Venekaupoilla

Sunnuntaiaamu valkeni yhtä kauniina ja lämpimänä kuin edellinen päiväkin. Faija oli viettänyt lauantain Virossa ja olimme sopineet etukäteen käyvämme Venetorilla vielä sunnuntaina. Tuo kävi itselle enemmän kuin hyvin, olihan siellä yksi kaunokainen, jonka kannelle piti ehdottomasti päästä kiipeämään uudelleen. Pieni pelko oli puserossa, että joku on jo ehtinyt ostamaan s/y Duon pois kuljeksimasta. Meinasi oikein haitata yöuniakin. Pari venekauppiasta oli meinaan edellisenä päivänä ehtinyt pelottelemaan ennusteillaan, että tuo vene myydään kyllä vielä lauantain aikana.

Illan surffailtuani olin entistä vakuuttuneempi, että tuo Scanmar 35 kannattaa hommata. Etenkin alle viidenkympin hintaan. Kovin paljon tekstiä en löytänyt, mikä selittynee muinaisella rakennusvuodella ’83 (aikaa ennen internettiä)  ja pienellä sadan kappaleen sarjalla. Mutta se mitä löysin oli sitäkin kannustavampaa. Useammallakin sivustolla Scanmar 35 rankattiin loistavaksi vaihtoehdoksi vaikka valtamerten ylittämiseen. Aiheeseen liittyen tuli fiilisteltyä Youtube-pätkiä Duon sisaren Isabellen reissusta Karibialle. Lisäksi Scanmarin purjehdusominaisuuksia kehuttiin, kuten myös ruotsalaista työnlaatua ja viimeistelyä. Omalaatuinen istuinlaatikko / takakansi yhdistelmä kulkee näköjään maailmalla nimellä center cockpit ja sitäkin pidettiin kätevänä. Uskalsipa joku veneilyforumeilla verrata aikakautensa Swaneihinkin, mitä luonnollisesti seurasi vyöry täystyrmäyksiä. Mikä lie trollaaja.

Ja mikä olisi internet ilman vikaraportteja. Ainoa isompi asia mitä löysin oli maininta keinuvasta kölistä, mikä ilmeisesti vaivasi laajemminkin pohjoismaista venetuotantoa 80-luvun alkupuolella. Scanmarissa(kaan) rungon vaakapalkkeja ei ole vedetty pilssin pohjan kautta, joten rakenteet pääsevät elämään runkopalkkien ja valurautakölin välisellä 30cm matkalla. Runko on jäykistettävissä jälkikäteen, mutta se on ilmeisen työläs operaatio ja jätetty useimmista Scanmareista tekemättä. No on tuolla rungolla purjehdittu jo 30 vuotta, joten eiköhän se kestä toiset mokomat ilman jäykistelyäkin. Hinnan puolesta suurin osa löytämistäni Scanmar 35 tai 345 sijoittui 60k€-70k€ haarukkaan, olivat ne sitten myynnissä tai jo sulkeutuneita kauppoja. Tämä sai s/y Duon alle 50k€ hintalapun näyttämään entistä paremmalta tarjoukselta, etenkin uudella moottorilla ja muilla herkuilla.

Iso kivi vierähti sydämeltä, kun Duo oli vielä parkissa laiturissa ja omistaja toivotti meidät taas tervetulleiksi. Kävimme faijan kanssa uudestaan läpi kokonaisuutta, ja käytin nyt itsekin enemmän aikaa luukkujen taakse kurkistukseen ja pilssin tarkasteluun. Rakkauden ensihuuman jälkeen silmä alkoi kiinnittää enemmän huomiota kaikkiin epäkohtiin, mutta mitään normaalia nuhjaantumista kummempaa emme löytäneet. Faijakin kehui oikein upeaksi peliksi ja vietimme hetken pohtien lähteekö dieselin tuoksu sisältä tuulettamalla. Kyllä lähtisi, kunhan tekstiilit tuulettaa ja konehuoneesta jynssää pois kaikki vanhat öljyn sekä dieselin jäämät.

Summasimme tilannetta faijan kanssa kahvikuppien ääressä. Scanmar oli tosiaan upea ja samalla edullisen oloinen tapaus verrokkiensa keskellä. Faijaa ei tällä kertaa kiinnostanut lähteä suoraan rahoittamaan jälkikasvun harrastuksia, mutta se ei estänyt häntä kannustamasta ja tarjoamasta perälautaa mistä ponnistaa. Pankkireissut alkavatkin hoitua Rämöläisittäin rutiinilla, kun omaisuutta on rasitettu milloin mun moottoripyörään, milloin ensiasuntoon. Viimeisteltiin sumpit ja lampsin sopimaan Duon koepurjehduksesta samalla illalle.

Enää oli pieni mutta matkassa: mitenkähän tänkin käänteen nyt selittäisi rouvalle kotona? Tarjousta en ollut sentään tehnyt ja tiedossa oli ”ilmainen” iltapurjehdus Lauttasaaren ympäri. Ehkä mykkäkoulu ja ulkoruokinta oli vielä jotenkin vältettävissä, joten esitin asian juuri niin kuin se oli. Suvi otti asian yllättävän rauhallisesti, joskin lupaa venekauppoihin ei irronnut vieläkään. Käydään purjehtimassa, mutta ei osteta mitään. Jees.

Suunta kolmannen kerran saman viikonlopun aikana Lauttasaareen, auto HSK:n parkkiin ja siitä apostolin kyydillä saaren halki kohta sulkeutuvalle Venetorille. Kävimme omistajan kanssa läpi tarpeelliset alkuvalmistelut ja irroitimme pian köydet laiturista. Siinä oli molemmilla iso parvi perhosia vatsassa, olihan tuo ensimmäinen purjehdus kurssin jälkeen plus täysin vieras vene. Omistaja Ari ajoi meidät väylälle ilman mitään dramatiikkaa ja siitä puikkelehtien Melkin selälle. Purjeet nousivat yllättävän kevyesti korkeasta 16m mastosta huolimatta ja hetken päästä kiersimmekin jo Melkkiä molemmat purjeet trimmissä.

Ja Duo kulki juuri niin sievästi kuin sen toivoikin kulkevan! Tuntuma oli hyvin samanlainen kuin kuukautta aikaisemmin kouluveneessämme Absolut 37:ssä. Liukas liikkumaan, muttei mitenkään hötkyilevä. Ja ohjaustuntuma oli mitä erinomaisin kiitos peräsimen oikean akseliohjauksen. Uusien veneiden hydrauliset järjestelmät ovat kuulemma tunnottomia ja vaijeriohjaukset puolestaan hitaita reagoimaan. Niin tai näin, tämä tuntui hyvältä. Poikkesimme Suvin kanssa vielä tarkastamassa sisätilatkin veneen kyntäessä aallokossa. Erilaisista nitinöistä ja natinoista voi sanoa jotain niin rungon jäykkyydestä kuin käsityön laadustakin, mutta Scanmarin sisätiloissa vallitsi melko zenimäinen rauha.

Perähytissä uskaltauduin viimein esittämään Suville sen Ison Kysymyksen – voidaanko lopettaa arpominen ja tehdä veneestä tarjous? Suvi mietti piinaavan pitkät pari sekuntia ja nyökkäsi hitaasti. Muuta ei tarvittu ja mulla tuli kiire loikkia kannelle ennen kuin Suvi pääsee if-lauseisiin. Kyllä siinä sen verran ehdittiin keskustelemaan, että pari ehtoa rukataan mukaan: a) loppukauppa vasta kun vene on nostettuna maihin ja pohja tarkastettuna ja b) tarjous purkaantuu jos pankki ei anna lainaa. Käytiin yhdessä esittämässä tarjous Arille ja vene oli siltä istumalta meille varattu. Hangon keksikin kalpeni oman naamani rinnalla, ja näytti Suviakin hymyilyttävän. O-ou, meistä tulisi pian oikeasti veneenomistajia :D

Se päivä oli oikein hyvä päivä

Rakkautta ensi silmäyksellä

Alkusyksyyn mahtui vielä kauden viimeinen venenäyttely: käytettyjen veneiden Venetori. Paikkana Koivusaari Lauttasaaren länsipuolella ja järjestävänä seurana Nyländska Jaktklubben. Meidän osalta tapahtuma alkoi jo edellisenä iltana kun Suvi vannotti, että tuolta ei venettä osteta vaan odotetaan kevääseen. Piti kuulemma säästää rahaa ja jotain muuta yhtä tylsää. Itse en ole moisen ehdottomuuden kannattaja vaan enemmän go with the flow –tyyppejä. Joka tapauksessa suuntasimme näyttelyyn potkimaan fendareita ja hakemaan fiilistä eri purjeveneistä, joita oli luvattu paikalle 36 kappaletta.

Eihän siinä päästy ensimmäistä kahta venettä pidemmälle kun Se Oikea osui kohdalle. Laiturissa oli parkissa vierekkäin uudehko Delphia 28 (2008) ja ennestään tuntematon merkki Scanmar 35 (1983). Molemmat vielä ennalta asetetun budjetin 45-55k€ raamissa. Pintapuolisella tarkastelulla Scanmar oli molempien selvä suosikki. Sen upea tiikkikansi oikein houkutteli nousemaan veneeseen ja asettumaan siihen aurinkoon makuulle. Vene oli muutenkin ylvään kaunis, ja kaunis venehän myös purjehtii hyvin kuten sanonta kuuluu. Kun ei veneistä sen enempää ymmärretty niin nyökyteltiin hyväksyvästi niin rullapurjeelle, rattiohjaukselle, maasähkölle, lazy-jackeille kuin vankalle ankannokallekin. Se on vähän kuin arvostelisi auton ajo-ominaisuuksia metallivärin ja takalasiin integroidun antennin perusteella, mutta minkäs teet kun puuttuvalla kokemuksella et muuta osaa sanoa. Aivan upea peli yhtä kaikki!

Scanmarille oli ruuhkaa joten tsekkasimme ensin Delphian. Siinä ei varmaan ollut mitään vikaa, mitä nyt pintamateriaalit olivat enemmän muotista kuin puusepältä. Veneen omistajan esitellessä paikkoja huomasin oman katseeni harhailevan kohti Scanmarin kauniita linjoja ja funtsin että tää ei ehkä ole se juttu jos naapurikateus iskee jo ensitreffeillä. Ei muuta kuin ”kiitos, ehkä palataan myöhemmin tutustumaan lisää” ja askel kohti naapuria. Tässä vaiheessa tuo Scanmari näytti jo niin hyvältä, että kaikki pikkujututkin alkoivat ylistämään sitä. Esimerkiksi laiturille parkkeerattu Tervetuloa-matto ja siniset kenkäsuojukset kertoivat hyvin huolehtivista omistajista, vaikka yleensä vaan kiroan kiskoessani noita muoviriekaleita koon 47 kavioihini. Kannelle astuessa ensituntuma kertoi suht raskaasta ja vakaasta veneestä, ja niin 35-jalkaisen noin 5500 kiloa painavan veneen tietty pitääkin tuntua. Lisäksi tiikkikansi kesti erinomaisesti lähemmänkin tarkastelun ja purjeetkin näyttivät hyväkuntoisilta. Tai ainakaan rullatun keulapurjeen ja läjässä olevan isopurjeen yksikään reuna ei repsottanut kuten monessa ympäröivässä veneessä.

Siirtyessämme perää kohti koimme ensimmäisen oikean yllätyksen: veneessä oli ihan oikea takakansi istuinlaatikon takana, ja sen perässä vielä isohko uimataso portaineen. Ensimmäistä kertaa näin tällaisen yhdistelmän purjeveneessä ja pidin kovasti näkemästäni. Eipä tuota ehtinyt sen enempää pohtimaan kun mukava omistajapariskunta jo toivotti kädestä pitäen tervetulleeksi veneellensä. Toisen perheen pyöriessä sisätiloissa saimme kattavan esittelyn veneestä ja sen tekniikasta. Mun surkealla pokerinaamalla ei varmasti peitelty kasvavaa innostusta kun omistaja listasi toinen toistaan hienompia juttuja: tiikkikansi ja kannen ikkunat uusittu 2011, Lewmarin taittoratti, autopilotti, gps-plotteri, VHF, 28hv kone uusittu 2011, taittolapainen potkuri, maasähkö, televisio dvd-soittimella, lämmin vesi, purjeet uusittu 2008… ja kirsikkana kakun päällä ohjaus-fucking-moottorit edessä ja takana! Anteeksi ranskani, mutta tuo oli todellakin oma ensireaktio asiaan. En edes tiennyt että purjeveneisiin on ohjausmoottoreita. Sweet!

Sisätilat jatkoivat samaa upeutta. Jo ensisilmäyksellä näki, että tässä veneessä ei mahonkia ole säästelty ja salongin valkoiset nahkasohvat ihastuttivat. Suurimmassa osassa veneistä on tummansiniset sohvat, mikä on varmaan ihan käytännöllinen väri, mutta yhdessä puuverhoilun kanssa tekee salongeista usein ahdistavan pimeitä. Tässä Scanmarissa valkoiset sohvat yhdistettyinä valkoiseen kattoon ja isoihin ikkunoihin tekivät tilasta todella valoisan. Muuten patjat ja sohvatyynyjen takapuolet olivat alcantraa ja väriltään jotain beigen ja marjapuuron väliltä. Väri meni sujuvasti kategoriaan "ihan kiva".

Keulahytti oli kaikin puolin varsin tavallinen: seinillä hyllyä ja puuverhoilua, jokunen kaappi ja katossa iso ikkuna. Takahytissä puolestaan odotti uusi yllätys kun normaalin matalan oviaukon takaa paljastui iso ja ilmava huone parisängyllä. Yleensä takahytit muistuttavat lähinnä japanilaisia kapselihotelleja, mutta tämän veneen korotettu takakansi mahdollisti lähes täyskorkean tilan perälle. Plussana vielä yhtä iso kattoikkuna kuin edessäkin, eli ainakin 50cm kanttiinsa. Tämän kokoisessa veneessä on luonnollisesti myös oma erillinen vessa, jossa jatkui vahvasti sama mahonkiteema. Kyökin puolelta löytyi kaasuhellaa, uuni ja kaksi jääkaappia(!). Karttapöytäkin oli reilun kokoinen ja seinällä tilaa useammallekin näytölle ja instrumentille (nyt vain sähkötaulu ja joku antiikkinen gps-laite). Moottori puolestaan löytyi salongin portaiden alta, ja tekniseen tilaan pääsi kätevästi myös takakajuutassa olevan liukuoven kautta. Niin ja korkeus oli koko salongissa yli 180cm, eli ei tarvinnut edes kumarrella.

Scanmar 35 pohjakuva

Kaiken kaikkiaan täydellinen paketti! 35-jalkaisena vähän turhan iso kahdelle, mutta samalla riittävän iso majoittamaan 6-7 henkilöä yön yli. Iso koko tuo myös yleistä tilaa ja avaruutta kaikkialle veneeseen niin kannen alla kuin päälläkin. Tietysti vanhaa ostaessa täytyy muistaa, että käytettynä ei saa uutta. Ei etenkään alle viidellä kympillä. Lattiassa ja puupinnoissa näkyi käytön jälkiä. Lisäksi takakajuutan seiniä koristi alkuperäisen näköinen kellertävä vinyyli tai uretaanimatto – suoraan sanottuna vähän yököttävä ja saisi mennä vaihtoon aika pian. Sisällä leijaili myös tympeä öljyn ja dieselin aromi, jonka lähteeksi nenä indikoi konehuonetta. Edessä olisi siis paitsi konehuoneen kuuraaminen lattiasta kattoon, myös pitkähkö tuuletusoperaatio. Myös tekniikan puolella kaikki onkalot olivat täynnä eri aikoina vedettyjä piuhoituksia, joten johtotehtäviä olisi tiedossa jossain vaiheessa. Eipä veneen kylkien maalikaan enää ihan parhaassa iskussa ollut.

Yhtä kaikki vene teki meihin melkoisen vaikutuksen. Kaikki tämä ja vielä hyväksyttävän budjetin rajoissa! Oma fiilis oli kuin Tampereella kesällä 2007 jolloin edellisen (ja ainoan) kerran tiesin heti ensikohtaamisen aikana, että nyt osui ja upposi syvälle. Suvi ei tälläkään kertaa ollut ihan yhtä nopea syttymään – vissiin jotain tekemistä hämäläisillä juurilla. Koitin vähän vinkata, että eiköhän tää näyttely ollut tässä, mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ei siinä auttanut kuin toivottaa näkemiin myyjälle ja suunnata takaisin kiertelemään laiturille. Kävimme katsastamassa vielä tusinan verran veneitä, mutta ei noista mikään enää sytyttänyt samaa kipinää. Suoraan sanottuna useimmat veneet oli ylihinnoiteltu kuntoon nähden, ja muutamassa haisi ihan rehellinen paskakin (vuotava septitankki vai puuttuva vessaharja?).

Yksi vuoden ’86 X-372 kyllä kiinnosti hieman. Tämä Klaus Helmisen MeriMyyräX oli tuttu nimi nettiforumeilta ja matkapurjehdusoppaasta, olihan sillä osallistuttu ARC-kisaan Atlantin yli Karibialle ja takaisin. Olen myös jostain ymmärtänyt että ”äxät” ovat kuin veneiden bemareita: vähän askeettisen spartalaisia, mutta sitäkin suorituskykyisempiä. Yhteistä baijerilaisten kanssa sekin, että äxän omistajat päätyvät äxään seuraavaa venettä ostaessaankin. Tuo mielikuva resonoi hyvin oman sisäisen bemarikuskini kanssa. Tämä äxä oli kuitenkin viisi tonttua Scanmaria kalliimpi ja selkeästi nuhjaantuneempi joka nurkaltaan. Ei ehkä meidän vene, mutta ei myöskään hukkaan heitettyä aikaa, sillä Klausin kanssa olikin kiva jutella puolisen tuntia hänen seikkailuistaan maailman merillä.

MeriMyyräX

Koitin vielä vongata nälkiintyneeltä ja vähän ärtyneeltä rouvalta lupaa tehdä tarjous Scanmarista, mutta ei mitään vastakaikua. Vein viimeisenä temppuna vielä uudestaan katsomaan tuota venettä, mutta ei herunut silläkään lempeä. Ei muuta kuin mökötys käyntiin ja lampsimaan kohti myöhäistä lounasta Casa Maressa Lauttasaaressa. Ilta menikin bingaillessa kaikkea tietoa Scanmareista ja miettiessä Suvin pehmitystekniikoita seuraavalle päivälle.

Tuon Scanmarin nimi oli s/y Duo