Sunday, January 26, 2014

Kiireinen viikko purjehduksen parissa - tammikuussa!

"Hyvä Teemu ja Suvi, hallitus on kokouksessaan 14.1.2014 käsitellyt jäsenhakemuksenne ja meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleeksi Helsingfors Segelklubb ry:n jäseneksi"
Tällainen ilosanoma odotti postilaatikossamme tammikuisena maanantai-iltana. Ulkona -20 astetta pakkasta, mutta kesän purjehdukset taas merkittävää askelta lähempänä. Ainakaan enää ei tarvitse stressata laituripaikasta Helsingissä vaan pääsemme parkkeeraamaan seuran laituriin Lauttasaaressa. Myös veneen katsastukset ja muut peruspalvelut onnistuvat Hoskin kautta, onhan se kolmen suurimman pursiseuran joukossa Suomessa. Faijankin hakemus meni läpi, joten jäsenmäärä kasvoi kolmella ja veneet yhdellä.

Keskiviikkona alkoi Kesäpurjeen diesel-kurssi teoriaosuudella. Suvi kieltäytyi kohteliaasti ainutlaatuisesta mahdollisuudesta tutustua moottoreiden sielunelämään, mutta faija lähti mielellään seuraksi. Tälle kurssille lähtiessä ei ollut riskiä, että olisi mennyt tylsäksi vanhojen oppien kertaukseksi. Meidän perheen autot ja pienkoneet korjataan huollossa, ja diesel-moottori ei kuulunut sähkötekniikan DI:n tai kemian teknikon opintoihin. Pitkin syksyä olenkin koittanut itseopiskella veneen huoltoa lehdistä ja kirjoista, myös moottorihuoltoa, mutta jotenkin en ole vaan hahmottanut asiayhteyttä teorian ja s/y Duon konehuoneen keltaisen mötikän välillä.

Kolmeen tuntiin teoriaa mahtui todella paljon asiaa ja kysymyksiä. Motin toimintaperiaate tuli selväksi, ja jollain todennäköisyydellä olisin ehkä nyt osannut nimetä oman moottorimme osat makrotasolla. Parasta antia olivat ehdottomasti käytännön ohjeet ja kikkakolmoset niin huollosta kuin moottorin hätäkorjauksesta. Muutenkin hyvä ymmärtää miksi asiat pitää tehdä jollain tavalla, eikä vain apinoida manuaalista lukemaansa. Toisaalta tieto lisää tuskaa ja nyt takaraivossa kummittelee pari tusinaa tapaa tilata itselleen koneremppa. Kouluttajamme Sakari Makkonen osasi kuvailla varsin graafisesti köyhtyviä veneilijöitä. 25€ kurssimaksu maksanee itsensä vielä moneen kertaan takaisin.

Torstaina otettiin hetki taukoa dieseleistä ja tutustuimme faijan kansa meri-VHF:n ihmeelliseen maailmaan. Hommahan menee Suomessa niin, että ilman tarvittavia radio- ja käyttölupia veneessä ei saa olla lähettävää radiota edes asennettuna. Kytketystä puheboksista peritään 80€ pikavoitto jos veneestä puuttuu sopivat asiakirjat, ja kysellään noita todistuksia kuulemma lämpimämpien maiden venevuokraamoissakin. Tutkintovaatimuksella pidetään huoli, että veneilijät osaavat protokollan ja pysyvät poissa kielletyiltä kanavilta. Kaksi iltaa teoriaa ja tentti Viestintäviraston tiloissa eivät liene turhan paha rasti.

Kurssimatskua, ja kuva suht modernista värkistä
Heti ensimmäiseksi kävi ilmi, ettei meidän nykyisestä puhelimesta ollut mihinkään. Uusissa laitteissa on digitaaliset viestimet, sisäänrakennetut GPS:t, automaattiskannaus, laivatunnisteiden vastaanotto ja kolme tusinaa muuta tuikitarpeellista toimintoa. Ja se aloittelevan purjehtijan tärkein ominaisuus: Distress nappi, jonka painallus lähettää automaattisesti eetteriin hätäviestin veneen nimi- ja sijaintitiedoilla varustettuna. Sinne menee taas yksi 300€, eikä uusissa VHF:ssä ole edes oikeaa luuria kuten meillä! Muutoin opetus oli taas hyvä sekoitus teoriaa, käytäntöä ja hauskoja esimerkkejä Itämereltä. Ja kerrankin oli jotain hyötyä sotaleffojen tuijottelusta kun kansainväliset radioaakkoset tulivat ihan itsestään. Juliet Echo Sierra Hotel!

Ottaiskohan tekniikan museo vastaan..?
Lauantaina oli vuorossa kahdeksan tuntia käytännön harjoittelua Dieselin parissa. Sakarilla oli pari konetta omalla verstaallaan Lopella: kiveen ajettu pikkudiesel ruumiinavauksia varten ja toinen testipenkkiin kytketty 13-heppainen Volvo 3000. Kumpikaan ei ole ihan tuoreinta rautaa, mutta toimintaperiaate ei juuri nykykoneista eroa. Alkuun oli hyvä kertaus teoriasta oikeiden koneiden äärellä ja tuon päälle rakennettiin varsinaista huollon ja käytön teoriaa. Siitä siirryttiin luontevasti käytännön huoltotöihin kuten öljynvaihtoon, dieselin ilmaukseen ja sähkölaitteiden vianetsintään. Osa töistä on niin simppeleitä, että ne voi opetella moottorin manuaalistakin, mutta esim. diesel-syötön korkeapainepuoleen en olisi ikinä uskaltanut omillani koskea. Simppeli homma, mutta kynnys alkaa itsekseen aukomaan sylinterikannen muttereita olisi ollut ylitsepääsemätön.

Faija tutkii päivän potilasta. Toinen potilas piilottelee taka-alalla.
Moottorin ympäriltä käytiin varsin kattavasti niin vaihteistot, vetolaitteet, potkurit, akut kuin lämminvesivaraajatkin. Ja Sakarilta pystyi kyselemään apuja oman veneen ja konehuoneen suhteen. Miehellä on aivan käsittämätön yleistietämys niin venemalleista kuin eri valmistajien komponenteistakin. Maittavat olivat ruokatarjoilutkin. Kokonaisuudessaan hauska päivä ja aivan erinomainen kurssi. Lisää näitä!

Savun hälvennyttyä tarkastamme kytkennän ;-)
Sunnuntaina käytiin Suvin kanssa vielä Loviisassa katsastamassa venettä. Moottorikurssilta oli jäänyt mietityttämään pari kyssäriä omaan konehuoneeseen liittyen, ja pitihän sitä käydä laatimassa ostoslistaa helmikuun vene-messuille. Debuggasin samalla akkujärjestelmää edellisen päivän opeilla. Jännitteet olivat odotettavan alhaalla ja päädyin nappaamaan akut takakonttiin faijan autotallissa ladattaviksi. "Napata" on kyllä aika laimea kuvaus siitä miten taistelin kolme yli 20kg painavaa murkulaa konehuoneen perältä kannelle ja sieltä tikkaiden kautta takakonttiin. Lisätään sähkötyöt ensi kevään työlistalle!

Jääkuorrutettuja akkuja ja konehuoneen sekamelskaa. Ota tuosta nyt selvää!

Thursday, January 2, 2014

Pientä pintaremonttia, osa 1: ovi kuntoon

30-vuotias ei ole enää nuori tai virheetön, puhuttiin sitten veneestä tai sen omistajasta. Mitään totaalista luhistumista ei ole vielä näköpiirissä, mutta ryppyjä ja kulumia on parasta paikkailla matkan varrella sen minkä pystyy. S/y Duon osalta teki mieli aloittaa jostain sopivan helposta kohteesta missä ei vielä tarvita Venemestarin laajaa oppimäärää. Pahasti auringossa ahavoitunut ovi täytti hyvin vaatimukset.

Purjeveneen ovi on tyypillisesti palanen kehystettyä vaneria, johon on sipaistu muutama kerros lakkaa pintaan. Sitten se unohdetaan taivasalle auringon poltettavaksi ja sään piestäväksi kunnes vene vaihtaa omistajaa ja vintage ei olekaan enää in. Meidänkin Mahonkivanerisessa läpyskässä alkoi olla lakkapinnassa enemmän halkeamia kuin ehjää pintaa, joten korjausvaihtoehdoiksi jäi 1) vanhan lakan täydellinen poistaminen ja uudelleenlakkaus, 2) vanerin vaihtaminen tai 3) uudelleen viiluttaminen.

Potilas ennen operaatiota
Menin odotetusti siitä missä aita on matalin ja lopputulos keskinkertaisin, eli päätin hioa oven kauttaaltaan ja lakata uudelleen venelakalla. Uudenveroista tuosta ei tulisi, koska vesi oli tunkeutunut halkeamista vaneriin ja sitä myöten päällimmäinen mahonkiviilu oli jo saanut pahasti osumaa. Mutta so what jos lopputulos on vähän laikukas, kunhan urakka on kevyt, ovi pitää veden ulkona ja saan viimein perusteltua suville Feinin hiontakoneen ostamisen (tärkein peruste). Sitä paitsi suunnitelmissa on lähitulevaisuudessa korvata koko läpyskä tiikistä tehdyllä, paremmin veneen yleisilmeeseen istuvalla uudella ovella.

Hionta loppusuoralla
Vanha lakka olisi varmaan kannattanut polttaa ja kaapia pois. Hiomakoneella urakkaan meni 2-3 tuntia ja melkoinen läjä tukkiintuneita hiomapapereita. Ja pinta meni hienosti puhki, kuten oli odotettavissa. Paljaalle hiotulle puulle vedin Tikkurilan Valtti pohjusteen ja sen päälle kauttaaltaan neljä kerrosta puoli-kiiltävää Unica Super uretaanialkydilakkaa (suom huom: "venelakkaa"). Lakkakerrosten välissä aina sopiva tasoitus ja karhennus nelisatasella hiomapaperilla. Ja "puhdastilana" faijan pannuhuone mikä on yksi sontaisimmista paikoista mitä tiedän - vaan eipähän haitannut jos lakkaa vähän roiskui ympäriinsä.

Lopputulos on ihan jees. Ei tuolla käsityömessuilla palkintoja pokata, mutta ainakin pinta on nyt ehjä ja tasainen. Takapuoli näyttää suorastaan uudelta, ja ei etupuoltakaan hävetä tarvitse.