riittävä tähän hommaan, mutta mulla taitaa olla Feinin laikassa ja lampaavillassa tuplasti lisää rahaa kiinni. Kaiken kaikkiaan ihan tuottelias kuusituntinen telakalla. 

Suvi arvioi edellisen viikonlopun työn jälkeä. Keula ainakin kiiltää.

Seuraava viikonloppu jatkui siitä mihin edellinen jäi. Vene oli ryöminyt viikon aikana omalle telineelleensä, joten päästiin työstämään myös kantta ja sisätiloja. Suvilla oli itse asiassa laskettu aika lauantaina, mutta ei näköjään estänyt lähtemästä 100 km päähän synnytyssalista. Eikä suostunut oikein ottamaan rennostikaan kun kävi kaapimassa kannelta kaikki puulistat puhtaaksi lakasta. En valita, etenkään kun teki niin siistiä työtä. Bahcon Ergo -kaavin oli yksi positiivinen ylläri lisää. Ei näköjään ole mitään järkeä edes koittaa hioa venelakkaa pois kun lähtee niin superhelposti hyvällä kaapimella. 30€ kirpaisi, mutta näyttäisi olevan joka lantin väärti. Pohjustus puhtaalle puulle 20% ohennetulla venelakalla ja sen jälkeen pari kerrosta ohentamatonta välihionnoilla - avot!

Vanhat lakat pois ja uutta tilalle.

Suvin puuhastellessa kannella jatkoin itse kylkien jynssäystä. Aamun heräteostona Star Briten cleaner-vaha ja Hempelin venevaha. Molemmista pelkkää hyvää sanottavaa. Rahalla saa laatua ja työ oli 2-3x nopeampaa kuin vanhalla Turtle waxin Gelcoat polish vahalla (VÄLTÄ!). Turtle wax paloi aina kiinni 5 min jälkeen ja hermo meni ihan totaalisesti pinkkiä tököttiä pois hinkatessa. Star Britella lika oikein suli pois kyljistä ja isoimmatkin värjäymät ja raidat lähtivät kohtuullisella hinkkauksella. Hempelin vaha puolestaan oli nopea levittää ja kiillotui lähes itsestään. Loistavaa kamaa molemmat!

Miehen paras ystävä? Ainakin lähellä kärkeä.

Lauantain päätteeksi pestiin kyljet kannenkin puolelta, ja jatkoin noiden kimpussa sunnuntaina. Tämä oli oikeastaan kaikista aikakriittisin homma, koska en ollut vahannut kantta vielä kertaakaan ja taisi olla edelliselläkin omistajalla jäänyt tekemättä lähimenneisyydessä. Kaupungin happosateet olivat jo syöneet maalipinnan himmeäksi ja huokoiseksi, ja noki oli alkanut tunkeutumaan maalin sisään. Tekemättä jättäminen talven yli ei siis ollut enää vaihtoehto. Alkuun taas kunnon jynssäys kliinerillä ja perään pintavaha. Voi kiesus mikä ero ennen ja jälkeen. Onhan se kiva kun oman työn jälki näkyy, mutta en olisi mitenkään odottanut näin upeaa lopputulosta ensimmäisellä vahauksella. I approve!

Kannen kylki pestynä, "hiottuna" ja vahattuna. Über!

Näiden toimien päälle hieman sisätilojen järjestelyä ja siinähän se viikonloppu vierähtikin. Työlistalle jäi vielä hieman vahattavaa kylkeä, istuinlaatikon jynssäys, pressutelineen asennus ja tietty pressujen levitys. Veneen sisällä pitäisi uusia sähköpaneli ja asentaa stereot. Lattiaakin voisi pentterin (keittiön) edustalta hieman kaapia ja lakata uudestaan. Ja enköhän mä keksi talven aikana pari tusinaa muutakin pienempää parannusta ;-)

Näihin tunnelmiin, heippa!

Kesä on nähty, viekää pois

Se oli siinä. Ensimmäinen purjehduskesä omalla veneellä. Tokihan sitä voisi vielä syyskuussa purjehtia, mutta meillä oli pikkuisia aikataulurajoitteita. Esikoisen debyytiksi on ennustettu syyskuun puoliväliä, ja siitä jos pamahtaa vielä pari viikkoa pitkäksi niin puhutaankin jo lokakuusta. Eli parempi ottaa ja palauttaa vene jo elokuun lopussa. Joka tapauksessa edessä oli kiva parin päivän retki takaisin Loviisaan.

Lauantaiaamun klo 10 startti venähti taas perinteiseen tapaan lähemmäksi puoltapäivää kun piti vielä käydä ostamassa eväät matkaan ja keventää vähän venettä ylimääräisestä roinasta. Matkaan lähtivät tällä kertaa Sebastian, Minna ja Teemu (ja Teemu). Suvi joutui tällä kertaa tyytymään autokuskin virkaan ja kävi vain heittämässä haikeat hyvästit veneelle. 38-viikkoisen Masun kanssa ei kannata kovin kauaksi synnytyssalista karata...

Hiiohoi!

Lähtö oli varmasti kesän sujuvin. Sen verran paljon ollaan tällä porukalla jo ehditty kertaamaan manöövereitä. Vene oli irti laiturista, fendarit sisällä ja molemmat purjeet ylhäällä alta kymmenessä minuutissa. Sääkin oli loistava: +20 astetta lämmintä ja muutama metri sekunnissa pohjoista tuulta. Harmi vain, ettei tuulta kestänyt Vuosaarta pidemmälle. Mekin suostuimme poistamaan purjeet salosta siinä vaiheessa, kun viimeinenkin näkyvissä ollut purjevene vaihtoi moottorille. Aikaisempi startti olisi tarjonnut pidempään tuulta, mutta minkäs teet.

Ensimmäiseksi yöksi oli vaihtoehtoina tarjolla Sipoon Kaunissaari, seuran oma saari Risholmen tai Porvoon vierasvenesatama. Päädyimme Risholmenin kannalle sillä siellä oli kalenterin mukaan vuosittaiset venetsialaiset juhlat. Kehtasi mennä, kun olin edellisenä iltana käynyt ostamassa oikein pari myrskylyhtyä tunnelmanluojiksi. Eikä näköjään ollut ainoa seura venetsialaisineen sillä Onäsin saaristossa oli laituri jos toinenkin täynnä purkkareita juhlaliputuksineen.

Just sopivasti porukkaa Risholmenissa, tosin aika vaisut bileet

Saarissa vierailukin alkaa menemään aika rutiinilla. Kun vene on auttavasti laiturissa, saa joku jo juosta saunakirjalle varaamaan jotain muuta vuoroa kuin 01-02 seuraavan päivän puolella. Seuraavaksi kylmät rantautumiskaljat ja matkalla sotkettujen astioiden tiskaus moottorin lämmittämällä vedellä. Jos tuossa kohtaa ei vielä ole taas nälkä, niin ei ole purjehtinut riittävän pitkää matkaa. Eli vuorossa grillikodan valtaus ja perinteiset 4-5 reissua takaisin veneelle kun sinappi tai jotain muuta tuiki tärkeää unohtui tuoda edellisellä reissulla.

Tälle miehelle ei enää tarjoilla

Ruoan jälkeen sauna ja uinnit, ja sitten onkin parasta vetäytyä jo veneen sisuksiin kun naapuriveneissä alkavat lamput sammumaan. Ehkä me ollaan vielä jotenkin ulkona scenestä kun itse tekee mieli valvoa yli kymmeneen ja ei tulisi mieleenkään startata aamulla kuudelta seuraavalle legille. Tuossa suhteessa keskivertopurhetija on kyl aika sekaisin. Tuona lauantai-iltana eivät tosin lamput sammuneet, vaan niitä oli kynttilöiden muodossa kymmenittäin pitkin rantakallioita. Varsin kiva tunnelma, mutta olis tuolla saanut olla vähän kovempikin bilemeininki. Ens vuonna muistetaan tuoda oma ghettoblaster paikalle.

Aika hiljasta oli, mut hieno lyhdyt eiks vaan?

Sunnuntaiaamu pyhitettiin levolle ja startattiin Loviisaa kohti vasta klo 11 jälkeen. Ensimmäiset kilometrit olivat aivan täydellistä purjehdusta auringonpaisteessa ja kivassa sivumyötäisessä. Emäsaloa kohti kaartaessa tuuli kääntyi kuitenkin täysin vastaiseksi, ja seuraavat kolme tuntia vendailtiin vastatuuleen enemmän purjehduksen iloksi kuin matkan taittamiseksi. Tasaisessa tuulessa ja pidempää selkää taittaessa tulee hyvin esiin omat (siis kaikkien meistä) puutteet ruorimiehinä, ja ensi kesänä täytyy ehdottomasti treenata enemmän suunnan pitämistä. Tultiin samalla yhdessä tuumin siihen tulokseen, että Duo ansaitsee uudet purjeet nykyisten 14-vuotta vanhojen Dacronien tilalle. Toisen pitäisi kuulemma olla pinkki ja toisen musta.

Näillä suorituksilla ei vielä regattoja voiteta

Loppumatkasta ei juuri tarvitse lapsenlapsille kertoa. Tuulen suunta pysyi vastaisena ja väylä kapeni itää kohti, joten vaihdoimme sisäväylälle moottoriajoon. Tarkoitus oli käydä tankkaamassa ja tyhjentämässä septi Kabbölessä, mutta eihän siellä mitään imutyhjennystä ollut. Se tarkoitti ylimääräistä stop&go rangaistusta Loviisan Laivasillassa. Vaan heidänkin imurinsa oli rikki, joten ei auttanut kuin jättää septi telakan hoidettavaksi. Kävi ilmi seuraavana päivänä, ettei telakallakaan imuria ole, joten meidän 80-litran septitankki käydään jossain välissä tyhjentämässä muutaman kuution imuautolla. Hip-tana-hurraa.

Teemu navigoi, Sebastian ratissa ja Minna köysissä

Muutoin reissu meni ihan loistavasti. Kaima hoiti navigoinnin esimerkillisesti ja Sebastian pääsi harjoittelemaan satama-ajoa. Minnakin oli vendailun aikana enemmän köysissä kiinni kuin edellisillä reissuilla yhteensä. Ja Vili oli yhtä rauhallinen laivakoira kuin aina ennenkin, antaa muiden hötkyillä. Tosi hyvä miehistö kaiken kaikkiaan, mitä nyt rantautumisia ja etenkin niihin liittyviä solmuja lienee syytä kerrata keväästä ;-)

Vili, the Laivakoira

Vene riisuttiin porukalla talvikuntoon ihan super-nopeasti. Suvi toi paikallisesta kebaberiasta safkat ja Faija tuli vastaan trailerin kanssa. Sinne saatin kätevästi kaikki patjat ja muu tilaa vievä kama. Aika monta ikean kassiakin täyttyi kaikesta paperitavarasta, tekstiileistä, vaatteista, pelastusliiveistä, juomattomista kaljoista(!!) jne jne. Veneelle ei jätetty kuin työkalut ja varaosat. Edellisenä syksynä käytettiin myös reilusti aikaa jokaisen köyden ja helan valokuvaamiseen, mutta tänä vuonna oli riittävä luotto omaan osaamiseen ja muistiin (ja tätä varmaan kirotaan keväällä venettä rikatessa).

Perillä Loviisassa! Kello oli about seitsemän illalla.

Iso kiitos kaikille reissuun osallistuneille ja tukijoukoille! Hieno reissu johon on hyvä lopettaa tämä kausi. Saas nähdä intoutuuko tässä tekemään ison osan keväthuollostakin jo syksyllä talvea odotellessa.

Heippa Duo!