Alkusyksyyn mahtui vielä kauden viimeinen venenäyttely: käytettyjen veneiden Venetori. Paikkana Koivusaari Lauttasaaren länsipuolella ja järjestävänä seurana Nyländska Jaktklubben. Meidän osalta tapahtuma alkoi jo edellisenä iltana kun Suvi vannotti, että tuolta ei venettä osteta vaan odotetaan kevääseen. Piti kuulemma säästää rahaa ja jotain muuta yhtä tylsää. Itse en ole moisen ehdottomuuden kannattaja vaan enemmän go with the flow –tyyppejä. Joka tapauksessa suuntasimme näyttelyyn potkimaan fendareita ja hakemaan fiilistä eri purjeveneistä, joita oli luvattu paikalle 36 kappaletta.
Eihän siinä päästy ensimmäistä kahta venettä pidemmälle kun Se Oikea osui kohdalle. Laiturissa oli parkissa vierekkäin uudehko Delphia 28 (2008) ja ennestään tuntematon merkki Scanmar 35 (1983). Molemmat vielä ennalta asetetun budjetin 45-55k€ raamissa. Pintapuolisella tarkastelulla Scanmar oli molempien selvä suosikki. Sen upea tiikkikansi oikein houkutteli nousemaan veneeseen ja asettumaan siihen aurinkoon makuulle. Vene oli muutenkin ylvään kaunis, ja kaunis venehän myös purjehtii hyvin kuten sanonta kuuluu. Kun ei veneistä sen enempää ymmärretty niin nyökyteltiin hyväksyvästi niin rullapurjeelle, rattiohjaukselle, maasähkölle, lazy-jackeille kuin vankalle ankannokallekin. Se on vähän kuin arvostelisi auton ajo-ominaisuuksia metallivärin ja takalasiin integroidun antennin perusteella, mutta minkäs teet kun puuttuvalla kokemuksella et muuta osaa sanoa. Aivan upea peli yhtä kaikki!
Scanmarille oli ruuhkaa joten tsekkasimme ensin Delphian. Siinä ei varmaan ollut mitään vikaa, mitä nyt pintamateriaalit olivat enemmän muotista kuin puusepältä. Veneen omistajan esitellessä paikkoja huomasin oman katseeni harhailevan kohti Scanmarin kauniita linjoja ja funtsin että tää ei ehkä ole se juttu jos naapurikateus iskee jo ensitreffeillä. Ei muuta kuin ”kiitos, ehkä palataan myöhemmin tutustumaan lisää” ja askel kohti naapuria. Tässä vaiheessa tuo Scanmari näytti jo niin hyvältä, että kaikki pikkujututkin alkoivat ylistämään sitä. Esimerkiksi laiturille parkkeerattu Tervetuloa-matto ja siniset kenkäsuojukset kertoivat hyvin huolehtivista omistajista, vaikka yleensä vaan kiroan kiskoessani noita muoviriekaleita koon 47 kavioihini. Kannelle astuessa ensituntuma kertoi suht raskaasta ja vakaasta veneestä, ja niin 35-jalkaisen noin 5500 kiloa painavan veneen tietty pitääkin tuntua. Lisäksi tiikkikansi kesti erinomaisesti lähemmänkin tarkastelun ja purjeetkin näyttivät hyväkuntoisilta. Tai ainakaan rullatun keulapurjeen ja läjässä olevan isopurjeen yksikään reuna ei repsottanut kuten monessa ympäröivässä veneessä.
Siirtyessämme perää kohti koimme ensimmäisen oikean yllätyksen: veneessä oli ihan oikea takakansi istuinlaatikon takana, ja sen perässä vielä isohko uimataso portaineen. Ensimmäistä kertaa näin tällaisen yhdistelmän purjeveneessä ja pidin kovasti näkemästäni. Eipä tuota ehtinyt sen enempää pohtimaan kun mukava omistajapariskunta jo toivotti kädestä pitäen tervetulleeksi veneellensä. Toisen perheen pyöriessä sisätiloissa saimme kattavan esittelyn veneestä ja sen tekniikasta. Mun surkealla pokerinaamalla ei varmasti peitelty kasvavaa innostusta kun omistaja listasi toinen toistaan hienompia juttuja: tiikkikansi ja kannen ikkunat uusittu 2011, Lewmarin taittoratti, autopilotti, gps-plotteri, VHF, 28hv kone uusittu 2011, taittolapainen potkuri, maasähkö, televisio dvd-soittimella, lämmin vesi, purjeet uusittu 2008… ja kirsikkana kakun päällä ohjaus-fucking-moottorit edessä ja takana! Anteeksi ranskani, mutta tuo oli todellakin oma ensireaktio asiaan. En edes tiennyt että purjeveneisiin on ohjausmoottoreita. Sweet!
Sisätilat jatkoivat samaa upeutta. Jo ensisilmäyksellä näki, että tässä veneessä ei mahonkia ole säästelty ja salongin valkoiset nahkasohvat ihastuttivat. Suurimmassa osassa veneistä on tummansiniset sohvat, mikä on varmaan ihan käytännöllinen väri, mutta yhdessä puuverhoilun kanssa tekee salongeista usein ahdistavan pimeitä. Tässä Scanmarissa valkoiset sohvat yhdistettyinä valkoiseen kattoon ja isoihin ikkunoihin tekivät tilasta todella valoisan. Muuten patjat ja sohvatyynyjen takapuolet olivat alcantraa ja väriltään jotain beigen ja marjapuuron väliltä. Väri meni sujuvasti kategoriaan "ihan kiva".
Keulahytti oli kaikin puolin varsin tavallinen: seinillä hyllyä ja puuverhoilua, jokunen kaappi ja katossa iso ikkuna. Takahytissä puolestaan odotti uusi yllätys kun normaalin matalan oviaukon takaa paljastui iso ja ilmava huone parisängyllä. Yleensä takahytit muistuttavat lähinnä japanilaisia kapselihotelleja, mutta tämän veneen korotettu takakansi mahdollisti lähes täyskorkean tilan perälle. Plussana vielä yhtä iso kattoikkuna kuin edessäkin, eli ainakin 50cm kanttiinsa. Tämän kokoisessa veneessä on luonnollisesti myös oma erillinen vessa, jossa jatkui vahvasti sama mahonkiteema. Kyökin puolelta löytyi kaasuhellaa, uuni ja kaksi jääkaappia(!). Karttapöytäkin oli reilun kokoinen ja seinällä tilaa useammallekin näytölle ja instrumentille (nyt vain sähkötaulu ja joku antiikkinen gps-laite). Moottori puolestaan löytyi salongin portaiden alta, ja tekniseen tilaan pääsi kätevästi myös takakajuutassa olevan liukuoven kautta. Niin ja korkeus oli koko salongissa yli 180cm, eli ei tarvinnut edes kumarrella.
Kaiken kaikkiaan täydellinen paketti! 35-jalkaisena vähän turhan iso kahdelle, mutta samalla riittävän iso majoittamaan 6-7 henkilöä yön yli. Iso koko tuo myös yleistä tilaa ja avaruutta kaikkialle veneeseen niin kannen alla kuin päälläkin. Tietysti vanhaa ostaessa täytyy muistaa, että käytettynä ei saa uutta. Ei etenkään alle viidellä kympillä. Lattiassa ja puupinnoissa näkyi käytön jälkiä. Lisäksi takakajuutan seiniä koristi alkuperäisen näköinen kellertävä vinyyli tai uretaanimatto – suoraan sanottuna vähän yököttävä ja saisi mennä vaihtoon aika pian. Sisällä leijaili myös tympeä öljyn ja dieselin aromi, jonka lähteeksi nenä indikoi konehuonetta. Edessä olisi siis paitsi konehuoneen kuuraaminen lattiasta kattoon, myös pitkähkö tuuletusoperaatio. Myös tekniikan puolella kaikki onkalot olivat täynnä eri aikoina vedettyjä piuhoituksia, joten johtotehtäviä olisi tiedossa jossain vaiheessa. Eipä veneen kylkien maalikaan enää ihan parhaassa iskussa ollut.
Yhtä kaikki vene teki meihin melkoisen vaikutuksen. Kaikki tämä ja vielä hyväksyttävän budjetin rajoissa! Oma fiilis oli kuin Tampereella kesällä 2007 jolloin edellisen (ja ainoan) kerran tiesin heti ensikohtaamisen aikana, että nyt osui ja upposi syvälle. Suvi ei tälläkään kertaa ollut ihan yhtä nopea syttymään – vissiin jotain tekemistä hämäläisillä juurilla. Koitin vähän vinkata, että eiköhän tää näyttely ollut tässä, mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ei siinä auttanut kuin toivottaa näkemiin myyjälle ja suunnata takaisin kiertelemään laiturille. Kävimme katsastamassa vielä tusinan verran veneitä, mutta ei noista mikään enää sytyttänyt samaa kipinää. Suoraan sanottuna useimmat veneet oli ylihinnoiteltu kuntoon nähden, ja muutamassa haisi ihan rehellinen paskakin (vuotava septitankki vai puuttuva vessaharja?).
Yksi vuoden ’86 X-372 kyllä kiinnosti hieman. Tämä Klaus Helmisen MeriMyyräX oli tuttu nimi nettiforumeilta ja matkapurjehdusoppaasta, olihan sillä osallistuttu ARC-kisaan Atlantin yli Karibialle ja takaisin. Olen myös jostain ymmärtänyt että ”äxät” ovat kuin veneiden bemareita: vähän askeettisen spartalaisia, mutta sitäkin suorituskykyisempiä. Yhteistä baijerilaisten kanssa sekin, että äxän omistajat päätyvät äxään seuraavaa venettä ostaessaankin. Tuo mielikuva resonoi hyvin oman sisäisen bemarikuskini kanssa. Tämä äxä oli kuitenkin viisi tonttua Scanmaria kalliimpi ja selkeästi nuhjaantuneempi joka nurkaltaan. Ei ehkä meidän vene, mutta ei myöskään hukkaan heitettyä aikaa, sillä Klausin kanssa olikin kiva jutella puolisen tuntia hänen seikkailuistaan maailman merillä.
Koitin vielä vongata nälkiintyneeltä ja vähän ärtyneeltä rouvalta lupaa tehdä tarjous Scanmarista, mutta ei mitään vastakaikua. Vein viimeisenä temppuna vielä uudestaan katsomaan tuota venettä, mutta ei herunut silläkään lempeä. Ei muuta kuin mökötys käyntiin ja lampsimaan kohti myöhäistä lounasta Casa Maressa Lauttasaaressa. Ilta menikin bingaillessa kaikkea tietoa Scanmareista ja miettiessä Suvin pehmitystekniikoita seuraavalle päivälle.
Tuon Scanmarin nimi oli s/y Duo
Eihän siinä päästy ensimmäistä kahta venettä pidemmälle kun Se Oikea osui kohdalle. Laiturissa oli parkissa vierekkäin uudehko Delphia 28 (2008) ja ennestään tuntematon merkki Scanmar 35 (1983). Molemmat vielä ennalta asetetun budjetin 45-55k€ raamissa. Pintapuolisella tarkastelulla Scanmar oli molempien selvä suosikki. Sen upea tiikkikansi oikein houkutteli nousemaan veneeseen ja asettumaan siihen aurinkoon makuulle. Vene oli muutenkin ylvään kaunis, ja kaunis venehän myös purjehtii hyvin kuten sanonta kuuluu. Kun ei veneistä sen enempää ymmärretty niin nyökyteltiin hyväksyvästi niin rullapurjeelle, rattiohjaukselle, maasähkölle, lazy-jackeille kuin vankalle ankannokallekin. Se on vähän kuin arvostelisi auton ajo-ominaisuuksia metallivärin ja takalasiin integroidun antennin perusteella, mutta minkäs teet kun puuttuvalla kokemuksella et muuta osaa sanoa. Aivan upea peli yhtä kaikki!
Scanmarille oli ruuhkaa joten tsekkasimme ensin Delphian. Siinä ei varmaan ollut mitään vikaa, mitä nyt pintamateriaalit olivat enemmän muotista kuin puusepältä. Veneen omistajan esitellessä paikkoja huomasin oman katseeni harhailevan kohti Scanmarin kauniita linjoja ja funtsin että tää ei ehkä ole se juttu jos naapurikateus iskee jo ensitreffeillä. Ei muuta kuin ”kiitos, ehkä palataan myöhemmin tutustumaan lisää” ja askel kohti naapuria. Tässä vaiheessa tuo Scanmari näytti jo niin hyvältä, että kaikki pikkujututkin alkoivat ylistämään sitä. Esimerkiksi laiturille parkkeerattu Tervetuloa-matto ja siniset kenkäsuojukset kertoivat hyvin huolehtivista omistajista, vaikka yleensä vaan kiroan kiskoessani noita muoviriekaleita koon 47 kavioihini. Kannelle astuessa ensituntuma kertoi suht raskaasta ja vakaasta veneestä, ja niin 35-jalkaisen noin 5500 kiloa painavan veneen tietty pitääkin tuntua. Lisäksi tiikkikansi kesti erinomaisesti lähemmänkin tarkastelun ja purjeetkin näyttivät hyväkuntoisilta. Tai ainakaan rullatun keulapurjeen ja läjässä olevan isopurjeen yksikään reuna ei repsottanut kuten monessa ympäröivässä veneessä.
Siirtyessämme perää kohti koimme ensimmäisen oikean yllätyksen: veneessä oli ihan oikea takakansi istuinlaatikon takana, ja sen perässä vielä isohko uimataso portaineen. Ensimmäistä kertaa näin tällaisen yhdistelmän purjeveneessä ja pidin kovasti näkemästäni. Eipä tuota ehtinyt sen enempää pohtimaan kun mukava omistajapariskunta jo toivotti kädestä pitäen tervetulleeksi veneellensä. Toisen perheen pyöriessä sisätiloissa saimme kattavan esittelyn veneestä ja sen tekniikasta. Mun surkealla pokerinaamalla ei varmasti peitelty kasvavaa innostusta kun omistaja listasi toinen toistaan hienompia juttuja: tiikkikansi ja kannen ikkunat uusittu 2011, Lewmarin taittoratti, autopilotti, gps-plotteri, VHF, 28hv kone uusittu 2011, taittolapainen potkuri, maasähkö, televisio dvd-soittimella, lämmin vesi, purjeet uusittu 2008… ja kirsikkana kakun päällä ohjaus-fucking-moottorit edessä ja takana! Anteeksi ranskani, mutta tuo oli todellakin oma ensireaktio asiaan. En edes tiennyt että purjeveneisiin on ohjausmoottoreita. Sweet!
Keulahytti oli kaikin puolin varsin tavallinen: seinillä hyllyä ja puuverhoilua, jokunen kaappi ja katossa iso ikkuna. Takahytissä puolestaan odotti uusi yllätys kun normaalin matalan oviaukon takaa paljastui iso ja ilmava huone parisängyllä. Yleensä takahytit muistuttavat lähinnä japanilaisia kapselihotelleja, mutta tämän veneen korotettu takakansi mahdollisti lähes täyskorkean tilan perälle. Plussana vielä yhtä iso kattoikkuna kuin edessäkin, eli ainakin 50cm kanttiinsa. Tämän kokoisessa veneessä on luonnollisesti myös oma erillinen vessa, jossa jatkui vahvasti sama mahonkiteema. Kyökin puolelta löytyi kaasuhellaa, uuni ja kaksi jääkaappia(!). Karttapöytäkin oli reilun kokoinen ja seinällä tilaa useammallekin näytölle ja instrumentille (nyt vain sähkötaulu ja joku antiikkinen gps-laite). Moottori puolestaan löytyi salongin portaiden alta, ja tekniseen tilaan pääsi kätevästi myös takakajuutassa olevan liukuoven kautta. Niin ja korkeus oli koko salongissa yli 180cm, eli ei tarvinnut edes kumarrella.
 |
| Scanmar 35 pohjakuva |
Yhtä kaikki vene teki meihin melkoisen vaikutuksen. Kaikki tämä ja vielä hyväksyttävän budjetin rajoissa! Oma fiilis oli kuin Tampereella kesällä 2007 jolloin edellisen (ja ainoan) kerran tiesin heti ensikohtaamisen aikana, että nyt osui ja upposi syvälle. Suvi ei tälläkään kertaa ollut ihan yhtä nopea syttymään – vissiin jotain tekemistä hämäläisillä juurilla. Koitin vähän vinkata, että eiköhän tää näyttely ollut tässä, mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ei siinä auttanut kuin toivottaa näkemiin myyjälle ja suunnata takaisin kiertelemään laiturille. Kävimme katsastamassa vielä tusinan verran veneitä, mutta ei noista mikään enää sytyttänyt samaa kipinää. Suoraan sanottuna useimmat veneet oli ylihinnoiteltu kuntoon nähden, ja muutamassa haisi ihan rehellinen paskakin (vuotava septitankki vai puuttuva vessaharja?).
Yksi vuoden ’86 X-372 kyllä kiinnosti hieman. Tämä Klaus Helmisen MeriMyyräX oli tuttu nimi nettiforumeilta ja matkapurjehdusoppaasta, olihan sillä osallistuttu ARC-kisaan Atlantin yli Karibialle ja takaisin. Olen myös jostain ymmärtänyt että ”äxät” ovat kuin veneiden bemareita: vähän askeettisen spartalaisia, mutta sitäkin suorituskykyisempiä. Yhteistä baijerilaisten kanssa sekin, että äxän omistajat päätyvät äxään seuraavaa venettä ostaessaankin. Tuo mielikuva resonoi hyvin oman sisäisen bemarikuskini kanssa. Tämä äxä oli kuitenkin viisi tonttua Scanmaria kalliimpi ja selkeästi nuhjaantuneempi joka nurkaltaan. Ei ehkä meidän vene, mutta ei myöskään hukkaan heitettyä aikaa, sillä Klausin kanssa olikin kiva jutella puolisen tuntia hänen seikkailuistaan maailman merillä.
 |
| MeriMyyräX |
Tuon Scanmarin nimi oli s/y Duo
No comments:
Post a Comment