Siellä kannen alla oli niin mukavaa...

Loma jatkuu, mutta hyvän startin jälkeen on aikaa taas menny enemmän kannen alla kaikkea fiksatessa kuin ulkona merellä auringosta nauttiessa. On sitä merelläkin käyty, mutta etenkin pidemmät yön yli reissut ovat jääneet vain haaveeksi heinäkuussa. On ollut tuulettomia päiviä, liian tuulisia päiviä, flunssaa, työjuttuja ja yhdet polttaritkin tuli bestmänöityä viikonloppuna.

Mastfie

"Onneksi" veneellä riittää askarreltavaa, joten pääsee ihan hyvin lomalla mökkimäiseen työleirifiilikseen. Hyttyset vaan puuttuvat, mikä on aika iso plussa. Ensimmäisenä pikkuaskareena käsittelin tiikkikannet Boracol 10 Rh homeenestoaineella. Noita tiikinkäsittelyaineita on tarjolla satoja erilaisia, mutta luotin Loviisan telakkanaapurin suositukseen. Nopealla bingauksella selvisi, että ruotsalainen Hallberg-Rassykin suosittelee oikein huoltomanuaalissaan Boracolin käyttöä. Tököttinä tämä ei palauta tiikin alkuperäistä tummaa väriä, mutta poistaa jo muodostuneen homeen ja estää uuden muodostumista. Levitys on helppoa sutimista, mitä nyt alumiiniosia pitää varoa (ja noitahan purkkarissa riittää). Stadista tuota saa kätevimmin suoraan maahantuojalta Pintaväristä / Värisilmästä, noin 130€ / 5 litraa.

Tiikit oli käsittelemättöminäkin ihan hyvässä kunnossa. Vielä.

Ja eihän se olisi viikko eikä mitään jollei jotain menisi rikki. Polttaripurjehduksen jälkeen huomasin pienoisen vedenpaisumuksen pilssissä ja konetilan pohjalla. Lämminvesivaraajan varoventtiili oli yhtäkkiä alkanut vuotamaan, ja vettä tiputteli ulos ainakin pari desiä tunnissa. Taas Bing käteen ja selvittelemään varaajan speksejä ja sopivia varaosia. Kuvahaun perusteella kyseessä oli brittiläisen Surejustin valmistama Sure Cal, eli ihan perusbulkkia suht standardeilla puolen tuuman kierteillä. Sen tarkemmilla varaosatiedoilla ei ollut niin väliä kun en todellakaan ole ostamassa toista samanlaista varoa joka kosahtaa alta viiden vuoden. Tärkein tieto, eli 4 barin raja sentään selvisi.

Sininen kuva-arvoitus (tässä jo uudella varolla)

Paisuntasäiliö pitäisi olla?

Ei muuta kuin askel kohti naapurissa sijaitsevaa Maritimia. Varastosta löytyi hyvin Isotempin varaosia, myös neljän barin laukaisimella. Pikkuprobleemana vain, että kaikki kierteet ovat juuri väärinpäin korvattavaan varoon verrattuna (sisäkierre Sure Calissa, ulkokierre Isotempissa). Onneksi hyllystä löytyi myös kaikki tarvittavat adapterit, joten tilanteesta selvittiin yhdellä reissulla ja 81 euron kertakorvauksella (eli melkein yksi veneraha, taas!). Rullasin kaikkiin kierteisiin muutaman kerroksen teflon-teippiä ja tuuppasin kasatun palapelin takaisin varaajan kylkeen. Näyttäisi toimivan hienosti ihan kertalaakista, kerrankin näin. Jäädään odottamaan seuraavaa vuotoa. Ainakin paisuntasäiliön voisi vielä järjestelmään asentaa, lieneekö sen puute aiheuttanut varon aikaisen lahoamisenkin (110€ + tarvikkeet...).

Onhan tuo uusi vähän tårta på tårta, mutta elämä on...

Onnistumisesta rohkaistuneena aloin Suvin kauhuksi vielä kytkemään NMEA 0183 linkkiä plotterin ja VHF välillä. Ilman tuota ei GPS-koordinaattidata kulje ploitterilta radiolle, ja sama AIS datalla toiseen suuntaan. Kuten kaikki sähkötyöt tähän mennessä, tämäkin alkoi vanhojen piuhojen purkamisella ja uusien asentamisella. NMEA 0183 väylänä pikkaisen pepusta, koska se on käytännössä vain läjä värikkäitä piuhoja joilla saadaan (pienellä tuurilla) aikaiseksi yksisuuntainen linkki juttelijan ja kuuntelijoiden välillä.

X osoittaa aarteen sijainnin. Tän tarkempaa ohjeistusta ei kannata odottaa

Kuten kaikissa Vanhoissa Kunnon Standardeissa, valmistajat eivät noudata mitään logiikkaa piuhojen värityksen suhteen, ja kytkennöissäkin on mukavasti variaatiota. Lisäksi datan suunnalla on väliä koska juttelijan TX (tai plussa) pitää liittää kuuntelijan RX (tai miinus). Eli onko VHF:n GPS+ merkinnän johto nyt kuuntelijan RX vai jotain muuta? Monesti nämä eivät selviä kuin kokeilemalla, joten sokeripalat tai hyvät abikot ovat huomattavasti juotoksia parempi tapa tehdä liitokset

Miinuspiuhat aiheuttivat pientä päänsärkyä sillä Garmin luottaa jaettuun maakytkentään kun taas Lowrance odottaa erillisiä piuhoja. Pelasin varman päälle ja tein tarvittavat splitit maaliitoksiin. Sain samalla hyvän core-treenin kun kurkotin puolen tusinaa abiko-liitintä konetilan katon takanurkkaan. Ylläripylläri nämäkin liitokset lähtivät laakista toimimaan ja VHF sai välittömästi GPS koordinaatit. AIS puolestaan ei lähtenyt toimimaan, mutta se näyttääkin vaativan plotterin softan päivityksen. Mitä, eikö mun softaversio vuodelta 2006 muka riitä? ;-)

Nyt on viimein tuo Distress-nappi käytettävissä

Sellaista sähköputkimieheilyä tällä kertaa. Jos jotain niin ainakin voi taas lisätä pari taitoa CV:hen. Aika opettavainen harrastus tämä purjehtiminen. Toivottavasti ens kerralla voi kirjoittaa, että on päässyt purjehtimaankin jossain välissä.

Purjehduskauden 2014 välitilinpäätös

Kesä vaihtui tänään heinäkuuksi ja sitä myöten meidän purjehduskausi on nyt virallisesti puolivälissä. Duo laskettiin vesille ensimmäisten veneiden joukossa vappuaattona, ja tarkoitus olisi palauttaa se takaisin telakalle elokuun viimeisenä päivänä. Kausi katkeaa siis vähän lyhyeen, mutta minkä teet kun uuden gastin laskettu aika on syyskuun puolivälissä. En lähde väittelemään Suvin kanssa tässä asiassa ;-)

Ihme parin viikon tuumaustauko välissä

Toukokuussa oltiin hienoista keleistä huolimatta vesillä vain kahdeksana päivänä. Itsellä oli aika paljon työmatkaa ja muuta hässäkkää. Saattoipa olla, että purjehdus itsessäänkin jännitti sen verran, että sitä viihtyi paremmin kannen alla asioita fiksaamassa kuin kannen päällä purjehtimassa. Ainakin stressin aiheita riitti, vai miltä kuulostavat jumittava keulapurje, rantautumisessa rikottu kaidetolpan jalka ja pilssiin tihkuva vesi? Sitä huomasi oikein menettävänsä yöunia kun mietti, että olikohan tämä koko purjehdus vähän turhan massiivinen pala purtavaksi?

Kaidetolpan jalka toimi sulakkeena kun kuusi tonnia veti köyttä väärästä välistä

Onneksi onnistumiset ruokkivat itsevarmuutta, ja omien taitojen kasvaessa jännityskin muuttuu nautinnoksi. Keulapurjeen rulla jumitti vain koska nostin(köysi) oli vedetty vinssillä liian kireälle ja ylälaakeri ei sen takia päässyt pyörimään. Uusi kaidetolpan jalka puolestaan löytyi hyllytavarana Captain's shopista ja asennukseen meni vain pari tuntia (lähinnä puuverhoilun purkamista, jälleen). Pilssiin tihkuva vesi ei sekään ollut peräisin Itämerestä vaan maston sisällä kölin päälle kulkeutuvaa sadevettä. Aivan pikkujuttuja, mutta kumman stressaavaa ja internetsistä oli näissä asioissa yllättävän vähän apua (yksi motiivi mulle kirjoittaa blogia sillä joku tiedonjyvänen voi joskus pelastaa jonkun päivän)

Oli tosiaan hienot kelit toukokuussa kun ei tarvittu edes pitkiä kalsareita ja pipoa!

Mutta itse purjehduksista: toukokuussa loggasin yhteensä 31 tuntia ja aika tarkalleen 100 merimailia (185 km). Pisin legi oli noin 60M siirtopuksuttelu Lovisasta Lauttasaareen. Seilit eivät olleet vielä valmiina, joten purjehduskokemusta tuolta reissulta ei irronnut. Tuon jälkeen käytiin kavereiden kanssa harjoitusmielessä erinäisiä iltapurjehduksia lähivesillä. Toukokuun vika viikko oli opetuksellisesti erittäin hieno kun ensin oli spinnukurssia, sitten satama-ajoharjoittelua ja lopuksi vielä purjehdusopetusta omalla veneellä. Siihen päälle vielä pari purjehdusta Sebastianin ja Minnan kanssa, ja johan karttuivat taidot lyhyessä ajassa!

Aika yksitoikkoista on. Mitenkähän sitä selvitään Joroisten Finntriathlonilla näillä treenimäärillä?

Kesäkuu oli jo ihan toista maata. Työt haittasivat harrastusta juhannukselle asti, mutta kyllä sitä silti muutaman reissun sai kavereiden kanssa tehtyä. Tunteja oli nyt jo 48 ja matkaa ihan kunnioitettavat 245M. Kuitenkin vasta juhannuksena uskaltauduttiin ensimmäiselle yönylireissuille, ja noita öitä kertyikin kerralla kolme matkalla Vuosaari - Porvoo - Risholmen (Onäs) - Lauttasaari. Oli varsin kiva ja opettavainen reissu taas, tällä kertaa Tiinan, Jarin ja laivakoira Niilon kanssa.

Maltettiin ottaa päivä taukoa ja suunnattiin heti tiistaina Tallinnaan lankomies Mikko kyydissä. Sää oli taas turhan kevyt purjeilla ajamiseen, mutta tulipahan hyvää kokemusta avomeriolosuhteista. Tallinna itsessäänkin avautui ihan eri valossa kun vene toimi pari yötä hyvänä tukikohtana ja muutoin oltiin vapaita kuljeksimaan ympäriinsä ilman mitään aikataulupaineita. Tosi hieno reissu, ja Viron rannikkoa voisi tulevaisuudessa koluta enemmänkin.

Tallinnan jälkeen Suvi sai taas yhden päivän vapaata, jonka jälkeen otimme ensimmäisen reissun ihan kahdestaan. Määränpäällä ei ollut niin väliä, mutta päädyimme lopulta Sipoon Kaunissaareen kun systeri perheineen ja kavereineen oli myös tulossa paikalle toisella veneellä. Säitä pidellessä tuolla meni toinenkin yö ennen maanantaiseiluuta takaisin Lauttasaareen. Ehkä ihan hyvä päätös kun tuuli puhalsi 13-14 m/s ja uutisissakin kerrottiin neljän purjeveneen menettäneen mastonsa merillä.

Tuttu kuvakulma, mutta missä muu miehistö?

Purjehdus duona meni aivan nappiin, ja kylläpä 35-jalkainen vene tuntui tilavalta kun ei ollut kavereita jaloissa pyörimässä. Parasta olla päästämättä meitä enää yksinään merille, muuten aletaan viihtymään liiankin hyvin ihan vain kaksistaan ;-)