Viimein vesille

Odottavan aika on pitkä, etenkin jos odottaa kurssin alkua kaksi kuukautta. Esivaatimuksena kurssille oli opiskella Purjehduksen opas lärpäkkeestä valikoidut osat ja opetella muutama hyödyllinen solmu. Kirja itsessään on 110-sivuinen kokoelma kuvia selityksineen, ja pääosin helppoa seurattavaa kunhan pääsee ensin vähän sisälle purjehdusjargoniin. Skuutit, halssit, gastit, spinaakkerit, vantit, saalingit, staagit ja muu heprea tulevat pikkuhiljaa tutuksi.

Kuvittelisi, että parissa kuukaudessa moisen kuvakirjan oppisi kannesta kanteen ja sanasta sanaan, mutta hommassa kävi kuten koulussa kuunaan: alkuinnostus hiipui noin sivulle 34 ja kirja unohtui kesälomien ajaksi. Viimeistä viikkoa leimasikin tappelu yhteisestä kirjasta ja lukusessiot aamuyön tunneille. Mikään ei voita solmujen harjoittelua kahdelta yöllä!

Mutta ei mitään hätää, kurssihan alkaa torstain ja perjantaina teoriaosuuksilla. Tsemppasin molempia tiedolla, että kyllä siellä käydään kaikki tarpeellinen vielä kertaalleen läpi. Ei muuta kun ryhmä kasaan ja auton nokka kohti Lauttasaarta. Kesäpurjeen coachit Mika Piiroinen ja Jarmo "Jacke" Aaltonen tulivat noutamaan meitä Sinisen Petterin edustalta, ja sydän otti hieman lisäkierroksia kun tajusimme että suuntaammekin luokkahuoneen sijasta suoraan kouluveneille. 

Suoritettiin perinteinen työkoneiden arvonta ja meille osui Jacken upea s/y Quartet, kotimainen 37-jalkainen Absolut vuodelta 1989. Toiselle ryhmälle jäi tyytyminen hitusen pienempään Albin Expressiin. No pienellä veneellähän oppii purjehtimaan ja niin edespäin (kumma kyllä kuulet tämän yleensä pienen veneen myyjältä joka on vaihtamassa isompaan), mutta itse olin enemmän kuin ilahtunut lopputuloksesta. Absolut 37 on oman aikakautensa näköinen tuote ja hyvin lähellä vastaavaa Swania samalta vuosikymmeneltä. Jo ulkomuoto henkii nopeutta ja suorituskykyä, ja sisältä löytyy käsinveistettyä puuta muovin ja laminaatin sijaan. Lyhyesti ilmaistuna klassisen kaunis vene. Ja siinä on ihan oikea ratti, eikä mitään pinnaohjausta. Mutta pinnallahan oppii purjehtimaan ja niin eespäin (kuulostaako jo tutulta?). Iso vene ja ratti = mucho bueno

Veneessä tarjoillun alkukahvittelun jälkeen Jacke otti ohjat ja alkoi esitellä venettään. Saatiin kaivattu kertaus niin takilan osista kuin purjehdukseen liittyvistä tarkastuksistakin. Samalla kuivaharjoiteltiin laituriin kiinnittymistä ja siitä poistumista, eli perinteistä hyppää-perkeleenä toimimista. Vähän kerrallaan kirjasta luetut asiat alkoivat loksahdella kiinni ympäröivään maailman. Esim. kirjasta luettuna barduunat ovat "veneen mastosta viistosti taakse tulevat säädettävät apuharukset" mikä on ihan akkurantti kuvaus. Mutta kyllä se kummasti auttaa asian hiffaamista kun pääsee tunnustelemaan barduunoita ihan oikeassa ympäristössä.

Vajaan parin tunnin sovelletun teoriapläjäyksen jälkeen pistettiin koneet käyntiin ja suunnattiin Lauttasaaren satama-altaaseen pöristelemään. Fiilis oli aika lailla sama kuin ensimmäistä kertaa hevosen selässä: se on niin iso ja keinuva että pelottaa. Jotain mitä ei todennäköisesti kykene hallitsemaan ja silti pitäisi yrittää. Venekin on ratin takaa katsottuna valtava ja kuuden tonnin massan tuntee kaikkialla. Oman jännityksen tuo sekin, että ohjaukseen tarvitaan vauhtia, mutta vauhti ei ole kovin suositeltavaa vaikkapa laituriin rantautuessa. Sanomattakin selvää että vatsassa velloi ämpärillinen perhosia.

Loppupäivä olikin sitä itseään, eli pillurallia sataman edustalla. Aika ajoin käytiin harjoittelemassa myös rantautumista laiturin nokkaan. Helsingfors Segelklubbin (tuttavallisemmin Hoskin) satama oli mitä ihanteellisin paikka harjoitteluun koska siellä riittää tilaa ja liikennekin on sopivan harvaa. Sääkin seurasi samaa täydellisyyttä: kirkas auringonpaiste eikä tuulta nimeksikään. Moottorilla veivaaminen oli lopulta todella hauskaa vaikka purjehtimaan olikin tultu, ja illan pimetessä vene alkoi jo kummasti tottelemaan. Isoin ahaa-elämys liittyi kaasun käyttöön: hieman raskaammalla kaasukädellä vene muuttuu yllättävän ketteräksi ja kääntyi uskomattoman pienessä tilassa.

Klo 22 oli aika pistää pillit pussiin ja kärrätä neljä hymyilevää maakrapua koteihin lepäämään. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä oli juuri sitä mitä kurssilta oli odotettu: yhteistä tekemistä, hauskuutta, jännitystä ja suuren seikkailun tuntua.