Showing posts with label scanmar 35. Show all posts
Showing posts with label scanmar 35. Show all posts

Sunday, June 7, 2015

Veneen nouto, ja muuta toukokuun settiä

Tuulta, vettä ja kylmää on taas riittänyt riesaksi asti. Jos jotain positiivista pitää hakea, niin lunta ei sentään ole stadissa nähty enää huhtikuun jälkeen. Tuntuu, että näissä olosuhteissa on purjehduskin jäänyt kokonaan unohduksiin. Vaan Suunnon kalenteri kertoo ihan muuta tarinaa:

Huhti-toukokuu: 11 sessiota, 49,5h ja 253M (469km)
Nyt huhti-toukokuussa tuli näköjään 11 sessiota joiden kesto liki 50 tuntia ja matkaakin kertyi 253M (469km). Tuo on itseasiassa todella paljon kun vertaa vaikka viime toukokuun 8 purjehdukseen ja surkeahkoon 100M saldoon. Omalla Duolla näistä ei ole ajettu kuin pari lenkkiä, loput ovat kaikki kisaveneellä vedettyjä siirtopurjehduksia, keskiviikkotreenejä ja viikonloppujen ratakisoja. No palataan noihin hieman myöhemmin.

Jos Suvilta kysyy, niin purjehdus on tainnut viedä multa kaiken töiltä liikenevän ajan. Huhtikuun loppu oli todella intensiivistä viimeistelyä telakalla kun vene piti saada vesillelaskukuntoon Wapuksi. Vielä viikkoa aikaisemmin mulla oli sähköpanelit kytkemättä, kyljet maalaamatta ja kaikki mastotyöt tekemättä. Jotenkin noista selvittiin painamalla pitkää päivää ja välillä kavereitakin työllistäen. Bemarikin taisi kerätä kevään aikana reilut 2000 km Helsingin ja Loviisan väliä. Ja kotona vihjailtiin jotain ihmeellistä veneen tärkeydestä verrattuna kaikkeen muuhun.

Tuli hankittua asialliset rensselit maalaukseen. Tuolla maskilla selviää vaikka
Zombie-invaasiosta
Teetätin telakan väellä ohjausmoottoreiden putkien laminoinnin myös
rungon ulkopuolelta. Tuossa oli ennen sauma, joka imi pikkuhiljaa
vettä sisäänsä. Tekivät kerta kaikkiaan loistavaa laatua, molemmat putket!

Duo Haku loviistasta. Vesillelasku tapahtui viimein (oikeastaan "jo", sillä taisi ehtiä kolmantena purjeveneenä veteen) Wappuaaton aamuna. Piti mennä jo päivää aikaisemmin, mutta kova tuuli ja kaatosade olisivat olleet turhan kova rasite niin veneelle kuin telakan väellekin. Olin itse tikkana paikalla seitsemältä aamulla ja opiskelin mastonnostoon liittyvät proseduurit. Siinä ehti myös hyvin rikata maston ja asentaa kaikki köydet valmiiksi ennen kuin gastit saapuivat puolen päivän jälkeen. Kivana yllärinä myös Suvi teki aamun aikana päätöksen lähteä mukaan Siljan kanssa.

Maston pystytystä ja vene purjeita vaille valmiina

Silja lensi taas, vaikka purjehtia piti. Päällä aika monta kerrosta villaa, kun
ympäröivä nolla-asteinen vesi piti olosuhteet varsin viileänä

Noutoreissu itsessään noudatti aika samaa kaavaa kuin edellisenäkin vuonna. Ensi kupattiin Loviisassa niin pitkälle iltapäivään, ettei purjehdus ollut enää vaihtoehto jos halusi ehtiä valoisaan aikaan Risholmeniin yöksi. Ei sinällään suuri menetys kapeilla sisäväylillä, mutta olisihan se ollut upea katsastaa Doylen aamulla toimittamat uudet purjeet. Reissu oli muutoin yllättävän aurinkoinen ja lämmin Wapuksi. Risholmeniin päästiin ilman suurempia tapahtumia, ja oltiin jälleen kerran ainoa vene wappuna liikkeellä. Mikäs siinä kun sai rantasaunan ja tuvan käyttöön koko illaksi.

Luottaisitko tämän Wappulaivurin kartanlukuun?
Wappupäivänä puolestaan puhalsi joku 12 m/s lounaasta. Tuuli kääntyi ja nousi äkisti yön aikana johonkin 10 m/s lukemiin ja jouduttiin neljän aikaan siirtämään venettä toiselle puolelle laituria. Tuumattiin samalla aamun valjetessa, että mitä sitä enää yrittää nukkua moisessa ryskeessä kun sääkin lupaa vain entistä huonompaa loppupäiväksi. Vedettiin pikainen aamupala ja lähdettiin Sebastianin kanssa painamaan kohti Lauttasaarta. Muut saivat jatkaa vielä untenmailla sen minkä tuossa keinutuksessa pystyivät. Purjeiden koeajo jäi taas unelmaksi vain ja merisairauskin meinasi vaivata miehistöä, mutta hyvin selvittiin noin klo 11 Hoskille kotisatamaan. Muut pääsivät huoltamaan itseään kun itse taas hyppäsin samoilla silmillä bussilla Kamppiin ja siitä Kotkan pikavuorolla Loviisaan autoa hakemaan. Melkoinen päivä ja melkein teki mieli laittaa taas vene myyntiin.

s/y Nemo (Beneteau First 36.7)

Nemon haku Tammisaaresta. Yksi yö lepiä, ja Suvi sai taas heittää mut heti aamusta Tammisaareen. Vuorossa Nemon haku Pohjankurun telakalta, ja omaa kaveripiiriä tuli taas hyödynnettyä yhden Juhanin verran gastivalinnoissa. Rikaus meni jo rutiinilla, ja matkaan päästiin alati harmaantuvassa kelissä. Tammisaaren sillalla tuli jo kissoja ja koiria taivaalta ja tuulti taantui nollalukemiin, joten taas meni koneella puksutteluksi. Kaikkien onneksi ja suureksi ilon aiheeksi meidän kippari oli järjestänyt meille saunan ja laituripaikan Strömsöstä. Odotettiin jotain ihan kivaa, mutta rantahuvilan upeat puitteet ja saaristolaisherkuista notkuvat pöydät olivat vähän eri elintasoa kuin mihin itseä on totutettu. Jonain päivänä... :-)

Kyllä näissä puitteissa kelpasi saunoa ja herkutella
Sunnuntaina päästiin viimein itse asiaan, eli purjehdukseen. Aurinko paistoi koko päivän ja sopiva sivumyötäinen joudutti meidän Helsinkiin yllättävänkin nopeasti. Päästiin ajamaan spinnulla suurin osa matkasta, mikä olikin oikein hyvää treeniä pitkän talven jälkeen. Ja nopeus heilui 8 solmun molemmin puolin vaikka tuulta ei juuri 6-7 m/s enempää löytynyt. Kerrassaan upea päivä, ja taas voi nostaa hattua tuon veneen suorituskyvylle.

Sais hyvin aurinkoa jos ei olis täyttä sotisopaa päällä

Nemoilut ja kisailut veivätkin lopun toukokuuta. Milloin laitettiin venettä kisakuntoon, milloin käytiin ajamassa lenkkiä Helsingin edustalla. Eka kisaviikonloppu ajettiin toukokuun puolessa välissä ja saatiin veneelle mukaan hollantilaisvahvistus taktikoksi. Kisat menivät ihan ookoo siinä mielessä ettei oltu viimeisiä missään lähdössä, mutta startit tuppasivat menemään päin honkia ja ylämerkkikin taidettiin sössiä useammin kuin onnistuttiin. Pistetään taktikon ja ruorimiehen keskinäisen totuttelun piikkiin. Ison skuutissahan vika ei siis missään nimessä ollut missään vaiheessa ;-)

Ei vaiskaan. Opin molempien kisaviikonloppujen aikana enemmän purjeiden säädöstä kuin koko aikaisemmassa elämässä yhteensä. Nopeudesta saa välittömästi palautetta kun rinnalla on melkein identtisiä ykstyyppiveneitä kisaamassa. Jos meinaa jäädä jälkeen niin jotain pitäisi keksiä ja vähän äkkiä. Ja kelin puolestakin nähtiin koko kirjo nollasta yli kymmeneen metriin sekunnissa. Kaksi täydellisen erilaista tilannetta purjeiden säädön kannalta. Pakko vähän myös nostaa taas painoja, että jaksaa skuutata läpi koko kisaviikonlopun - muuten ottaa ohraleipä jos sattuu kovempaa keliä koko päiväksi. Kokonaisuudessaan tuntui, että purjeen säädötkin alkoivat löytymään jälkimmäisenä kisaviikonloppuna. Ei ainakaan enää hävitty vauhdissa yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Kaikenkaikkiaan upeaa touhua ja ah-niin-erilaista kuin oma retkipurjehdus. Onneksi tuli lähdettyä mukaan, ja ainakaan vielä ei kukaan ole heivannut veke ison skuutista. Kavereista myös Sebastian ja Juhani ovat olleet aktiivisesti mukana Nemolla.

Jälleen yksi toukokuun harmaa päivä. Ekoja treenejä
Spinnu ylhäällä ja yli ysi lasissa.

Muuta loppukevään purjehdussettiä:
  • Kävin Vuokraveneen kuljettajan ja Veneilijän ensiapukurssin Kesäpurjeella
  • Ilmoittauduin Abregon päällikkökurssille. Senkin teoriapäivä täytti yhden lauantain
  • Suoritin avomerilaivurin tentin. Pisteet jäivät kuulemma puolen pisteen päähän maksimeista ja siten sai heittää hyvästit vuotuiselle avomerilaivurin kiertopalkinnolle. "Ihan hyvin" kuitenkin
  • Jatkettiin Duon laittamista Lauttasaaren laiturissa. Alkaa pikkuhiljaa olemaan valmis kesän retkille.
Tästä se kesä alkaa! Saas nähdä miten pärjätään pienen kanssa.

Silja opetteli rikaamaan jo kahdeksankuisena

Monday, December 22, 2014

Puoli vuotta juhannukseen

Näin joulun alla on hyvä alkaa kääntämään katsetta jo kohti juhannusta ja siitä alkavaa purjehdussesonkia. Ajattelin aloittaa henkisen valmistautumisen dokumentoimalla edellisen juhannuksen. Oikeasti halusin kirjoittaa purjehduskauden 2014 lopputilinpäätöksen, mutta Suunnon Movescount on parhaillaan matalana ja GPS-päiväkirjat sitä myöten saavuttamattomissa.

Kuten välitilinpäätöksessä tuli pikaisesti mainittua, niin naiset äänestivät Porvoon meidän juhannuksenviettopaikaksi. Matkaseurana Tiina, Jari ja heidän labradorinnoutajansa Niilo. Näin täysaloittelijoille Porvoo oli sikäli helppo kohde koska se on a) lähellä ja b) sinne sai varattua laituripaikan satamapaikka.comin kautta. Tämä oli meidän ensimmäinen yönylireissu, ja ylipäätään ensimmäinen kerta missään vierasvenesatamassa, joten kaikki helpotus oli tervetullutta.

Kylmin juhannus 50 vuoteen, ja varusteet sen mukaiset
Meidän projekti alkoi Suvin kanssa jo torstai-iltana kun ajoimme Duon Lauttasaaresta Vuosaaren vierasvenepaikoille. Kavereilla oli vähän aikarajoitteita aattoaamusta, joten Lauttasaaresta emme olisi mitenkään ehtineet Porvooseen ajoissa. Oli samalla meidän ensimmäinen kerta ihan vaan kahdestaan ilman yhtäkään ylimääräistä käsiparia auttamassa laiturista irtautumisessa tai rantautumisessa. Jännitti vähän sikana, mutta onneksi meri oli myöhään illalla lähes peilityyni ja muuta liikennettä ei ollut nimeksikään.

Taskuparkki Cafe Kampelan edessä Vuosaaressa
Matka meni ilman sen kummempia kommelluksia, ainakin Vuosaaren urheilukalastajien satamaan asti. Siellä odotti niin ahdas satama-allas ja huipennuksena vielä taskuparkki laiturin ja toisen veneen välissä, että Suvi kieltäytyi ajamasta venettä laituriin. No tuohon asti Suvi oli aina ajanut venettä ja meitsi loikkinut köysien kanssa, joten meidän spontaani roolileikki sai aikaan melkoisen sekasotkun öisessä satama-altaassa. Kiinnitysköydet olivat väärillä knaapeilla, köydet väärällä puolella kaidevaijereita, vaimo jossain veneen ja rannan välillä roikkumassa... Ja ohjausmoottorit (ja kippari) huusivat koko toimenpiteen ajan niin, että kaikki varmasti heräsivät naapuriveneissä. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja tällä kertaa selvittiin ilman vaurioita.

Jos aloittaisi vuoteiden koeajon peräkajuutasta
Juhannusaatto valkeni aurinkoisena, mutta kylmänä. Poimimme kaverit kyytiin kymmenen jälkeen aamulla ja suuntasimme merelle. Tuulta oli suht rivakat 5-8 m/s, mikä oli aika sopiva keli uusien gastien koulimiseen. Vedettiin purjeet salkoon, tehtiin muutamat harjoitusmanööverit ja käännettiin nokka kohti Porvoota.

Suomalaiset jahtasivat veli-venäläistä lähivesillä juhannuksenakin
Mukavaa purjehdusta kesti aina Emäsalon edustalle asti, missä aurinkoinen matkanteko vaihtui vesisateeksi ja tuuli yltyi samalla reilusti yli 10 m/s puuskiksi. Lisätään yhtälöön vielä pari Sköldvikin edustalla pörrännyttä öljytankkeria ja yksi Emäsalon silta, joten oli aika tiputtaa rätit alas ja vaihtaa koneajoon. Silta olikin päivän jännin hetki, koska meillä ei oikein ollut tarkkaa tietoa Duon maston korkeudesta. Silta on 17 metriä, ja internet kertoi Scanmar 35 maston korkeudeksi 16m ja risat (ja erinäiset tuuli-instrumentit siihen päälle). Ei auttanut kuin kokeilla. Suvi rattiin ja itse perään uimatasolle tähystämään. Alaviistosta on oikeastaan mahdotonta sanoa yhtään mitään mahtumisesta, joten ei auttanut kuin ajaa varo-varovasti ja luottaa mittoihin. Onneksi mahtui *huh*.

Mahtuu mahtuu, tai kohta sattuu
Tuosta eteenpäin matka taittuikin yltyvää sadetta ihmetellessä. Muutamaa isompaa lätäkköä lukuunottamatta Porvooseen vievä väylä on niin pitkä ja kapea, että purjehduksen voi suosiolla unohtaa. Loputtomalta tuntuneen koneella jurnuttamisen jälkeen saavuimme viimein Porvoon jokisuistoon, ja siitä jokea pitkin aina keskustan vierasvenesatamaan asti. Suureksi yllätykseksi koko satama ammotti tyhjyyttään. Tässä vaiheessa suoraksi kaatosateeksi yltyneellä säällä saattoi olla vaikutuksensa, mutta tuli myös mieleen, että ehkä Porvoo on niitä paikkoja mistä ihmiset suuntaavat pois juhannuksena. Otettiin pienenä vihjeenä jälkimmäisestä sekin, että kaikki ravintolat yhtä lukuunottamatta olivat pistäneet ovensa säppiin juhannuksen ajaksi.

Suht komeat puitteet taas loppuillasta
Ilta meni pitkälti hyvästä ruoasta ja juomista nauttiessa, ja vähän venettäkin fiksaillessa. TV-antennin asentaminen ja sitä rataa. Saattoi mennä muutama asennuskaljakin. Loppuilta trivialia ja muuta kivaa hyvässä kaveriseurassa. Viihdykettä tarjosi myös viereen parkkeerannut moottorijahti jonka hieno sivuliukuparkkeeraus päättyi suoraan peräkulma edellä laituriin. Ei näin!


Juhannuspäivän aamuna satoi taas kaatamalla, ja miehistökin oli hieman vaisunoloista. Ei sitä vissiin jaksa enää vanhalla iällä kuten nuorempana. Irroitettiin köydet ja suunnattiin takaisin kohti Emäsalon siltaa. Päivämatka oli (olotilan ennustaen) lyhyt, ainoastaan Porvoosta Emäsalon edustella Ånäsin saaristoon. Siellä on meidän seuran saari Risholmen, mihin otettiin tuntumaa jo veneenhakureissulla Wappuna. Sköldvikin edustalla innostuttiin vetämään rätit takaisin salkoon, ja oli aika antaa päästää Jartsakin rattiin hakemaan tuntumaa. Matkaa ei ollut linnuntietä nimeksikään, mutta se ei estänyt meitä ajamasta satama-allasrallia poijujen ympäri.

Ja siellä kaikilla oli niin kylmäkin, oi jospa...
Hetken huvittelun jälkeen kurvasimme Risholmeniin, missä juhannus oli houkutellut laiturintäydeltä seuralaisia. Päästiin taas stressaamaan kun piti tehdä ensimmäinen peräankkurilla kiinnittäytyminen ja vielä suht kapeaan rakoon ison katamaraanin ja purkkarin väliin. Tuokin meni rautaisella ammattitaidolla, sillä olihan tuota ankkurointia harjoiteltu kerran edellisen syksyn Purjehtija I kurssilla. Illan mittaan grillailtiin, saunottiin ja nautittiin kai jokunen virvokekin. Saahan sitä juhannuksena.

Suomen ainoita aurinkoisia paikkoja juhannuspäivänä.
Sunnuntaina - kolmannen veneessä vietetyn yön jälkeen - oli aika taas nykäistä koukku pohjasta ja suunnata kotiin. Tuuli oli ihanteelliset 5-7 m/s takavasemmalta, mikä joudutti meidän Vuosaareen ihan ennätysajassa. Teimme taas lyhyen varikkopysähdyksen Cafe Kampelan edustalla ja kävimme nauttimassa lounaaksi heidän kuuluisat lohisoppansa. Loppumatka Lauttasaareen suoritettiin taas Suvin kanssa kahdestaan, ja tällä kertaa rantautuminenkin meni omalle laituripaikalle aivan mahtavasti pienestä sivutuulesta huolimatta.

Loppusummauksena: olipahan todella opettavainen reissu kaikin puolin. Juhannus itsessään oli kylmin juhannus 50 vuoteen, ja vieläpä kylmempi kuin edellinen uudenvuodenaatto, mutta siitä huolimatta meillä oli hauskaa. Vene toimi, soveltui hyvin neljän hengen plus koiran retkeilyyn, ja taidot riittivät kaikkiin perusmanöövereihin. Labradorinnoutaja havaittiin vähän isoksi tekeleeksi purjeveneseen, mutta jotenkin tuostakin selvittiin. Merkataan muistikirjaan, että jos meidän talouteen pitää joskus joku turri ottaa, niin vähän pienempi, pliis. Yhtä kaikki upea reissu ja toistoa pukkaa jo puolen vuoden päästä :-)

Sylikoira Niilo

Saturday, November 8, 2014

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...

Sen verran on kiirettä pitänyt taas uuden gastin kouluttamisen ja työjuttujen kanssa, ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittamaan saatikka käymään telakalla venettä paijaamassa. No tänään ehti, ensimmäistä kertaa yli kuukauteen. Tuossa oli välillä jo muutamat syysmyrskytkin, joten alkoi olla aikakin käydä tsekkaamassa damaget.Onneksi valtakunnassa oli kaikki hyvin, ja syyskuinen bondage-viritys oli kestänyt suorastaan upeasti. Pressut olivat kauttaaltaan kireällä, ja vene vaikutti jo täysin kuivuneelta. Bueno!

Sää oli mukavan lämmin (+5 C), joten intouduin ensimmäisenä pesemään istuinlaatikon, ja jatkoin cleaner-vahalla. Tuo olikin viimeinen pinta, mikä oli vielä käsittelemättä syyskuun jäljiltä. Jaksaa kyllä edelleen ihmetyttää tuon Star Briten hiontavahan teho. Pinttyneimmätkin tahrat katosivat taas pienellä hinkkaamisella, ja istuinlaatikko hohtaa taas puhtauttaan.

Selkänojat puunattuna, lattianraja vielä vaiheessa
Lopputulokseen tyytyväisenä kävin viimein tämän talven pääprojektini kimppuuun. Meidän pedestaalista (ruoritolpasta) puuttuu tartuntakaari. Tuo huomattiin ongelmaksi jo kesällä kovemmassa kelissä, kun veneen kallistellessa ei ollut oikein mitään mistä ottaa kiinni. Lisäksi ensi kesänä tarvitsee miettiä mihin vekaran turvaistuimen kiinnittää, ja tartuntakaari olisi se kaikista helpoin ja loogisin paikka.

Tartuntakaaria saa kaupasta, mutta ne vaativat erillisen kauluksen pedestaaliin kiinnitystä varten. Kuten arvata saattaa, niin ihan lähi-Prismasta ei tuollaista kaulusta löydä meidän 31-vuotiaaseen Whitlock Cobraan. Itse asiassa tuollaista on koitettu metsästään Marinean henkilökunnan avustuksella koko kesän ajan. Tuotekoodi on tiedossa, mutta Whitlockin nykyinen omistaja Lewmar ei tunnu kovin kiinnostuneelta tuollaista toimittamaan. Ebaysta ja nettikaupoistakaan ei löydy, sen verran niche tarpeesta puhutaan. *pöh*



Eli ei auta kuin ottaa viivotin, pora ja rautasaha käteen. Ei vaiskaan, se olis ihan liian kansanomaista ja helppoa! Mä hoksasin, että mastonnokkaankin pitäisi työstää pieni lisälevy, jotta saan keväällä siirrettyä VHF-antennin peräpeilistä sinne. Kahden työstettävän kappaleen kanssa kannattaa jo teettää osat jollain CNC-pajalla. Ja jos tuolle polulle lähdetään, niin tehdään samantien modernin ajan mustasta kullasta - hiilikuidusta!

Windexin jalus on joskus murtunut ja ankkurivalokin puuttuu.
Lisäksi VHF-antennille ei ole tilaa ellei Windexiä saa reilusti taaksepäin
Otin internetin kauniiseen käteeni ja kävin hakemassa firmoja. Kiinasta saa ebayn kautta A3-kokoisia ja 5mm paksuja levyjä noin 100€ hintaan. Moni firma lupaa myös jyrsintää haluttuun muotoon, mutta siinä kohtaa tilaus ja maksu menevät vähän hankalammiksi. Onneksi Bing löysi Mäntyharjulta RealComposite Oy:n joka tarjoaa ihan samaa settiä kotimaisin voimin. Pyysin tarjouksen ja näyttäisi että matsku + jyrsintä jää toimituksineen alle 300€, joten eiköhän tämä toimittajavalinta ole sillä ratkaistu.

Tänään keskityin veneellä ottamaan tarkat mitat pedestaalista, ja tulevalla viikolla suuntaan Marineaan hakemaan tuon 9.5" tartuntakaaren. Tuota varten piti pedestaalista irroittaa kompassi ruuvinreikien ja sähköläpivientien sijainnin selvittämiseksi. Samalla selvisi, että meri-ilmasto oli tehokkaasti tuhonnut kompassin valolle menevät piuhat, joten pientä ylimääräistä sähkötyötä on taas luvassa.


Tässä vaiheessa projekti alkaakin olla aloittamatta vaille valmis. Enää tarttisi opiskella joku CAD-ohjelma, että saa piirrettyä tarvittavat stepit CNC-koneelle. Helppo homma sähköinsinöörin tutkinnolla... Eli tämän kanssa varmaan taistellaan lopputalvi.

Mun tehopäivään mahtui vielä TV:n antennivahvistimen upotus seinään. Tuo oli roikkunut juhannuksesta asti irrallaan piuhojensa varassa, koska kesällä kuuluu purjehtia eikä rempata. Sinällään simppeli ja suoraviivainen homma: 1) maalarinteipillä sabluuna laipioon ja 2) Feinillä reikää perään. Näytti osuvan kohdalleen kertalaakista, ja nyt on TV-vahvarin malli lukittuna veneen loppuelämäksi. Tai kai tuohon reikään voi jotain muutakin keksiä...


Samalla tuli epäasennettua johtoineen tuo iänikuinen Philip ap-navigator GPS-masiina. Piirilevy kertoo, että oli vuodelta 1990. On mahtanut olla arvokas laite aikanaan. Lähtee ilmaiseksi jos joku haluaa. Sellaista tänään.

Eiks 7 viikkoa ole aika sopiva ikä aloittaa Navigaatio-opinnot?

Saturday, September 27, 2014

Syksyinen sidontaleikki

Syyskuun neljäs ja viimeinen syyshuoltopäivä aurinkoisessa Loviisassa. Tällä kertaa sain jallitettu faijan mukaan - mukamas asentamaan pressutelineitä, mutta vahaushommillahan sitä taas aloitettiin. Oikeasta kyljestä oli vielä 2/3 hoitamatta, ja halusin saada tuonkin kiiltämään ennen kuin pressut peittävät työalueen. Tuossa ei kauaa kädet tutisseet kun homma hoitui kaksin aika lailla tuplavauhdilla (no shit, Sherlock?).

Wax on, wax off
Alla oleva kuva näyttää aika konkreettisesti eron kliinerillä käsitellyn ja käsittelemättömän osan välillä - siitäkin huolimatta, että tuo osa on pesty jo kahteen kertaa sienellä ja veneshamppoolla(!).

Before 'n' after. Tuo kylki on aina nokisempi, koska pakoputki sijaitsee tuossa oikealla alhaalla.
NOA:n peitetelineiden asennukseen meni tänä syksynä tunti, kun viime syksynä turasin noita yksikseni ainakin viisi tuntia. Nyt sentään tiesi miltä valmis teline suunnilleen näyttää ja mikä osa menee minnekin. Ja toivottavasti ei tarvitse enää koskaan tehdä tuota yksinään sillä 11-metrisen keskisalon käsittely yksinään on ihan ahterista.

NOA:n teline asennettuna
Pressun asennus on myös oma kiva jumppansa, mutta tällä kertaa pärjättiin aika hyvin kun tuulikin pysyi maltillisissa alle 5 m/s lukemissa. Tuosta saa melkoisen 12x8 m leijan (96 neliömetriä!) jos päästää tuulen nappaamaan sopivasti jonkun reunan alta. Tuollainen hitusen paksumpi kevytpeite kesti edellisen talven yllättävänkin hyvin, mitä nyt pieniä nirhaumia pääsi syntymään mm. kaidetolppien kohdalle. Ne sai paikattua kätevimmin kevytpeitteiden paikkaukseen tarkoitetulla korjausteipillä (voittaa kontaktiliiman ja kuminpalasten haistelun). Ensi talvena toivottavasti vältytään noiltakin nirhaumilta kun kävin hakemassa läheiseltä tennishallilta pois heitettyjä tennispalloja ja suojailin kaikki terävämmät ulkonemat niillä.

Peitteen alla on yllättävän valoisaa - ja kuumaa!
Viimeisenä harjoituksena aina yhtä mielenkiintoinen bondage-sessio kun peite pitäisi saada pysymään veneen päällä. Tavoitteet ovat suht selkeät, eli 1) peite ei löysty eikä irtoa kovassakaan tuulessa ja 2) peite ja köydet eivät nirhaisi maalipintaa liikkuessaan. Viime talvena peite oli vähän kiireellä asennettu ja kiillotti pohjasta myrkkymaalit pois useammastakin kohtaa. Pysyi sentään paikallaan ihan kivasti.

Tänä vuonna paneuduin säätämään kuten tosi-insinööri vain pystyy ja lopputuloksena oli venettä kiertävä ja periaatteessa vapaasti kelluva ankkurointiköysi. Pressu sidotaan lenkeistään tuohon köyteen sopivilla narunpätkillä, ja köyteen puolestaan ripustetaan painoja sopivin välimatkoin. Painot roikkuvat ilmassa, joten köysi, ja siten pressu kiristyvät automaattisesti ja tasaisesti. Brilliant! Mutta hirveä naruhässäkkä tuosta syntyy. Pitänee vielä korvata vesikanisterit ja metalliputket kunnon levypainoilla, noita kun on jäänyt nurkkiin pölyttymään. Ja ensi vuonna tavoitteena tehdä sama, mutta kauniimmin :-)

Kai tän vois jotenkin kauniimminkin paketoida...
Naapurikateuskin pääsee taas pahasti puraisemaan kun naapurin Grand Soleil 37:aa oltiin juuri nostamassa kuivalle maalle. Siinä on kyllä kaunista iltalialaista designia koko vene. Ehkä jotain päivänä... Mutta meidän vene on nyt sentään pesty, vahattu ja kiiltää niin että auringossa häikäisee - ja siinä riittää naapurilla harmittelemista. Neljä päivää tuohon meni, mutta nyt on suurin osa keväthuollostakin tehtynä, yey!


Grand Soleil 37

Sunday, September 14, 2014

Keväthuolto syksyllä

Upeat purjehdussäät voi hyödyntää muutenkin kuin purjehtien, vaikkapa venettä huoltaen. Siinä on kyllä purjehduksen hohdokkuus kaukana, vaikka kyljet hohtavatkin. Mieluummin sitä olisi vesillä, mutta minkäs teet kun vene on kuivalla maalla. Jotain hyvääkin tässä tilanteessa on, nimittäin suurimman osan keväthuolloista pääsee tekemään jo syksyllä auringonpaisteessa ja +20 asteen lämmössä. Naama oikein kärähti kun puuhasteltiin telakalla koko viikonloppu.

Vene kuivalla maalla ja syyllinen samassa kuvassa
Syystoimet alkoivat rikin mittauksilla. Doylen kaverit kävivät telakalla ottamassa kaikki tarvittavat mitat uusia purjeita varten, ja nyt on tulossa uudet tri-radiaalileikatut laminaatit. Ihan kuitupurjeita en kehdannut tähän pappaveneeseen ottaa, vaikka kiusaus oli kyllä suuri. Hinnassa kuitu olisi tehnyt "vain" muutaman satasen lisää, mutta Duon retkeilyhenkisellä rikauksella olisi ollut vähän helmiä sioille. Seuraavaan veneeseen sitten ;-)

Kunnon kiillotus kannatti keväällä. Hapettumaa paljon vähemmän kuin edellisen kesän jäljiltä.
Tuon jälkeen telakan kaverit nykäisivät maston irti ja veneen kuivalle maalle. Ekan viikonlopun vene vietti nosturissaan, joten me päästiin kätevästi tasoittelemaan pohjamaalit niiltäkin kohdilta, mitkä normaalisti jäävät telineen peittoon. Huomio kiinnittyi tuossa kohtaa perävetolaitteen puuttuviin anodeihin. Joko yhdet anodit olivat kuluneet 10x muita nopeammin, tai sitten joku pitkäkynsi oli ehtinyt nappaamaan 45€ varaosat omaan talteen ennen kuin ehdin itse poistamaan potkuria. No onneksi tyytyi anodeihin eikä vienyt koko 1500€ potkuria.


Pesimme kyljet kauttaaltaan ja kävimme vesirajan alla näkin kimppuun. Sitä oli kertynyt turhankin paljon, kiitos lämpimän kesän ja susisurkean Bilteman itsekiillottuvan venemaalin. Pistetään korvan taakse, että ensi kaudeksi menee maali vaihtoon. Onneksi näkin poistaminen ei ole kummoinen homma: ensiksi rapsutetaan vaikka auton jääskarapalla kuoret pois ja sitten sulatetaan loput hapolla mäkeen. Itse käytimme Star Brite Näkinpoistoa joka muutti kaiken eloperäisen vaahdoksi muutamassa minuutissa. Pari lessonia tuli taas learnattua: ensinnäkin tuo kama kannattaa levittää siveltimellä koska tuulen mukaan tarrannut sumu kirvelee iholla pikkasen ärhäkästi. Toisekseen samainen sumu hapettaa todella tehokasti mitä tahansa metallia, esim potkuri oli kauttaaltaan vihreän pisteen peitossa *doh*.

Näkkiä peräsimen ympärillä
Kaiken tuon näkkihärdellin jälkeen ehdittiin vielä putsaamaan cleaner vahalla ensimmäinen kolmannes keulasta katsottuna ennen kotiinlähtöä. Uusi kiillotuskone nopeutti hommaa huomattavasti, tai ainakin säästi puunaajan hartioita. Skillin 79€ kone on ihan riittävä tähän hommaan, mutta mulla taitaa olla Feinin laikassa ja lampaavillassa tuplasti lisää rahaa kiinni. Kaiken kaikkiaan ihan tuottelias kuusituntinen telakalla. 

Suvi arvioi edellisen viikonlopun työn jälkeä. Keula ainakin kiiltää.
Seuraava viikonloppu jatkui siitä mihin edellinen jäi. Vene oli ryöminyt viikon aikana omalle telineelleensä, joten päästiin työstämään myös kantta ja sisätiloja. Suvilla oli itse asiassa laskettu aika lauantaina, mutta ei näköjään estänyt lähtemästä 100 km päähän synnytyssalista. Eikä suostunut oikein ottamaan rennostikaan kun kävi kaapimassa kannelta kaikki puulistat puhtaaksi lakasta. En valita, etenkään kun teki niin siistiä työtä. Bahcon Ergo -kaavin oli yksi positiivinen ylläri lisää. Ei näköjään ole mitään järkeä edes koittaa hioa venelakkaa pois kun lähtee niin superhelposti hyvällä kaapimella. 30€ kirpaisi, mutta näyttäisi olevan joka lantin väärti. Pohjustus puhtaalle puulle 20% ohennetulla venelakalla ja sen jälkeen pari kerrosta ohentamatonta välihionnoilla - avot!

Vanhat lakat pois ja uutta tilalle.
Suvin puuhastellessa kannella jatkoin itse kylkien jynssäystä. Aamun heräteostona Star Briten cleaner-vaha ja Hempelin venevaha. Molemmista pelkkää hyvää sanottavaa. Rahalla saa laatua ja työ oli 2-3x nopeampaa kuin vanhalla Turtle waxin Gelcoat polish vahalla (VÄLTÄ!). Turtle wax paloi aina kiinni 5 min jälkeen ja hermo meni ihan totaalisesti pinkkiä tököttiä pois hinkatessa. Star Britella lika oikein suli pois kyljistä ja isoimmatkin värjäymät ja raidat lähtivät kohtuullisella hinkkauksella. Hempelin vaha puolestaan oli nopea levittää ja kiillotui lähes itsestään. Loistavaa kamaa molemmat!

Miehen paras ystävä? Ainakin lähellä kärkeä.
Lauantain päätteeksi pestiin kyljet kannenkin puolelta, ja jatkoin noiden kimpussa sunnuntaina. Tämä oli oikeastaan kaikista aikakriittisin homma, koska en ollut vahannut kantta vielä kertaakaan ja taisi olla edelliselläkin omistajalla jäänyt tekemättä lähimenneisyydessä. Kaupungin happosateet olivat jo syöneet maalipinnan himmeäksi ja huokoiseksi, ja noki oli alkanut tunkeutumaan maalin sisään. Tekemättä jättäminen talven yli ei siis ollut enää vaihtoehto. Alkuun taas kunnon jynssäys kliinerillä ja perään pintavaha. Voi kiesus mikä ero ennen ja jälkeen. Onhan se kiva kun oman työn jälki näkyy, mutta en olisi mitenkään odottanut näin upeaa lopputulosta ensimmäisellä vahauksella. I approve!

Kannen kylki pestynä, "hiottuna" ja vahattuna. Über!
Näiden toimien päälle hieman sisätilojen järjestelyä ja siinähän se viikonloppu vierähtikin. Työlistalle jäi vielä hieman vahattavaa kylkeä, istuinlaatikon jynssäys, pressutelineen asennus ja tietty pressujen levitys. Veneen sisällä pitäisi uusia sähköpaneli ja asentaa stereot. Lattiaakin voisi pentterin (keittiön) edustalta hieman kaapia ja lakata uudestaan. Ja enköhän mä keksi talven aikana pari tusinaa muutakin pienempää parannusta ;-)

Näihin tunnelmiin, heippa!

Saturday, August 30, 2014

Kesä on nähty, viekää pois

Se oli siinä. Ensimmäinen purjehduskesä omalla veneellä. Tokihan sitä voisi vielä syyskuussa purjehtia, mutta meillä oli pikkuisia aikataulurajoitteita. Esikoisen debyytiksi on ennustettu syyskuun puoliväliä, ja siitä jos pamahtaa vielä pari viikkoa pitkäksi niin puhutaankin jo lokakuusta. Eli parempi ottaa ja palauttaa vene jo elokuun lopussa. Joka tapauksessa edessä oli kiva parin päivän retki takaisin Loviisaan.

Lauantaiaamun klo 10 startti venähti taas perinteiseen tapaan lähemmäksi puoltapäivää kun piti vielä käydä ostamassa eväät matkaan ja keventää vähän venettä ylimääräisestä roinasta. Matkaan lähtivät tällä kertaa Sebastian, Minna ja Teemu (ja Teemu). Suvi joutui tällä kertaa tyytymään autokuskin virkaan ja kävi vain heittämässä haikeat hyvästit veneelle. 38-viikkoisen Masun kanssa ei kannata kovin kauaksi synnytyssalista karata...

Hiiohoi!
Lähtö oli varmasti kesän sujuvin. Sen verran paljon ollaan tällä porukalla jo ehditty kertaamaan manöövereitä. Vene oli irti laiturista, fendarit sisällä ja molemmat purjeet ylhäällä alta kymmenessä minuutissa. Sääkin oli loistava: +20 astetta lämmintä ja muutama metri sekunnissa pohjoista tuulta. Harmi vain, ettei tuulta kestänyt Vuosaarta pidemmälle. Mekin suostuimme poistamaan purjeet salosta siinä vaiheessa, kun viimeinenkin näkyvissä ollut purjevene vaihtoi moottorille. Aikaisempi startti olisi tarjonnut pidempään tuulta, mutta minkäs teet.

Ensimmäiseksi yöksi oli vaihtoehtoina tarjolla Sipoon Kaunissaari, seuran oma saari Risholmen tai Porvoon vierasvenesatama. Päädyimme Risholmenin kannalle sillä siellä oli kalenterin mukaan vuosittaiset venetsialaiset juhlat. Kehtasi mennä, kun olin edellisenä iltana käynyt ostamassa oikein pari myrskylyhtyä tunnelmanluojiksi. Eikä näköjään ollut ainoa seura venetsialaisineen sillä Onäsin saaristossa oli laituri jos toinenkin täynnä purkkareita juhlaliputuksineen.

Just sopivasti porukkaa Risholmenissa, tosin aika vaisut bileet
Saarissa vierailukin alkaa menemään aika rutiinilla. Kun vene on auttavasti laiturissa, saa joku jo juosta saunakirjalle varaamaan jotain muuta vuoroa kuin 01-02 seuraavan päivän puolella. Seuraavaksi kylmät rantautumiskaljat ja matkalla sotkettujen astioiden tiskaus moottorin lämmittämällä vedellä. Jos tuossa kohtaa ei vielä ole taas nälkä, niin ei ole purjehtinut riittävän pitkää matkaa. Eli vuorossa grillikodan valtaus ja perinteiset 4-5 reissua takaisin veneelle kun sinappi tai jotain muuta tuiki tärkeää unohtui tuoda edellisellä reissulla.

Tälle miehelle ei enää tarjoilla
Ruoan jälkeen sauna ja uinnit, ja sitten onkin parasta vetäytyä jo veneen sisuksiin kun naapuriveneissä alkavat lamput sammumaan. Ehkä me ollaan vielä jotenkin ulkona scenestä kun itse tekee mieli valvoa yli kymmeneen ja ei tulisi mieleenkään startata aamulla kuudelta seuraavalle legille. Tuossa suhteessa keskivertopurhetija on kyl aika sekaisin. Tuona lauantai-iltana eivät tosin lamput sammuneet, vaan niitä oli kynttilöiden muodossa kymmenittäin pitkin rantakallioita. Varsin kiva tunnelma, mutta olis tuolla saanut olla vähän kovempikin bilemeininki. Ens vuonna muistetaan tuoda oma ghettoblaster paikalle.

Aika hiljasta oli, mut hieno lyhdyt eiks vaan?
Sunnuntaiaamu pyhitettiin levolle ja startattiin Loviisaa kohti vasta klo 11 jälkeen. Ensimmäiset kilometrit olivat aivan täydellistä purjehdusta auringonpaisteessa ja kivassa sivumyötäisessä. Emäsaloa kohti kaartaessa tuuli kääntyi kuitenkin täysin vastaiseksi, ja seuraavat kolme tuntia vendailtiin vastatuuleen enemmän purjehduksen iloksi kuin matkan taittamiseksi. Tasaisessa tuulessa ja pidempää selkää taittaessa tulee hyvin esiin omat (siis kaikkien meistä) puutteet ruorimiehinä, ja ensi kesänä täytyy ehdottomasti treenata enemmän suunnan pitämistä. Tultiin samalla yhdessä tuumin siihen tulokseen, että Duo ansaitsee uudet purjeet nykyisten 14-vuotta vanhojen Dacronien tilalle. Toisen pitäisi kuulemma olla pinkki ja toisen musta.

Näillä suorituksilla ei vielä regattoja voiteta
Loppumatkasta ei juuri tarvitse lapsenlapsille kertoa. Tuulen suunta pysyi vastaisena ja väylä kapeni itää kohti, joten vaihdoimme sisäväylälle moottoriajoon. Tarkoitus oli käydä tankkaamassa ja tyhjentämässä septi Kabbölessä, mutta eihän siellä mitään imutyhjennystä ollut. Se tarkoitti ylimääräistä stop&go rangaistusta Loviisan Laivasillassa. Vaan heidänkin imurinsa oli rikki, joten ei auttanut kuin jättää septi telakan hoidettavaksi. Kävi ilmi seuraavana päivänä, ettei telakallakaan imuria ole, joten meidän 80-litran septitankki käydään jossain välissä tyhjentämässä muutaman kuution imuautolla. Hip-tana-hurraa.

Teemu navigoi, Sebastian ratissa ja Minna köysissä
Muutoin reissu meni ihan loistavasti. Kaima hoiti navigoinnin esimerkillisesti ja Sebastian pääsi harjoittelemaan satama-ajoa. Minnakin oli vendailun aikana enemmän köysissä kiinni kuin edellisillä reissuilla yhteensä. Ja Vili oli yhtä rauhallinen laivakoira kuin aina ennenkin, antaa muiden hötkyillä. Tosi hyvä miehistö kaiken kaikkiaan, mitä nyt rantautumisia ja etenkin niihin liittyviä solmuja lienee syytä kerrata keväästä ;-)

Vili, the Laivakoira
Vene riisuttiin porukalla talvikuntoon ihan super-nopeasti. Suvi toi paikallisesta kebaberiasta safkat ja Faija tuli vastaan trailerin kanssa. Sinne saatin kätevästi kaikki patjat ja muu tilaa vievä kama. Aika monta ikean kassiakin täyttyi kaikesta paperitavarasta, tekstiileistä, vaatteista, pelastusliiveistä, juomattomista kaljoista(!!) jne jne. Veneelle ei jätetty kuin työkalut ja varaosat. Edellisenä syksynä käytettiin myös reilusti aikaa jokaisen köyden ja helan valokuvaamiseen, mutta tänä vuonna oli riittävä luotto omaan osaamiseen ja muistiin (ja tätä varmaan kirotaan keväällä venettä rikatessa).

Perillä Loviisassa! Kello oli about seitsemän illalla.
Iso kiitos kaikille reissuun osallistuneille ja tukijoukoille! Hieno reissu johon on hyvä lopettaa tämä kausi. Saas nähdä intoutuuko tässä tekemään ison osan keväthuollostakin jo syksyllä talvea odotellessa.

Heippa Duo!