Viimeiset pari viikonloppua ollaan taas Suvin kanssa istuttu koulunpenkillä
Rannikkolaivurikurssin parissa. Kouluttajana jälleen Jarmo Aaltonen Kesäpurjeelta, ja kurssilla alkaa puolet naamoista olemaan jo ennestään tuttuja. Ihan kiva pikku yhteistö muodostumassa ja varmasti moikkaillaan kesällä pitkin Suomenlahtea.
|
Miten tää kaikki roina mahtuu mun A3-kokoiselle karttapöydälle? |
Rannikkolaivuri jatkaa soveltuvasti siitä mihin Saaristolaivuri päättyi. Kun saaristossa mentiin väyliä pitkin ja suunnittiin linjataulujen perusteella, nyt siirrytään vähän väljemmille vesille ja aletaan suorittamaan paikanmääritystä horisontissa näkyvistä kiintopisteistä. Siirretyt sijoittajat, kipparin kulmat ja jopa leivinpaperi tulevat tuossa hyvin tutuiksi.
|
Suvi pitää järjestystä yllä paljon mua paremmin |
Täysin uutena asiana kurssilla tulevat sorto ja virta, ja noihin liittyvät laskut ja taulukot. Sorto on vielä purjehtijan arkipäivää kun tuuli painaa Tallinnan sijasta Paldiskiin, mutta virtauksilla tai vuorovedellä ei meille juuri käyttöä löydy. Hyvä kuitenkin ymmärtää miten nuo toimivat jos-sitä-vaikka-joku-päivä päätyisi sinne etelään purjehtimaan (tuoltahan se motivaatio näille kursseille alunperin kumpusi). Kokonaisuudessaan enemmän käytännön karttatyötä ja laskentaa kuin Saaristolaivurissa, ja ehkä juuri siksi myös kiinnostavampi paketti. Ainakin aika rientää kerrankin vikkelästi koulussa.
|
Autokin saattais kaivata vähän vettä ja vahausta |
Käväistiin viikolla telakallakin aloittamassa kevätpuuhia. Taas jäi hommat vähän puolitiehen kun piti kiirehtiä illaksi anoppilaan Tampereelle, mutta ainakin kevätremppa on nyt aloitettu. Aurinkoinen päivä houkutteli paikalle muitakin veneenomistajia, ja päivän aikana katosi pressut yhden jos toisenkin veneen päältä. Varma kevään merkki. Itse poistin väärät myrkkymaalit perävetolaitteesta ja paklasin epoksilla alumiinin alkavia korroosioita umpeen. Suvi puolestaan keskittyi köysilukkojen irroittamiseen kannesta ja niiden läpivientien korjaamiseen. Jälkimmäiseen tuli niin hyvät ohjeet ammattilaisilta, että pitänee tehdä ihan oma raportti toteutumasta kevään aikana.
|
Märkähiontaa ja mukavaa sinistä mönjää joka paikassa |
Koulutuksesta innostuneena tuli vielä ilmoittauduttua faijan kanssa
Perämieskurssille. Huhtikuussa yksi päivä teoriaa, toukokuun lopulla käytännön satama-ajoharjoittelu, ja varsinaisella kurssilla neljä päivää purjehdusta elokuussa. Ei paha! Sitä odotellessa käydään ensi viikolla tutustumassa Hoskin pursiseuran hallitukseen ja tiluksiin. Ja toukokuun lopulla on
spinnukurssikin (spinnu on se iso värikäs pallopurje...). Kyllähän näissä riittää työssäkäyvällä ihmisellä tekemistä. Ja jos meinaa sittenkin loppua tekeminen kesken, niin käynnistettiin faijan kanssa varuiksi vielä yksi projekti:
|
Kuuden tuuman rautanaula -terapiaa parhaimmillaan |
No comments:
Post a Comment