Showing posts with label VHF. Show all posts
Showing posts with label VHF. Show all posts

Tuesday, June 17, 2014

Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa...

...kun olen hankkinut meille veneen täydeltä elektroniikkaa. No vieläkään ei ole tutkaa tai meriuskottavaa plotteria, mutta poikkesin syntymäpäivieni kunniaksi kotimatkalla Marineassa noukkimassa vähän lisäkilkettä veneelle. Radiota lähdin hakemaan, mutta heräteostona tarttui mukaan myös uutta TV-antennia. Siinä oli taas Suvilla sulattelemista kun lomarahat eivät tällä kertaa ehtineet edes tilille asti.

Happy birthday dear Teemu, happy birthday to meeee!
Vanha Mocoman meri-VHF oli tosissaan tullut tiensä päähän. Virrat kun kytki, niin kanavaa pääsi valitsemaan ehkä viiden minuutin jälkeen jonkun kilkkeen lämmettyä. Pienemmät kanavat ilmaantuivat ensin ja isompia sai hakea vielä muutaman minuutin pidempään. Ja tietysti Helsinki-VTS kanava 71 löytyy sieltä aivan häntäpäästä. Muutoinkin radioaalloilta tuli kuunneltua lähinnä kohinaa ja rätinää. Olisihan tuo ollut hienoa vintage-sisustusta vanhaan veneeseen, mutta rajansa kaikella.

Tekniikan museo? Anyone? Ilmaiseksi lähtee jos kelpaa.
Miksi Lowrance Link-8 eikä joku puolet halvempi perusradio? Halusin radion missä on kaikki uusimmat kilkkeet valmiina, mutta joka kuitenkin tukisi myös vanhempia standardeja. DSC-toiminnot, eli digitaaliselektiivikutsut, olivat pakollinen lähtökohta. Noilla lähetetään ja vastaanotetaan muun muassa hätäsanomat. Tuon päälle halusin AIS-vastaanoton (Automatic Identification System). Jos olet joskus miettinyt mistä esim. marinetraffic.com saa reaaliaikaisen tiedon kaikista Suomenlahdella suhaavista aluksista, niin se perustuu juuri alusten itse lähettämään AIS-dataan. Aluksen tietojen lisäksi viesteistä selviää sijainti, suunta ja nopeus, joten AISista on köyhän miehen tutkaksi. AIS-datalla ei tee yhtään mitään, ellei sitä saa siirrettyä karttaplotterille tms. Link-8 oli ainoa alle 500€ laite mistä löytyy sekä perinteinen NMEA 0183 että uudempi NMEA 2000 väylä. Monimutkainen yhtälö, helppo ratkaisu.

Asennus piti olla perus piuhat-vaan-irti-vanhasta-ja-tsuptsup-uuteen. No antenni ja audio olivatkin, mutta sähköt eivät. Piti kerätä oikein viikko rohkeutta ennen kuin uskalsin viimein sukeltaa vanhaan sähköpääkeskukseen (mallia tina ja lasiputkisulake). Onneksi piuhojen nyhertelyyn puuverhoilun väleissä ei mennyt kuin tunti, ja toinen mokoma muiden aiheutettujen tuhojen korjaamiseen (hapettuneista abikoista tipahdelleet piuhat ja muuta pikkukivaa).

Kuvassa myös uusi 12V pistoke vanhan konetuntimittarin tilalla
Lopussa kiitos seisoo, ja nyt radiosta alkoi jo kuulua... samaa rätinää ja suhinaa. Eli antennikin p***ana?! No kieltämättä olin vähän ihmetellyt kun antenni niin kolisi tietyillä konekierroksilla resonoidessaan. Ei auta kuin kaivaa taas luottokortti taskusta ja tiputtaa pari venerahayksikköä uuteen antenniin, kaapeleihin ja liittimiin. Taas tunti-pari pikkukivaa puhdetyötä puuverhoiluita purkaessa ja konetilaan sukeltaessa, höystettynä perinteisillä mekaanisilla yhteensopivuusongelmilla. No työllä noistakin selvittiin ja johan alkoi radiokin kuulumaan!

TV:n kanssa oli vähän sama tarina. Veneeseen oli edellisten omistajien toimesta asennettu hieno 22" littu salonkiin, mutta antenni oli pitkälti mallia harava. Eihän sillä mitään digikanavia näkymään saanut, joten pieni investointi ennen MM-fudiksen alkamista oli ihan paikallaan. Valintakin oli helppo kun melkein kaikki veneliikkeet myyvät pelkkää Glomexia. Taas pari venerahaa pöytään ja asentamaan. Kerrankin uusi kilke oli suoraan yhteensopiva veneeseen hitsatun tuumaisen rosterikepin kanssa, joten asennus meni viidessä minuutissa.

Ja lopputuloksena televisiosta näkyi... ei sitten yhtikäs mitään! Digiaikana ei edes lumisadetta. Seuraavana kaivettiin Glomexin paketista uusi antennivahvistin ja korvattiin veneeseen aiemmin asennettu vahvari sillä. Puoli tuntia sähkötöitä ja ei mitään. Ei auttanut kuin ottaa taas ruuvimeisseli karvaiseen käteen ja alkaa purkamaan puuverhoilua antennikaapelin vaihtamiseksi. Onneksi myyntipakkauksessa oli sitäkin reilut kymmenen metriä, joten ei tarvinnut juhannusaattona lähteä etsimään auki olevaa venekauppaa. Yksi tunti lisää voimajuoman vauhdittamaa aherrusta ja avot! Johan tuli kanavia näkyviin ja vahvaristakin riitti vajaan neljänneksen tehot. 

Kipparin päästä kasvaa lautasantenni
Luin myöhemmin veneilijän raamatusta, että koaksiaalikaapelit tosiaan imevät meri-ilmastossa kosteutta vaippaansa, ja sitä myöten noihinkin täytyy suhtautua kuluvana tavarana. Eli jos omalla veneellä TV tai VHF reistaa, kannatanee järjestelmän uusiminen aloittaa juuri kaapeleista. Meillä VHF ja TV piuhat on nyt uusittu, turhat liitokset on poistettu matkan varrelta, ja päättelyt on tehty tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan. Joskohan näillä nyt näkisi seuraavat MM-fudiksetkin..?

Kaiken kaikkiaan melkoinen punnerrus, mutta taas opittiin tuhat uutta asiaa niin veneestä kuin siihen liittyvästä elektroniikastakin. Seuraavaksi pitäisi vielä asentaa NMEA 0183-linkki plotterin ja VHF välille, mutta se vaatiikin vanhan GPS-laitteen purkamisen välistä. Ei kai sekään ole kuin niksnaks-ja-tsuptsup ;-) 

Saturday, March 15, 2014

Saapuu taka-taka-taka-taka-taka-takatalvi

Etuovella taivasta kohti puskevia heiniä katsellessa ehti jo melkein alkaa stressaamaan veneellä odottavia kevättoimia, mutta onneksi luontoäiti tipautti tänään taivaalta vähän lisäaikaa. Viikolla elohopea lähenteli jo viittätoista astetta ja tiimiristeilyllä Tallinnaan iski ensimmäinen kunnon polte päästä seilaamaan, tai siis ainakin opettelemaan sitä itseään.


Joo, ei mitään kiirettä...
Veneellä sitä tekemistä riittääkin. Pitäisi paikata kaikki naarmut gelcoatista, kiillottaa ja vahata maalipinta, maalata uudet "myrkkymaalit" vesirajan alle, vaihtaa korroosiolta suojaavat anodit ja tsiljoona muuta pientä juttua. Vahatessa tulee ehkä pari kertaa kirottua, etteikö joku alta kolkytjalkanen olis riittänyt näin alkuun. Sisäpuolellakin odottaa vielä moottorin keväthuolto, kölipulttien hapertuneiden mutterien vaihtaminen ja hieman isompana projektina sisäkaton vanerien ja vinyylien (valkoinen keinonahka) uusiminen.

Nälkä kasvaa syödessä ja taidan samalla uusia vähän kajuutan valaistusta. Samallahan sitä uusisi johdotuksen ja sitten kannattaisi jo päivittää sähkökeskuskin... Veneen uusi sähkösuunnitelma pääsikin jo syntymään talven pimeinä tunteina, mutta ehkä jätän tuon projektin suosiolla syksylle tai seuraavaan talveen. Ei kaikkea kerralla. Siinä sitä vasta vesillelaskun aikaan ihmeissään oltaisiinkin kun sulakkeet paukkuu, kukaan ei osaa rikata mastoa ja moottorikin jättää starttaamatta. No kirjallisuuden puutteeseen nämä projektit eivät ainakaan kaadu.


Ylin kirja on vaatimattomasta ulkoasustaan ja 10€ hinnasta huolimatta ihan paras löytö.
Veneen huolto ja kunnostus, Art House, ISBN 951-884-384-8
Mitäs muuta? Käytiin porukalla Vene-messuilla helmikuussa. Itsellä oli edellisestä kerrasta vierähtäny noin 20 vuotta. Edelleen iso tapahtuma, mitä nyt purjeveneiden edustus jää nykyään kovin vaatimattomaksi satojen moottoriveneiden keskellä. Sitä tietysti saa mitä tilaa, sillä viime vuoden tilastot kertovat 3700 myydystä moottoriveneestä kun vastaava luku purkkareille oli 52. Kävimme tutustumassa moniin veneisiin, mutta mitään poltetta hankkimiseen ei ollut kun nykyiselläkään ei ole purjehdittu omin päin metrin vertaa. Jotain varusteita löydettiin edullisesti, kuten Aiglen Gore-tex saappaat Suville ja faijalle. Nyt meillä on koko perheellä samanlaiset, söpöä!

Kuin kaksi marjaa
Kävin myös maaliskuun lopulla viimein suorittamassa SRC-tutkinnon, eli tuttavallisemmin veneilijän radiopätevyyden. Olin jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että  tentissä olisi sekä kirjallinen että suullinen osuus, ja tankkasin sen takia paniikinomaisesti protokollan mukaisia mayday-mantroja. Oikeasti Viestintäviraston tentissä on ainoastaan tunnin mittainen teoriakertaus ja sen jälkeen kaksiosainen kirjallinen tentti. Ei mikään mahdoton rasti, mutta kyllä tuonne lukea tarvitsee ja kurssia suosittelen edelleen. Tentistä melkein täydet pisteet ja palkinnoksi Viestintävirastolta SRC-ajokortti ja Suvilta hieno kannettava Lowrance Link-2 VHF-puhelin gepsulla ja kaikilla muilla herkuilla. Über!

Pääsin kuivaharjoittelemaan Distress-napin käyttöä...
Ja jotteivat jäsenyydet loppuisi kesken, menin vielä liittymään Kesäpursiseuraankin. Oma pursiseura Helsingfors Segelklubb, tuttavallisemmin Hoski, kun ei ole Suomen navigaatioliiton jäsen. En tiedä onko tuolla muuta merkitystä kuin yksi viiri lisää veneeseen ja mahdollisuus tilata diplomeita Navigaatioliiton tutkinnoista, mutta eiköhän se ensi kesän aikana selviä. Todennäköisesti ainakin jotain koulutus- tai yhteistoimintaa tiedossa. Faija meinasi ratkaista saman ongelman liittymällä työnantajansa kautta Nesteen Venekerhoon Porvoossa.

Saaristolaivurin pitää osata myös lukea vaikeita fontteja
Nyt ei muuta kuin katse kohti ensi viikonloppuna starttaavaa Rannikkolaivurikurssia.

Sunday, January 26, 2014

Kiireinen viikko purjehduksen parissa - tammikuussa!

"Hyvä Teemu ja Suvi, hallitus on kokouksessaan 14.1.2014 käsitellyt jäsenhakemuksenne ja meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleeksi Helsingfors Segelklubb ry:n jäseneksi"
Tällainen ilosanoma odotti postilaatikossamme tammikuisena maanantai-iltana. Ulkona -20 astetta pakkasta, mutta kesän purjehdukset taas merkittävää askelta lähempänä. Ainakaan enää ei tarvitse stressata laituripaikasta Helsingissä vaan pääsemme parkkeeraamaan seuran laituriin Lauttasaaressa. Myös veneen katsastukset ja muut peruspalvelut onnistuvat Hoskin kautta, onhan se kolmen suurimman pursiseuran joukossa Suomessa. Faijankin hakemus meni läpi, joten jäsenmäärä kasvoi kolmella ja veneet yhdellä.

Keskiviikkona alkoi Kesäpurjeen diesel-kurssi teoriaosuudella. Suvi kieltäytyi kohteliaasti ainutlaatuisesta mahdollisuudesta tutustua moottoreiden sielunelämään, mutta faija lähti mielellään seuraksi. Tälle kurssille lähtiessä ei ollut riskiä, että olisi mennyt tylsäksi vanhojen oppien kertaukseksi. Meidän perheen autot ja pienkoneet korjataan huollossa, ja diesel-moottori ei kuulunut sähkötekniikan DI:n tai kemian teknikon opintoihin. Pitkin syksyä olenkin koittanut itseopiskella veneen huoltoa lehdistä ja kirjoista, myös moottorihuoltoa, mutta jotenkin en ole vaan hahmottanut asiayhteyttä teorian ja s/y Duon konehuoneen keltaisen mötikän välillä.

Kolmeen tuntiin teoriaa mahtui todella paljon asiaa ja kysymyksiä. Motin toimintaperiaate tuli selväksi, ja jollain todennäköisyydellä olisin ehkä nyt osannut nimetä oman moottorimme osat makrotasolla. Parasta antia olivat ehdottomasti käytännön ohjeet ja kikkakolmoset niin huollosta kuin moottorin hätäkorjauksesta. Muutenkin hyvä ymmärtää miksi asiat pitää tehdä jollain tavalla, eikä vain apinoida manuaalista lukemaansa. Toisaalta tieto lisää tuskaa ja nyt takaraivossa kummittelee pari tusinaa tapaa tilata itselleen koneremppa. Kouluttajamme Sakari Makkonen osasi kuvailla varsin graafisesti köyhtyviä veneilijöitä. 25€ kurssimaksu maksanee itsensä vielä moneen kertaan takaisin.

Torstaina otettiin hetki taukoa dieseleistä ja tutustuimme faijan kansa meri-VHF:n ihmeelliseen maailmaan. Hommahan menee Suomessa niin, että ilman tarvittavia radio- ja käyttölupia veneessä ei saa olla lähettävää radiota edes asennettuna. Kytketystä puheboksista peritään 80€ pikavoitto jos veneestä puuttuu sopivat asiakirjat, ja kysellään noita todistuksia kuulemma lämpimämpien maiden venevuokraamoissakin. Tutkintovaatimuksella pidetään huoli, että veneilijät osaavat protokollan ja pysyvät poissa kielletyiltä kanavilta. Kaksi iltaa teoriaa ja tentti Viestintäviraston tiloissa eivät liene turhan paha rasti.

Kurssimatskua, ja kuva suht modernista värkistä
Heti ensimmäiseksi kävi ilmi, ettei meidän nykyisestä puhelimesta ollut mihinkään. Uusissa laitteissa on digitaaliset viestimet, sisäänrakennetut GPS:t, automaattiskannaus, laivatunnisteiden vastaanotto ja kolme tusinaa muuta tuikitarpeellista toimintoa. Ja se aloittelevan purjehtijan tärkein ominaisuus: Distress nappi, jonka painallus lähettää automaattisesti eetteriin hätäviestin veneen nimi- ja sijaintitiedoilla varustettuna. Sinne menee taas yksi 300€, eikä uusissa VHF:ssä ole edes oikeaa luuria kuten meillä! Muutoin opetus oli taas hyvä sekoitus teoriaa, käytäntöä ja hauskoja esimerkkejä Itämereltä. Ja kerrankin oli jotain hyötyä sotaleffojen tuijottelusta kun kansainväliset radioaakkoset tulivat ihan itsestään. Juliet Echo Sierra Hotel!

Ottaiskohan tekniikan museo vastaan..?
Lauantaina oli vuorossa kahdeksan tuntia käytännön harjoittelua Dieselin parissa. Sakarilla oli pari konetta omalla verstaallaan Lopella: kiveen ajettu pikkudiesel ruumiinavauksia varten ja toinen testipenkkiin kytketty 13-heppainen Volvo 3000. Kumpikaan ei ole ihan tuoreinta rautaa, mutta toimintaperiaate ei juuri nykykoneista eroa. Alkuun oli hyvä kertaus teoriasta oikeiden koneiden äärellä ja tuon päälle rakennettiin varsinaista huollon ja käytön teoriaa. Siitä siirryttiin luontevasti käytännön huoltotöihin kuten öljynvaihtoon, dieselin ilmaukseen ja sähkölaitteiden vianetsintään. Osa töistä on niin simppeleitä, että ne voi opetella moottorin manuaalistakin, mutta esim. diesel-syötön korkeapainepuoleen en olisi ikinä uskaltanut omillani koskea. Simppeli homma, mutta kynnys alkaa itsekseen aukomaan sylinterikannen muttereita olisi ollut ylitsepääsemätön.

Faija tutkii päivän potilasta. Toinen potilas piilottelee taka-alalla.
Moottorin ympäriltä käytiin varsin kattavasti niin vaihteistot, vetolaitteet, potkurit, akut kuin lämminvesivaraajatkin. Ja Sakarilta pystyi kyselemään apuja oman veneen ja konehuoneen suhteen. Miehellä on aivan käsittämätön yleistietämys niin venemalleista kuin eri valmistajien komponenteistakin. Maittavat olivat ruokatarjoilutkin. Kokonaisuudessaan hauska päivä ja aivan erinomainen kurssi. Lisää näitä!

Savun hälvennyttyä tarkastamme kytkennän ;-)
Sunnuntaina käytiin Suvin kanssa vielä Loviisassa katsastamassa venettä. Moottorikurssilta oli jäänyt mietityttämään pari kyssäriä omaan konehuoneeseen liittyen, ja pitihän sitä käydä laatimassa ostoslistaa helmikuun vene-messuille. Debuggasin samalla akkujärjestelmää edellisen päivän opeilla. Jännitteet olivat odotettavan alhaalla ja päädyin nappaamaan akut takakonttiin faijan autotallissa ladattaviksi. "Napata" on kyllä aika laimea kuvaus siitä miten taistelin kolme yli 20kg painavaa murkulaa konehuoneen perältä kannelle ja sieltä tikkaiden kautta takakonttiin. Lisätään sähkötyöt ensi kevään työlistalle!

Jääkuorrutettuja akkuja ja konehuoneen sekamelskaa. Ota tuosta nyt selvää!