Uiva 2013 kelluva venenäyttely

Lauantaiaamusta otimme Suvin kanssa taas suunnan kohti Lauttasaarta aikomuksena kierrellä muutama tunti Uiva 2013 näyttelyssä ennen illan Weekend festareita. Näitä kelluvia venenäyttelyitä on ilmeisesti järjestetty jo 30 vuotta, mutta meille molemmille tuo oli täysin uusi tuttavuus. Näin vaikka Uiva on talven Vene-messujen jälkeen seuraavaksi suurin venenäyttely Suomessa. Esillä oli järjestäjien laskun mukaan 31 purkkaria, 231 moottori tai pienvenettä ja 90 myymälää. Mistähän muusta sitä on maakrapuna jäänyt paitsi?

Reissu meni sivuraiteille jo alkumatkasta kun taivas repesi ja tarjosi kaikkea kivaa sivuttaisesta tihkusateesta kaatosateeseen. Pukineet oli suunniteltu lähinnä aurinkoiselle kaupunkifestarille ja sontikatkin jätettiin kotiin, kun olivat erityisesti kiellettyjen esineiden listalla. Jättekiva tallustella laiturilla läpimärkänä ja titta på segelbåtar. Oltiin kovasti kateellisia purjehtijalta näyttäville ihmisille hyvät Mustot ja Henri Lloydin goretexit niskassa.

Moottoriveneet (paikoitellen laivat) skipattiin suosiolla ja juostiin vain kiinnostavat purkkarit 28 ja 37 jalan väliltä - lähinnä Bavariat, Delphiat, Beneteaut ja Hanset. Muutama muukin kiinnostava olisi ollut tarjolla, esim. uusi Xp 33, Finn Flyer 34 ja Finngulf 33, mutta innostus suli sateeseen.  Bavaria 33 oli kohteena kiinnostavin, koska olin alkanut puolisalaa haaveilemaan käytetystä Bavaria 30:stä. Noita oli Nettiveneessä kymmenkunta tarjolla vuosilta 2005 ja 2006 hintahaarukassa 55-57k€. Tarjonnan runsauden keskellä olisi päässyt valitsemaan niin tiikkikansista kuin sisustukseen käytetystä verhoilukankaastakin, ja hinnan olisi todennäköisesti pystynyt tinkaamaan alle viiteen kymppiin. Uuden 33:sen hinta oli alkaen sata tonttua, joten se ei käynyt edes mielessä.

Bavarioita esitellyt Venemaailman kaveri oli todella asiallinen vaikka teinkin jo alkuun selväksi, että täällä ollaan tutustumassa merkkiin vähän vanhempi yksilö mielessä. Kaipa hänellä oli tilaajia tiedossa isommille Bavarioille, jos joku saa vanhansa ensin myytyä. Kävimme läpi kaikki oleellisimmat rakenteet ja detaljit niin ennallaan säilyneiden kuin muuttuneidenkin osalta. Samalla otimme Suvin kanssa vapauden kurkistaa joka ikiseen luukkuun ja kaappiin, ja koeröhnötimme salongin sohvilla ja karttapöydän ääressä. Suoritimme kierroksen myös kannella ja ihastuimme etenkin alas taittuvaan uimatasoon. Se oli tavallisen kerrostaloparvekkeen kokoinen ja siitä kelpaisi kyllä heittää norpat itämereen.

Eli hienoja pelejä kaiken kaikkiaan, enkä itse henkilökohtaisesti pahemmin perusta forumeilla kukkivasta, etenkin Bavarioihin yhdistetystä  ”massatuotettua skeidaa” -mentaliteetista. Automatisointi ja koneellinen kasaus näkyy väistämättä materiaaleissa joissa perinteinen käsinjyystetty puu joutuu tekemään tilaa muoville ja laminaateille, mutta samalla koneistus tuo tarkkuutta ja tasalaatuisuutta. Se kuuluisa käsityön jälki loistaa poissaolollaan, mikä ei aina ole huono juttu. Ja nykydesignit ovat lisäksi todella valoisia kun ikkunoista on alettu tekemään isompia ja tummaa puupintaa on vähemmän. Kyllä, meidän ensimmäinen vene voisi hyvin olla Bavaria – pieni, moderni ja suht edullinenkin.

Tarttui messuilta toki käteen yhtä sun toista tavaraakin. Tapasimme laiturilla Beaufort-lehden toimittajan, joka esitteli meille ”purjehduskulttuurijulkaisuaan”. Ehdottomasti tutustumisenarvoinen lehti kaikille valokuvauksesta ja graafisesta taitosta innostuneille, ja tietysti purjehduksesta kiinnostuneille. Ainakin Akateemisen lehtihyllystä tätä läpyskää saa noin 10 euron hintaan mikä on pieni hinta näin upeasta sohvapöydän koristeesta.Ensimmäisen lehden vuodelta 2012 voi näköjään lukea ilmaiseksi netissä, ja tarjolla on myös facebook-ryhmää sekä tumblr-tiliä. Meitsi diggaa!

Toinen lehtilöytö oli messuhintainen Vene-lehden kestotilaus. Lehti oli menossa tilaukseen joka tapauksessa, mutta tulipahan vähän rabattia ja kylkiäiseksi pari lahjatilausta plus setti Victorinoxin veitsiä. Tuota pidemmälle into ei sateessa enää riittänytkään ja valtaosa muista ständeistä jäi näkemättä. Kai noihin tavarakauppoihin ehtii tutustua sitten kun on se oma venekin. Otimme suunnan kotia kohti kun festareiden starttiin oli vielä tunteja aikaa ja veskassa oli nyt se veitsisettikin. Matkalla tarttui mukaan vielä vähän teemaan liittyvää kirjallisuuttakin.

Syventäviä opintoja

Lauantaina ja sunnuntaina tehtiin sitä itseään aamusta iltaan, eli paljon paljon purjehdusta höystettynä uusilla asioilla aina kun tilanne tuntui sitä vaativan. Jokainen keräsi vuorollaan muutaman tunnin laatuaikaa joko perämiehenä tai yhtenä veneen gasteista. Sääkin jatkoi täydellisyyttään vaihdelleen melkein tyynestä yli kymmeneen metriin sekunnissa. Vettä ei tullut kuin keulan roiskeista kovassa aallokossa.

Lauantain ensimmäinen uutuus oli etupurjeen käyttö ison rinnalla. Jos isopurje alkoi jo tuntumaan yksinään helpolta, palattiin toisen purjeen kanssa lähtöruutuun ja varmaan sen taaksekin. Pelkällä isolla vendat ovat pala kakkua ja jiippien kanssa pitää vähän varoa, mutta keulapurjeella homma meni juuri toisin päin. Eli jäljelle jäi kaksi vaikeaa käännöstä eikä yhtään helppoa. Nelistään tuota rulettia vielä pyöritti joten kuten, mutta nostan hattua kaikille yksinpurjehtijoille. No ehkä heidän ei tarvitse kääntyillä 50 metrin välein kuten koulussa on tapana...

Keulapurje pisti myös miettimään sopivaa veneen kokoa. Iso vene voi olla sekä ketterä että vakaa, mutta purjeiden pinta-ala on väistämättä massiivinen (insinööri sanoisi hienosti, että kasvaa mittojen neliöön). Jacken Absolut 37:ssa masto on 18 metriä korkea, joten molemmat purjeet lienevät noin 40-50 neliömetrin kokoisia. Siis normaalin kerrostalokaksion kokoisia! Pienemmässä (ja modernimmassa) veneessä kuten Bavaria 33:ssa masto on enää vajaat 15 metriä ja purjetta alle 30 neliötä. Ero on brutaali, ja kouluveneemme tapauksessa liikuttiin jo siinä rajoilla jaksavatko naiset enää tuulessa vinssata purjeita kireälle. 

Iso purje on raskain käsitellä, mutta sen kanssa ei ollut koskaan kovin hirveää kiirettä. Käännöksissäkin sitä vaan löysää tai kiristää skuuttia ja sillä selvä. Keulapurje puolestaan kiertää maston sivulta ja käännöksissä se on vaihdettava puolelta toiselle. Ajatuksen tasolla vielä yksinkertainen juttu: purjeessa on kiristysköysi (eli skuutti) molemmille puolille ja niitä löysätään tai kiristetään tarpeen mukaan. Ongelmana on sekä ajoitus että voimat. Purjetta löystettäessä vinssiltä lentävä köysi nappaa äkkiä sormet tai kokonaisen raajan matkaansa. Ja jos kiristystä ei hoideta riittävän ripeästi on jonkun pian juostava keulaan irroittamaan lepattavan purjeen soveltamaa solmuoppia, sinne lepattavan keulapurjeen seuraksi. Summa summarum: helpoin tapa helpottaa elämäänsä on tyytyä vähän pienempään veneeseen. Laituriparlamentissa noin 30-jalkaiset saivat paljon kannatusta.

Pitäisi kai kertoa muutamalla sanalla päivien reitistä ja oheisohjelmastakin. Lauantaina pyörimme aamupäivän tutussa satama-altaassa vieläkin tutumpaa pillurallia, tosin tällä kertaa keulapurjeen kanssa. Lounasaikaan suuntasimme Kaapelitehtaan satamaan parkkiin ja söimme kaapelin kahvilassa keittolounaan. Pienenä yllätyksenä myös lounaat kahveineen ja jälkiruokineen sisältyivät kurssimaksuun. Lounaan jälkeen uskaltauduimme kiertämään Pihlajasaarta ja pääsimme maistamaan ensimmäistä kertaa tavallista retkipurjehdusta ja vapaasti mereltä puhaltavaa tuulta. Laineet olivat korkeampia ja vene enemmän kallellaan kuin kertaakaan aikaisemmin, mutta vauhdinhurma pakotti jokaiselle hymyn korvasta korvaan. Paitsi ehkä perämiehelle, joka joutui nyt ensimmäistä kertaa oikeasti töihin ja samalla väistelemään lähenteleviä Tallinnanlauttoja.

Sunnuntaina suunnattiin ensin länteen kohti Käärmesaarta, jonka pohjoislaituriin suoritettiin kurssin ensimmäinen ankkuroituminen. Tuuli oli vielä aamusta varsin rauhallinen, joten matkalla oli aikaa opiskella merikarttojen ja väylämerkkien lukemista. Jacke kävi muutenkin läpi saaristonavigoinnin perusteita sekä esitteli GPS-plotterin ja tutkan toimintaa. Saatettiin ottaa vähän aurinkoakin kuin muille veneilijöille moikkailulta ehdittiin. Ankkuroinnin ja pikaisen rantautumisen jälkeen pääsimme harjoittelemaan myötätuulipurjehdusta ns. virsikirjassa Suomenlinnaan asti. Suomenlinnassa meitä odotti lounaan lisäksi vierasvenesatamallinen toinen toistaan kivempia puuveneitä, jotka olivat vielä paikalla edellisen päivän Viaporin Tuoppi kisailun jäljiltä. 

Meidän lipittäessämme lohikeittoja saapui joku saderintama Helsingin edustalle nostattaen melkoisen lounaistuulen ja aallokon. Ei auttanut kuin lähteä jatkamaan kurssia ja vendailla kohti Pihlajasaarta. Sen verran oli hevi keli että joku venekunta dippasi molemmat hiilikuitupurjeensa itämereen - saattoi päälliköltä päästä pari ärräpäätä. Koulutuksen kannalta rankempi keli oli tietysti vain plussaa, koska nyt pääsimme soveltamaan oppejamme ihan normaalissa meriympäristössä. Temput olivat lopulta aivan samoja oli sitten pieni tai iso blosis, ja vene ei pientä merenkäyntiä hätkähtänyt. Loppupäivän tärkein opetus oli Tallinnan lauttojen nopeus. Nuo pienet ja hitaat autolautat ovat aika pirun nopeita ja isoja purjeveneestä katsoen. Perspektiivi oli päivän sana ja opetuksena myös alkaa miettimään omaa reittiä jo siinä vaiheessa, kun Tallink ilmestyy horisonttiin.

Lopuksi vedimme vielä ankkurilla parkkiin maailman ahtaimpaan rakoon HSK:n laitureilla. Uiva 2013 -venenäyttely teki tuloaan Lauttasaareen ja normaalit laituripaikat oli komennettu tyhjennettäviksi jo sunnuntaina. Tulipahan opittua kylkiparkkia ja veneestä poistumista jonkun toisen veneen kautta - se siitä venerauhasta ja omasta reviiristä.

Kaiken kaikkiaan aivan upea kurssi, ja taatusti joka ikisen pennosen arvoinen ja enemmänkin. Mitä isoin kiitos Kesäpurjeen Jarmo Aaltoselle ja Mika Piiroiselle todella hienosti toimineista järjestelyistä ja laatuajasta veneillänsä! Purjehduskärpänen pääsi puraisemaan jo kesäkuussa, mutta nyt siitä kehittyi purjehduskuume. Aivan mahtavaa ja varmasti tämän kesän paras viikonloppu!

Nostakaa purjeet!

Perjantaina jatkettiin siitä mihin edellisenä päivänä jäätiin ja ohjelmassa oli ison purjeen käyttöä. Norjalaiset sääasemat olivat pelotelleet 14 m/s tuulella ja iltapäivästä vielä arvuuteltiin mitä tuossa kelissä voi tällaisten amatöörien kanssa tehdä ilman että koulutus muuttuu pelastusharjoitukseksi. Hoskin kotisatama osoitti kuitenkin jälleen kerran erinomaisuutensa sillä Lauttasaari sekä lähellä sijaitsevat Melkki ja Pihlajasaari blokkasivat suurimman osan tuulesta. Jäljelle jäi pilkottelevaa auringonpaistetta ja 7-8 m/s tuulta, eli pitkälti täydelliset olosuhteet purjehdukselle.

Ei muuta kuin moottori käyntiin, nokka tiukasti vastaiseen ja isoa auki toiseen reiviin. Reivissä purjeesta jätetään alimpia osia avaamatta tuulipinta-alan pienentämiseksi ja käsittelyn helpottamiseksi rankassa säässä. Sopi meille hyvin, olisi saanut mennä vaikka kolmanteen reiviin. Purjeen nosto on taas yksi niistä asioista jotka oppii vain nostamalla purjetta. Köysien ja purjeen valmistelu on kaiken a ja o, ja hommaan liittyy selvä sekvenssi 1) dirkki kireälle, 2) alaspäin vetävät voimat pois, 3) iso ylös, 4) dirkki löysäksi, ja 5) purjeen kiristys kauttaaltaan.

Sanomattakin selvää että meillä oli homma hanskassa ja hanskat laiturilla. Mikä näistä köysistä on ison nostin? Onko kikka alaspäin vetävä voima? Viitsitkö olla seisomatta sen köyden päällä?! Keula takaisin vastaiseen! Ja hei, viitsiskö joku laittaa lukot kiinni? Häröpallon pyöriessä meidän koutsi Jacke osoitti ilmiömäistä kärsivällisyyttä ja toisteli ohjeita tarpeen mukaan.

Pienenä yllätyksenä tuli myös purjeen raskaus. Se ei todellakaan mene mastoon nappia painamalla tai vinssiin nojailemalla vaan vaatii oikeaa ruumiillista työtä niin istumalaatikossa kuin mastollakin. Jacken tsempatessa ”Vetää, vetää! Käyttäkää koko kehoa hyväksi! Nopeammin!” purje saatiin lopulta melko sähäkästi ylös ja kireällekin. Tyytyväisenä todettiin myös että kaikki miehistönjäsenet ovat edelleen veneessä eikä kukaan edes roiku mastossa köysiin takertuneena.

Purje tuo aina oman jännityselementtinsä purjehdukseen. Yhtäkkiä liikuttavat voimat ovatkin jatkuvia eivätkä kaasukahvasta säädeltäviä. Tuulen suunta pitää tiedostaa ja ottaa huomioon kaikessa. Ja ennen kaikkea vene lähtee kallistelemaan voimakkaasti tuulessa. Oman jännityselementtinsä tuo myös pään yli viuhuva puomi, etenkin jos unohtaa hetkeksi seurata tuulta ja saa aikaan vahinkojiipin. Jiipissä vene kääntyy myötätuulessa tuulensilmän yli jolloin miehistön tehtävä on siirtää puomi hallitusti yhdeltä äärilaidalta toiselle. Vahinkojiippi on muuten sama asia, mutta tilanne tapahtuu vahingossa (doh) ja puomi pääsee singahtamaan vapaasti istuinlaatikon yli päätäsärkevällä voimalla. Ryhmä Rämän seikkailuihin kuuluu aina vähän töhöilyä, ja loppuillasta päästiin tietysti kokeilemaan tuotakin. Onneksi kaikki saivat päänsä ajoissa suojaan eikä kannella keikkunut ihmispesäpalloja tuolla hetkellä.

Loppuilta menikin sitten Lauttasaaren edustalla jiippaillessa ja vendaillessa (vastatuulikäännös). Matkaa pidennettiin jo Pihlajasaaren edustalle ja muuta liikennettäkin alkoi näkymään kun yhä useampi purjehtija lähti nautiskelemaan auringonlaskusta. Pelonsekainen kunnioitus tuulen ja meren voimiin antoi pikkuhiljaa tilaa itse purjehtimisesta nautiskelulle. Kallistelukaan ei enää hirvittänyt ja luottamus veneeseen sekä omiin taitoihin kasvoi käännös käännökseltä. Välissä Jacke käskytti purjeen täysin auki ja ajatti meitä iso kireällä suorassa sivutuulessa, mikä tarkoittaa yli 20 asteen kallistumaa. Tuossa vaiheessa alkaa terve ihminen jo tutkailemaan sopivaa pelastautumisreittiä ja pelastusrenkaan sijaintia. Mutta vene vaan kallistui ja säilytti täysin ohjailtavuutensa, ei sen suurempaa dramatiikkaa. Käsittämätöntä kyllä nämä pelit oikenevat vielä 90 asteen kulmasta ja sen takaakin, tai näin meille ainakin uskoteltiin.

Kaiken kaikkiaan alkoi tuntumaan, että purjehdus voisi hyvinkin olla se oma juttu. Purjeilla ajaminen oli ehdottomasti hauskempaa kuin moottorilla, ja lajissa yhdistyi kivasti niin teknisyys kuin urheilullisuuskin. Kaikkea voi säätää loputtomiin ja välinehifistely ei tunne rajoja, esim. miltä kuulostaisi hiilikuitupurjeet? Kyllä löytyy jos kaivaa taskusta kympin. Insinööri arvostaa!

-Teemu

Viimein vesille

Odottavan aika on pitkä, etenkin jos odottaa kurssin alkua kaksi kuukautta. Esivaatimuksena kurssille oli opiskella Purjehduksen opas lärpäkkeestä valikoidut osat ja opetella muutama hyödyllinen solmu. Kirja itsessään on 110-sivuinen kokoelma kuvia selityksineen, ja pääosin helppoa seurattavaa kunhan pääsee ensin vähän sisälle purjehdusjargoniin. Skuutit, halssit, gastit, spinaakkerit, vantit, saalingit, staagit ja muu heprea tulevat pikkuhiljaa tutuksi.

Kuvittelisi, että parissa kuukaudessa moisen kuvakirjan oppisi kannesta kanteen ja sanasta sanaan, mutta hommassa kävi kuten koulussa kuunaan: alkuinnostus hiipui noin sivulle 34 ja kirja unohtui kesälomien ajaksi. Viimeistä viikkoa leimasikin tappelu yhteisestä kirjasta ja lukusessiot aamuyön tunneille. Mikään ei voita solmujen harjoittelua kahdelta yöllä!

Mutta ei mitään hätää, kurssihan alkaa torstain ja perjantaina teoriaosuuksilla. Tsemppasin molempia tiedolla, että kyllä siellä käydään kaikki tarpeellinen vielä kertaalleen läpi. Ei muuta kun ryhmä kasaan ja auton nokka kohti Lauttasaarta. Kesäpurjeen coachit Mika Piiroinen ja Jarmo "Jacke" Aaltonen tulivat noutamaan meitä Sinisen Petterin edustalta, ja sydän otti hieman lisäkierroksia kun tajusimme että suuntaammekin luokkahuoneen sijasta suoraan kouluveneille. 

Suoritettiin perinteinen työkoneiden arvonta ja meille osui Jacken upea s/y Quartet, kotimainen 37-jalkainen Absolut vuodelta 1989. Toiselle ryhmälle jäi tyytyminen hitusen pienempään Albin Expressiin. No pienellä veneellähän oppii purjehtimaan ja niin edespäin (kumma kyllä kuulet tämän yleensä pienen veneen myyjältä joka on vaihtamassa isompaan), mutta itse olin enemmän kuin ilahtunut lopputuloksesta. Absolut 37 on oman aikakautensa näköinen tuote ja hyvin lähellä vastaavaa Swania samalta vuosikymmeneltä. Jo ulkomuoto henkii nopeutta ja suorituskykyä, ja sisältä löytyy käsinveistettyä puuta muovin ja laminaatin sijaan. Lyhyesti ilmaistuna klassisen kaunis vene. Ja siinä on ihan oikea ratti, eikä mitään pinnaohjausta. Mutta pinnallahan oppii purjehtimaan ja niin eespäin (kuulostaako jo tutulta?). Iso vene ja ratti = mucho bueno

Veneessä tarjoillun alkukahvittelun jälkeen Jacke otti ohjat ja alkoi esitellä venettään. Saatiin kaivattu kertaus niin takilan osista kuin purjehdukseen liittyvistä tarkastuksistakin. Samalla kuivaharjoiteltiin laituriin kiinnittymistä ja siitä poistumista, eli perinteistä hyppää-perkeleenä toimimista. Vähän kerrallaan kirjasta luetut asiat alkoivat loksahdella kiinni ympäröivään maailman. Esim. kirjasta luettuna barduunat ovat "veneen mastosta viistosti taakse tulevat säädettävät apuharukset" mikä on ihan akkurantti kuvaus. Mutta kyllä se kummasti auttaa asian hiffaamista kun pääsee tunnustelemaan barduunoita ihan oikeassa ympäristössä.

Vajaan parin tunnin sovelletun teoriapläjäyksen jälkeen pistettiin koneet käyntiin ja suunnattiin Lauttasaaren satama-altaaseen pöristelemään. Fiilis oli aika lailla sama kuin ensimmäistä kertaa hevosen selässä: se on niin iso ja keinuva että pelottaa. Jotain mitä ei todennäköisesti kykene hallitsemaan ja silti pitäisi yrittää. Venekin on ratin takaa katsottuna valtava ja kuuden tonnin massan tuntee kaikkialla. Oman jännityksen tuo sekin, että ohjaukseen tarvitaan vauhtia, mutta vauhti ei ole kovin suositeltavaa vaikkapa laituriin rantautuessa. Sanomattakin selvää että vatsassa velloi ämpärillinen perhosia.

Loppupäivä olikin sitä itseään, eli pillurallia sataman edustalla. Aika ajoin käytiin harjoittelemassa myös rantautumista laiturin nokkaan. Helsingfors Segelklubbin (tuttavallisemmin Hoskin) satama oli mitä ihanteellisin paikka harjoitteluun koska siellä riittää tilaa ja liikennekin on sopivan harvaa. Sääkin seurasi samaa täydellisyyttä: kirkas auringonpaiste eikä tuulta nimeksikään. Moottorilla veivaaminen oli lopulta todella hauskaa vaikka purjehtimaan olikin tultu, ja illan pimetessä vene alkoi jo kummasti tottelemaan. Isoin ahaa-elämys liittyi kaasun käyttöön: hieman raskaammalla kaasukädellä vene muuttuu yllättävän ketteräksi ja kääntyi uskomattoman pienessä tilassa.

Klo 22 oli aika pistää pillit pussiin ja kärrätä neljä hymyilevää maakrapua koteihin lepäämään. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä oli juuri sitä mitä kurssilta oli odotettu: yhteistä tekemistä, hauskuutta, jännitystä ja suuren seikkailun tuntua.