Perjantaina jatkettiin siitä mihin edellisenä päivänä jäätiin ja ohjelmassa oli ison purjeen käyttöä. Norjalaiset sääasemat olivat pelotelleet 14 m/s tuulella ja iltapäivästä vielä arvuuteltiin mitä tuossa kelissä voi tällaisten amatöörien kanssa tehdä ilman että koulutus muuttuu pelastusharjoitukseksi. Hoskin kotisatama osoitti kuitenkin jälleen kerran erinomaisuutensa sillä Lauttasaari sekä lähellä sijaitsevat Melkki ja Pihlajasaari blokkasivat suurimman osan tuulesta. Jäljelle jäi pilkottelevaa auringonpaistetta ja 7-8 m/s tuulta, eli pitkälti täydelliset olosuhteet purjehdukselle.
Ei muuta kuin moottori käyntiin, nokka tiukasti vastaiseen ja isoa auki toiseen reiviin. Reivissä purjeesta jätetään alimpia osia avaamatta tuulipinta-alan pienentämiseksi ja käsittelyn helpottamiseksi rankassa säässä. Sopi meille hyvin, olisi saanut mennä vaikka kolmanteen reiviin. Purjeen nosto on taas yksi niistä asioista jotka oppii vain nostamalla purjetta. Köysien ja purjeen valmistelu on kaiken a ja o, ja hommaan liittyy selvä sekvenssi 1) dirkki kireälle, 2) alaspäin vetävät voimat pois, 3) iso ylös, 4) dirkki löysäksi, ja 5) purjeen kiristys kauttaaltaan.
Sanomattakin selvää että meillä oli homma hanskassa ja hanskat laiturilla. Mikä näistä köysistä on ison nostin? Onko kikka alaspäin vetävä voima? Viitsitkö olla seisomatta sen köyden päällä?! Keula takaisin vastaiseen! Ja hei, viitsiskö joku laittaa lukot kiinni? Häröpallon pyöriessä meidän koutsi Jacke osoitti ilmiömäistä kärsivällisyyttä ja toisteli ohjeita tarpeen mukaan.
Pienenä yllätyksenä tuli myös purjeen raskaus. Se ei todellakaan mene mastoon nappia painamalla tai vinssiin nojailemalla vaan vaatii oikeaa ruumiillista työtä niin istumalaatikossa kuin mastollakin. Jacken tsempatessa ”Vetää, vetää! Käyttäkää koko kehoa hyväksi! Nopeammin!” purje saatiin lopulta melko sähäkästi ylös ja kireällekin. Tyytyväisenä todettiin myös että kaikki miehistönjäsenet ovat edelleen veneessä eikä kukaan edes roiku mastossa köysiin takertuneena.
Purje tuo aina oman jännityselementtinsä purjehdukseen. Yhtäkkiä liikuttavat voimat ovatkin jatkuvia eivätkä kaasukahvasta säädeltäviä. Tuulen suunta pitää tiedostaa ja ottaa huomioon kaikessa. Ja ennen kaikkea vene lähtee kallistelemaan voimakkaasti tuulessa. Oman jännityselementtinsä tuo myös pään yli viuhuva puomi, etenkin jos unohtaa hetkeksi seurata tuulta ja saa aikaan vahinkojiipin. Jiipissä vene kääntyy myötätuulessa tuulensilmän yli jolloin miehistön tehtävä on siirtää puomi hallitusti yhdeltä äärilaidalta toiselle. Vahinkojiippi on muuten sama asia, mutta tilanne tapahtuu vahingossa (doh) ja puomi pääsee singahtamaan vapaasti istuinlaatikon yli päätäsärkevällä voimalla. Ryhmä Rämän seikkailuihin kuuluu aina vähän töhöilyä, ja loppuillasta päästiin tietysti kokeilemaan tuotakin. Onneksi kaikki saivat päänsä ajoissa suojaan eikä kannella keikkunut ihmispesäpalloja tuolla hetkellä.
Loppuilta menikin sitten Lauttasaaren edustalla jiippaillessa ja vendaillessa (vastatuulikäännös). Matkaa pidennettiin jo Pihlajasaaren edustalle ja muuta liikennettäkin alkoi näkymään kun yhä useampi purjehtija lähti nautiskelemaan auringonlaskusta. Pelonsekainen kunnioitus tuulen ja meren voimiin antoi pikkuhiljaa tilaa itse purjehtimisesta nautiskelulle. Kallistelukaan ei enää hirvittänyt ja luottamus veneeseen sekä omiin taitoihin kasvoi käännös käännökseltä. Välissä Jacke käskytti purjeen täysin auki ja ajatti meitä iso kireällä suorassa sivutuulessa, mikä tarkoittaa yli 20 asteen kallistumaa. Tuossa vaiheessa alkaa terve ihminen jo tutkailemaan sopivaa pelastautumisreittiä ja pelastusrenkaan sijaintia. Mutta vene vaan kallistui ja säilytti täysin ohjailtavuutensa, ei sen suurempaa dramatiikkaa. Käsittämätöntä kyllä nämä pelit oikenevat vielä 90 asteen kulmasta ja sen takaakin, tai näin meille ainakin uskoteltiin.
Kaiken kaikkiaan alkoi tuntumaan, että purjehdus voisi hyvinkin olla se oma juttu. Purjeilla ajaminen oli ehdottomasti hauskempaa kuin moottorilla, ja lajissa yhdistyi kivasti niin teknisyys kuin urheilullisuuskin. Kaikkea voi säätää loputtomiin ja välinehifistely ei tunne rajoja, esim. miltä kuulostaisi hiilikuitupurjeet? Kyllä löytyy jos kaivaa taskusta kympin. Insinööri arvostaa!
-Teemu
Ei muuta kuin moottori käyntiin, nokka tiukasti vastaiseen ja isoa auki toiseen reiviin. Reivissä purjeesta jätetään alimpia osia avaamatta tuulipinta-alan pienentämiseksi ja käsittelyn helpottamiseksi rankassa säässä. Sopi meille hyvin, olisi saanut mennä vaikka kolmanteen reiviin. Purjeen nosto on taas yksi niistä asioista jotka oppii vain nostamalla purjetta. Köysien ja purjeen valmistelu on kaiken a ja o, ja hommaan liittyy selvä sekvenssi 1) dirkki kireälle, 2) alaspäin vetävät voimat pois, 3) iso ylös, 4) dirkki löysäksi, ja 5) purjeen kiristys kauttaaltaan.
Sanomattakin selvää että meillä oli homma hanskassa ja hanskat laiturilla. Mikä näistä köysistä on ison nostin? Onko kikka alaspäin vetävä voima? Viitsitkö olla seisomatta sen köyden päällä?! Keula takaisin vastaiseen! Ja hei, viitsiskö joku laittaa lukot kiinni? Häröpallon pyöriessä meidän koutsi Jacke osoitti ilmiömäistä kärsivällisyyttä ja toisteli ohjeita tarpeen mukaan.
Pienenä yllätyksenä tuli myös purjeen raskaus. Se ei todellakaan mene mastoon nappia painamalla tai vinssiin nojailemalla vaan vaatii oikeaa ruumiillista työtä niin istumalaatikossa kuin mastollakin. Jacken tsempatessa ”Vetää, vetää! Käyttäkää koko kehoa hyväksi! Nopeammin!” purje saatiin lopulta melko sähäkästi ylös ja kireällekin. Tyytyväisenä todettiin myös että kaikki miehistönjäsenet ovat edelleen veneessä eikä kukaan edes roiku mastossa köysiin takertuneena.
Purje tuo aina oman jännityselementtinsä purjehdukseen. Yhtäkkiä liikuttavat voimat ovatkin jatkuvia eivätkä kaasukahvasta säädeltäviä. Tuulen suunta pitää tiedostaa ja ottaa huomioon kaikessa. Ja ennen kaikkea vene lähtee kallistelemaan voimakkaasti tuulessa. Oman jännityselementtinsä tuo myös pään yli viuhuva puomi, etenkin jos unohtaa hetkeksi seurata tuulta ja saa aikaan vahinkojiipin. Jiipissä vene kääntyy myötätuulessa tuulensilmän yli jolloin miehistön tehtävä on siirtää puomi hallitusti yhdeltä äärilaidalta toiselle. Vahinkojiippi on muuten sama asia, mutta tilanne tapahtuu vahingossa (doh) ja puomi pääsee singahtamaan vapaasti istuinlaatikon yli päätäsärkevällä voimalla. Ryhmä Rämän seikkailuihin kuuluu aina vähän töhöilyä, ja loppuillasta päästiin tietysti kokeilemaan tuotakin. Onneksi kaikki saivat päänsä ajoissa suojaan eikä kannella keikkunut ihmispesäpalloja tuolla hetkellä.
Loppuilta menikin sitten Lauttasaaren edustalla jiippaillessa ja vendaillessa (vastatuulikäännös). Matkaa pidennettiin jo Pihlajasaaren edustalle ja muuta liikennettäkin alkoi näkymään kun yhä useampi purjehtija lähti nautiskelemaan auringonlaskusta. Pelonsekainen kunnioitus tuulen ja meren voimiin antoi pikkuhiljaa tilaa itse purjehtimisesta nautiskelulle. Kallistelukaan ei enää hirvittänyt ja luottamus veneeseen sekä omiin taitoihin kasvoi käännös käännökseltä. Välissä Jacke käskytti purjeen täysin auki ja ajatti meitä iso kireällä suorassa sivutuulessa, mikä tarkoittaa yli 20 asteen kallistumaa. Tuossa vaiheessa alkaa terve ihminen jo tutkailemaan sopivaa pelastautumisreittiä ja pelastusrenkaan sijaintia. Mutta vene vaan kallistui ja säilytti täysin ohjailtavuutensa, ei sen suurempaa dramatiikkaa. Käsittämätöntä kyllä nämä pelit oikenevat vielä 90 asteen kulmasta ja sen takaakin, tai näin meille ainakin uskoteltiin.
Kaiken kaikkiaan alkoi tuntumaan, että purjehdus voisi hyvinkin olla se oma juttu. Purjeilla ajaminen oli ehdottomasti hauskempaa kuin moottorilla, ja lajissa yhdistyi kivasti niin teknisyys kuin urheilullisuuskin. Kaikkea voi säätää loputtomiin ja välinehifistely ei tunne rajoja, esim. miltä kuulostaisi hiilikuitupurjeet? Kyllä löytyy jos kaivaa taskusta kympin. Insinööri arvostaa!
-Teemu
No comments:
Post a Comment