Lauantaina ja sunnuntaina tehtiin sitä itseään aamusta iltaan, eli paljon paljon purjehdusta höystettynä uusilla asioilla aina kun tilanne tuntui sitä vaativan. Jokainen keräsi vuorollaan muutaman tunnin laatuaikaa joko perämiehenä tai yhtenä veneen gasteista. Sääkin jatkoi täydellisyyttään vaihdelleen melkein tyynestä yli kymmeneen metriin sekunnissa. Vettä ei tullut kuin keulan roiskeista kovassa aallokossa.
Lauantain ensimmäinen uutuus oli etupurjeen käyttö ison rinnalla. Jos isopurje alkoi jo tuntumaan yksinään helpolta, palattiin toisen purjeen kanssa lähtöruutuun ja varmaan sen taaksekin. Pelkällä isolla vendat ovat pala kakkua ja jiippien kanssa pitää vähän varoa, mutta keulapurjeella homma meni juuri toisin päin. Eli jäljelle jäi kaksi vaikeaa käännöstä eikä yhtään helppoa. Nelistään tuota rulettia vielä pyöritti joten kuten, mutta nostan hattua kaikille yksinpurjehtijoille. No ehkä heidän ei tarvitse kääntyillä 50 metrin välein kuten koulussa on tapana...
Keulapurje pisti myös miettimään sopivaa veneen kokoa. Iso vene voi olla sekä ketterä että vakaa, mutta purjeiden pinta-ala on väistämättä massiivinen (insinööri sanoisi hienosti, että kasvaa mittojen neliöön). Jacken Absolut 37:ssa masto on 18 metriä korkea, joten molemmat purjeet lienevät noin 40-50 neliömetrin kokoisia. Siis normaalin kerrostalokaksion kokoisia! Pienemmässä (ja modernimmassa) veneessä kuten Bavaria 33:ssa masto on enää vajaat 15 metriä ja purjetta alle 30 neliötä. Ero on brutaali, ja kouluveneemme tapauksessa liikuttiin jo siinä rajoilla jaksavatko naiset enää tuulessa vinssata purjeita kireälle.
Iso purje on raskain käsitellä, mutta sen kanssa ei ollut koskaan kovin hirveää kiirettä. Käännöksissäkin sitä vaan löysää tai kiristää skuuttia ja sillä selvä. Keulapurje puolestaan kiertää maston sivulta ja käännöksissä se on vaihdettava puolelta toiselle. Ajatuksen tasolla vielä yksinkertainen juttu: purjeessa on kiristysköysi (eli skuutti) molemmille puolille ja niitä löysätään tai kiristetään tarpeen mukaan. Ongelmana on sekä ajoitus että voimat. Purjetta löystettäessä vinssiltä lentävä köysi nappaa äkkiä sormet tai kokonaisen raajan matkaansa. Ja jos kiristystä ei hoideta riittävän ripeästi on jonkun pian juostava keulaan irroittamaan lepattavan purjeen soveltamaa solmuoppia, sinne lepattavan keulapurjeen seuraksi. Summa summarum: helpoin tapa helpottaa elämäänsä on tyytyä vähän pienempään veneeseen. Laituriparlamentissa noin 30-jalkaiset saivat paljon kannatusta.
Pitäisi kai kertoa muutamalla sanalla päivien reitistä ja oheisohjelmastakin. Lauantaina pyörimme aamupäivän tutussa satama-altaassa vieläkin tutumpaa pillurallia, tosin tällä kertaa keulapurjeen kanssa. Lounasaikaan suuntasimme Kaapelitehtaan satamaan parkkiin ja söimme kaapelin kahvilassa keittolounaan. Pienenä yllätyksenä myös lounaat kahveineen ja jälkiruokineen sisältyivät kurssimaksuun. Lounaan jälkeen uskaltauduimme kiertämään Pihlajasaarta ja pääsimme maistamaan ensimmäistä kertaa tavallista retkipurjehdusta ja vapaasti mereltä puhaltavaa tuulta. Laineet olivat korkeampia ja vene enemmän kallellaan kuin kertaakaan aikaisemmin, mutta vauhdinhurma pakotti jokaiselle hymyn korvasta korvaan. Paitsi ehkä perämiehelle, joka joutui nyt ensimmäistä kertaa oikeasti töihin ja samalla väistelemään lähenteleviä Tallinnanlauttoja.
Sunnuntaina suunnattiin ensin länteen kohti Käärmesaarta, jonka pohjoislaituriin suoritettiin kurssin ensimmäinen ankkuroituminen. Tuuli oli vielä aamusta varsin rauhallinen, joten matkalla oli aikaa opiskella merikarttojen ja väylämerkkien lukemista. Jacke kävi muutenkin läpi saaristonavigoinnin perusteita sekä esitteli GPS-plotterin ja tutkan toimintaa. Saatettiin ottaa vähän aurinkoakin kuin muille veneilijöille moikkailulta ehdittiin. Ankkuroinnin ja pikaisen rantautumisen jälkeen pääsimme harjoittelemaan myötätuulipurjehdusta ns. virsikirjassa Suomenlinnaan asti. Suomenlinnassa meitä odotti lounaan lisäksi vierasvenesatamallinen toinen toistaan kivempia puuveneitä, jotka olivat vielä paikalla edellisen päivän Viaporin Tuoppi kisailun jäljiltä.
Meidän lipittäessämme lohikeittoja saapui joku saderintama Helsingin edustalle nostattaen melkoisen lounaistuulen ja aallokon. Ei auttanut kuin lähteä jatkamaan kurssia ja vendailla kohti Pihlajasaarta. Sen verran oli hevi keli että joku venekunta dippasi molemmat hiilikuitupurjeensa itämereen - saattoi päälliköltä päästä pari ärräpäätä. Koulutuksen kannalta rankempi keli oli tietysti vain plussaa, koska nyt pääsimme soveltamaan oppejamme ihan normaalissa meriympäristössä. Temput olivat lopulta aivan samoja oli sitten pieni tai iso blosis, ja vene ei pientä merenkäyntiä hätkähtänyt. Loppupäivän tärkein opetus oli Tallinnan lauttojen nopeus. Nuo pienet ja hitaat autolautat ovat aika pirun nopeita ja isoja purjeveneestä katsoen. Perspektiivi oli päivän sana ja opetuksena myös alkaa miettimään omaa reittiä jo siinä vaiheessa, kun Tallink ilmestyy horisonttiin.
Lopuksi vedimme vielä ankkurilla parkkiin maailman ahtaimpaan rakoon HSK:n laitureilla. Uiva 2013 -venenäyttely teki tuloaan Lauttasaareen ja normaalit laituripaikat oli komennettu tyhjennettäviksi jo sunnuntaina. Tulipahan opittua kylkiparkkia ja veneestä poistumista jonkun toisen veneen kautta - se siitä venerauhasta ja omasta reviiristä.
Kaiken kaikkiaan aivan upea kurssi, ja taatusti joka ikisen pennosen arvoinen ja enemmänkin. Mitä isoin kiitos Kesäpurjeen Jarmo Aaltoselle ja Mika Piiroiselle todella hienosti toimineista järjestelyistä ja laatuajasta veneillänsä! Purjehduskärpänen pääsi puraisemaan jo kesäkuussa, mutta nyt siitä kehittyi purjehduskuume. Aivan mahtavaa ja varmasti tämän kesän paras viikonloppu!
No comments:
Post a Comment