Saturday, March 29, 2014

Terveiset rannikkolaivurikurssilta

Viimeiset pari viikonloppua ollaan taas Suvin kanssa istuttu koulunpenkillä Rannikkolaivurikurssin parissa. Kouluttajana jälleen Jarmo Aaltonen Kesäpurjeelta, ja kurssilla alkaa puolet naamoista olemaan jo ennestään tuttuja. Ihan kiva pikku yhteistö muodostumassa ja varmasti moikkaillaan kesällä pitkin Suomenlahtea.

Miten tää kaikki roina mahtuu mun A3-kokoiselle karttapöydälle?
Rannikkolaivuri jatkaa soveltuvasti siitä mihin Saaristolaivuri päättyi. Kun saaristossa mentiin väyliä pitkin ja suunnittiin linjataulujen perusteella, nyt siirrytään vähän väljemmille vesille ja aletaan suorittamaan paikanmääritystä horisontissa näkyvistä kiintopisteistä. Siirretyt sijoittajat, kipparin kulmat ja jopa leivinpaperi tulevat tuossa hyvin tutuiksi.

Suvi pitää järjestystä yllä paljon mua paremmin
Täysin uutena asiana kurssilla tulevat sorto ja virta, ja noihin liittyvät laskut ja taulukot. Sorto on vielä purjehtijan arkipäivää kun tuuli painaa Tallinnan sijasta Paldiskiin, mutta virtauksilla tai vuorovedellä ei meille juuri käyttöä löydy. Hyvä kuitenkin ymmärtää miten nuo toimivat jos-sitä-vaikka-joku-päivä päätyisi sinne etelään purjehtimaan (tuoltahan se motivaatio näille kursseille alunperin kumpusi). Kokonaisuudessaan enemmän käytännön karttatyötä ja laskentaa kuin Saaristolaivurissa, ja ehkä juuri siksi myös kiinnostavampi paketti. Ainakin aika rientää kerrankin vikkelästi koulussa.

Autokin saattais kaivata vähän vettä ja vahausta
Käväistiin viikolla telakallakin aloittamassa kevätpuuhia. Taas jäi hommat vähän puolitiehen kun piti kiirehtiä illaksi anoppilaan Tampereelle, mutta ainakin kevätremppa on nyt aloitettu. Aurinkoinen päivä houkutteli paikalle muitakin veneenomistajia, ja päivän aikana katosi pressut yhden jos toisenkin veneen päältä. Varma kevään merkki. Itse poistin väärät myrkkymaalit perävetolaitteesta ja paklasin epoksilla alumiinin alkavia korroosioita umpeen. Suvi puolestaan keskittyi köysilukkojen irroittamiseen kannesta ja niiden läpivientien korjaamiseen. Jälkimmäiseen tuli niin hyvät ohjeet ammattilaisilta, että pitänee tehdä ihan oma raportti toteutumasta kevään aikana.

Märkähiontaa ja mukavaa sinistä mönjää joka paikassa
Koulutuksesta innostuneena tuli vielä ilmoittauduttua faijan kanssa Perämieskurssille. Huhtikuussa yksi päivä teoriaa, toukokuun lopulla käytännön satama-ajoharjoittelu, ja varsinaisella kurssilla neljä päivää purjehdusta elokuussa. Ei paha! Sitä odotellessa käydään ensi viikolla tutustumassa Hoskin pursiseuran hallitukseen ja tiluksiin. Ja toukokuun lopulla on spinnukurssikin (spinnu on se iso värikäs pallopurje...). Kyllähän näissä riittää työssäkäyvällä ihmisellä tekemistä. Ja jos meinaa sittenkin loppua tekeminen kesken, niin käynnistettiin faijan kanssa varuiksi vielä yksi projekti:

Kuuden tuuman rautanaula -terapiaa parhaimmillaan

Saturday, March 15, 2014

Saapuu taka-taka-taka-taka-taka-takatalvi

Etuovella taivasta kohti puskevia heiniä katsellessa ehti jo melkein alkaa stressaamaan veneellä odottavia kevättoimia, mutta onneksi luontoäiti tipautti tänään taivaalta vähän lisäaikaa. Viikolla elohopea lähenteli jo viittätoista astetta ja tiimiristeilyllä Tallinnaan iski ensimmäinen kunnon polte päästä seilaamaan, tai siis ainakin opettelemaan sitä itseään.


Joo, ei mitään kiirettä...
Veneellä sitä tekemistä riittääkin. Pitäisi paikata kaikki naarmut gelcoatista, kiillottaa ja vahata maalipinta, maalata uudet "myrkkymaalit" vesirajan alle, vaihtaa korroosiolta suojaavat anodit ja tsiljoona muuta pientä juttua. Vahatessa tulee ehkä pari kertaa kirottua, etteikö joku alta kolkytjalkanen olis riittänyt näin alkuun. Sisäpuolellakin odottaa vielä moottorin keväthuolto, kölipulttien hapertuneiden mutterien vaihtaminen ja hieman isompana projektina sisäkaton vanerien ja vinyylien (valkoinen keinonahka) uusiminen.

Nälkä kasvaa syödessä ja taidan samalla uusia vähän kajuutan valaistusta. Samallahan sitä uusisi johdotuksen ja sitten kannattaisi jo päivittää sähkökeskuskin... Veneen uusi sähkösuunnitelma pääsikin jo syntymään talven pimeinä tunteina, mutta ehkä jätän tuon projektin suosiolla syksylle tai seuraavaan talveen. Ei kaikkea kerralla. Siinä sitä vasta vesillelaskun aikaan ihmeissään oltaisiinkin kun sulakkeet paukkuu, kukaan ei osaa rikata mastoa ja moottorikin jättää starttaamatta. No kirjallisuuden puutteeseen nämä projektit eivät ainakaan kaadu.


Ylin kirja on vaatimattomasta ulkoasustaan ja 10€ hinnasta huolimatta ihan paras löytö.
Veneen huolto ja kunnostus, Art House, ISBN 951-884-384-8
Mitäs muuta? Käytiin porukalla Vene-messuilla helmikuussa. Itsellä oli edellisestä kerrasta vierähtäny noin 20 vuotta. Edelleen iso tapahtuma, mitä nyt purjeveneiden edustus jää nykyään kovin vaatimattomaksi satojen moottoriveneiden keskellä. Sitä tietysti saa mitä tilaa, sillä viime vuoden tilastot kertovat 3700 myydystä moottoriveneestä kun vastaava luku purkkareille oli 52. Kävimme tutustumassa moniin veneisiin, mutta mitään poltetta hankkimiseen ei ollut kun nykyiselläkään ei ole purjehdittu omin päin metrin vertaa. Jotain varusteita löydettiin edullisesti, kuten Aiglen Gore-tex saappaat Suville ja faijalle. Nyt meillä on koko perheellä samanlaiset, söpöä!

Kuin kaksi marjaa
Kävin myös maaliskuun lopulla viimein suorittamassa SRC-tutkinnon, eli tuttavallisemmin veneilijän radiopätevyyden. Olin jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että  tentissä olisi sekä kirjallinen että suullinen osuus, ja tankkasin sen takia paniikinomaisesti protokollan mukaisia mayday-mantroja. Oikeasti Viestintäviraston tentissä on ainoastaan tunnin mittainen teoriakertaus ja sen jälkeen kaksiosainen kirjallinen tentti. Ei mikään mahdoton rasti, mutta kyllä tuonne lukea tarvitsee ja kurssia suosittelen edelleen. Tentistä melkein täydet pisteet ja palkinnoksi Viestintävirastolta SRC-ajokortti ja Suvilta hieno kannettava Lowrance Link-2 VHF-puhelin gepsulla ja kaikilla muilla herkuilla. Über!

Pääsin kuivaharjoittelemaan Distress-napin käyttöä...
Ja jotteivat jäsenyydet loppuisi kesken, menin vielä liittymään Kesäpursiseuraankin. Oma pursiseura Helsingfors Segelklubb, tuttavallisemmin Hoski, kun ei ole Suomen navigaatioliiton jäsen. En tiedä onko tuolla muuta merkitystä kuin yksi viiri lisää veneeseen ja mahdollisuus tilata diplomeita Navigaatioliiton tutkinnoista, mutta eiköhän se ensi kesän aikana selviä. Todennäköisesti ainakin jotain koulutus- tai yhteistoimintaa tiedossa. Faija meinasi ratkaista saman ongelman liittymällä työnantajansa kautta Nesteen Venekerhoon Porvoossa.

Saaristolaivurin pitää osata myös lukea vaikeita fontteja
Nyt ei muuta kuin katse kohti ensi viikonloppuna starttaavaa Rannikkolaivurikurssia.

Sunday, January 26, 2014

Kiireinen viikko purjehduksen parissa - tammikuussa!

"Hyvä Teemu ja Suvi, hallitus on kokouksessaan 14.1.2014 käsitellyt jäsenhakemuksenne ja meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleeksi Helsingfors Segelklubb ry:n jäseneksi"
Tällainen ilosanoma odotti postilaatikossamme tammikuisena maanantai-iltana. Ulkona -20 astetta pakkasta, mutta kesän purjehdukset taas merkittävää askelta lähempänä. Ainakaan enää ei tarvitse stressata laituripaikasta Helsingissä vaan pääsemme parkkeeraamaan seuran laituriin Lauttasaaressa. Myös veneen katsastukset ja muut peruspalvelut onnistuvat Hoskin kautta, onhan se kolmen suurimman pursiseuran joukossa Suomessa. Faijankin hakemus meni läpi, joten jäsenmäärä kasvoi kolmella ja veneet yhdellä.

Keskiviikkona alkoi Kesäpurjeen diesel-kurssi teoriaosuudella. Suvi kieltäytyi kohteliaasti ainutlaatuisesta mahdollisuudesta tutustua moottoreiden sielunelämään, mutta faija lähti mielellään seuraksi. Tälle kurssille lähtiessä ei ollut riskiä, että olisi mennyt tylsäksi vanhojen oppien kertaukseksi. Meidän perheen autot ja pienkoneet korjataan huollossa, ja diesel-moottori ei kuulunut sähkötekniikan DI:n tai kemian teknikon opintoihin. Pitkin syksyä olenkin koittanut itseopiskella veneen huoltoa lehdistä ja kirjoista, myös moottorihuoltoa, mutta jotenkin en ole vaan hahmottanut asiayhteyttä teorian ja s/y Duon konehuoneen keltaisen mötikän välillä.

Kolmeen tuntiin teoriaa mahtui todella paljon asiaa ja kysymyksiä. Motin toimintaperiaate tuli selväksi, ja jollain todennäköisyydellä olisin ehkä nyt osannut nimetä oman moottorimme osat makrotasolla. Parasta antia olivat ehdottomasti käytännön ohjeet ja kikkakolmoset niin huollosta kuin moottorin hätäkorjauksesta. Muutenkin hyvä ymmärtää miksi asiat pitää tehdä jollain tavalla, eikä vain apinoida manuaalista lukemaansa. Toisaalta tieto lisää tuskaa ja nyt takaraivossa kummittelee pari tusinaa tapaa tilata itselleen koneremppa. Kouluttajamme Sakari Makkonen osasi kuvailla varsin graafisesti köyhtyviä veneilijöitä. 25€ kurssimaksu maksanee itsensä vielä moneen kertaan takaisin.

Torstaina otettiin hetki taukoa dieseleistä ja tutustuimme faijan kansa meri-VHF:n ihmeelliseen maailmaan. Hommahan menee Suomessa niin, että ilman tarvittavia radio- ja käyttölupia veneessä ei saa olla lähettävää radiota edes asennettuna. Kytketystä puheboksista peritään 80€ pikavoitto jos veneestä puuttuu sopivat asiakirjat, ja kysellään noita todistuksia kuulemma lämpimämpien maiden venevuokraamoissakin. Tutkintovaatimuksella pidetään huoli, että veneilijät osaavat protokollan ja pysyvät poissa kielletyiltä kanavilta. Kaksi iltaa teoriaa ja tentti Viestintäviraston tiloissa eivät liene turhan paha rasti.

Kurssimatskua, ja kuva suht modernista värkistä
Heti ensimmäiseksi kävi ilmi, ettei meidän nykyisestä puhelimesta ollut mihinkään. Uusissa laitteissa on digitaaliset viestimet, sisäänrakennetut GPS:t, automaattiskannaus, laivatunnisteiden vastaanotto ja kolme tusinaa muuta tuikitarpeellista toimintoa. Ja se aloittelevan purjehtijan tärkein ominaisuus: Distress nappi, jonka painallus lähettää automaattisesti eetteriin hätäviestin veneen nimi- ja sijaintitiedoilla varustettuna. Sinne menee taas yksi 300€, eikä uusissa VHF:ssä ole edes oikeaa luuria kuten meillä! Muutoin opetus oli taas hyvä sekoitus teoriaa, käytäntöä ja hauskoja esimerkkejä Itämereltä. Ja kerrankin oli jotain hyötyä sotaleffojen tuijottelusta kun kansainväliset radioaakkoset tulivat ihan itsestään. Juliet Echo Sierra Hotel!

Ottaiskohan tekniikan museo vastaan..?
Lauantaina oli vuorossa kahdeksan tuntia käytännön harjoittelua Dieselin parissa. Sakarilla oli pari konetta omalla verstaallaan Lopella: kiveen ajettu pikkudiesel ruumiinavauksia varten ja toinen testipenkkiin kytketty 13-heppainen Volvo 3000. Kumpikaan ei ole ihan tuoreinta rautaa, mutta toimintaperiaate ei juuri nykykoneista eroa. Alkuun oli hyvä kertaus teoriasta oikeiden koneiden äärellä ja tuon päälle rakennettiin varsinaista huollon ja käytön teoriaa. Siitä siirryttiin luontevasti käytännön huoltotöihin kuten öljynvaihtoon, dieselin ilmaukseen ja sähkölaitteiden vianetsintään. Osa töistä on niin simppeleitä, että ne voi opetella moottorin manuaalistakin, mutta esim. diesel-syötön korkeapainepuoleen en olisi ikinä uskaltanut omillani koskea. Simppeli homma, mutta kynnys alkaa itsekseen aukomaan sylinterikannen muttereita olisi ollut ylitsepääsemätön.

Faija tutkii päivän potilasta. Toinen potilas piilottelee taka-alalla.
Moottorin ympäriltä käytiin varsin kattavasti niin vaihteistot, vetolaitteet, potkurit, akut kuin lämminvesivaraajatkin. Ja Sakarilta pystyi kyselemään apuja oman veneen ja konehuoneen suhteen. Miehellä on aivan käsittämätön yleistietämys niin venemalleista kuin eri valmistajien komponenteistakin. Maittavat olivat ruokatarjoilutkin. Kokonaisuudessaan hauska päivä ja aivan erinomainen kurssi. Lisää näitä!

Savun hälvennyttyä tarkastamme kytkennän ;-)
Sunnuntaina käytiin Suvin kanssa vielä Loviisassa katsastamassa venettä. Moottorikurssilta oli jäänyt mietityttämään pari kyssäriä omaan konehuoneeseen liittyen, ja pitihän sitä käydä laatimassa ostoslistaa helmikuun vene-messuille. Debuggasin samalla akkujärjestelmää edellisen päivän opeilla. Jännitteet olivat odotettavan alhaalla ja päädyin nappaamaan akut takakonttiin faijan autotallissa ladattaviksi. "Napata" on kyllä aika laimea kuvaus siitä miten taistelin kolme yli 20kg painavaa murkulaa konehuoneen perältä kannelle ja sieltä tikkaiden kautta takakonttiin. Lisätään sähkötyöt ensi kevään työlistalle!

Jääkuorrutettuja akkuja ja konehuoneen sekamelskaa. Ota tuosta nyt selvää!

Thursday, January 2, 2014

Pientä pintaremonttia, osa 1: ovi kuntoon

30-vuotias ei ole enää nuori tai virheetön, puhuttiin sitten veneestä tai sen omistajasta. Mitään totaalista luhistumista ei ole vielä näköpiirissä, mutta ryppyjä ja kulumia on parasta paikkailla matkan varrella sen minkä pystyy. S/y Duon osalta teki mieli aloittaa jostain sopivan helposta kohteesta missä ei vielä tarvita Venemestarin laajaa oppimäärää. Pahasti auringossa ahavoitunut ovi täytti hyvin vaatimukset.

Purjeveneen ovi on tyypillisesti palanen kehystettyä vaneria, johon on sipaistu muutama kerros lakkaa pintaan. Sitten se unohdetaan taivasalle auringon poltettavaksi ja sään piestäväksi kunnes vene vaihtaa omistajaa ja vintage ei olekaan enää in. Meidänkin Mahonkivanerisessa läpyskässä alkoi olla lakkapinnassa enemmän halkeamia kuin ehjää pintaa, joten korjausvaihtoehdoiksi jäi 1) vanhan lakan täydellinen poistaminen ja uudelleenlakkaus, 2) vanerin vaihtaminen tai 3) uudelleen viiluttaminen.

Potilas ennen operaatiota
Menin odotetusti siitä missä aita on matalin ja lopputulos keskinkertaisin, eli päätin hioa oven kauttaaltaan ja lakata uudelleen venelakalla. Uudenveroista tuosta ei tulisi, koska vesi oli tunkeutunut halkeamista vaneriin ja sitä myöten päällimmäinen mahonkiviilu oli jo saanut pahasti osumaa. Mutta so what jos lopputulos on vähän laikukas, kunhan urakka on kevyt, ovi pitää veden ulkona ja saan viimein perusteltua suville Feinin hiontakoneen ostamisen (tärkein peruste). Sitä paitsi suunnitelmissa on lähitulevaisuudessa korvata koko läpyskä tiikistä tehdyllä, paremmin veneen yleisilmeeseen istuvalla uudella ovella.

Hionta loppusuoralla
Vanha lakka olisi varmaan kannattanut polttaa ja kaapia pois. Hiomakoneella urakkaan meni 2-3 tuntia ja melkoinen läjä tukkiintuneita hiomapapereita. Ja pinta meni hienosti puhki, kuten oli odotettavissa. Paljaalle hiotulle puulle vedin Tikkurilan Valtti pohjusteen ja sen päälle kauttaaltaan neljä kerrosta puoli-kiiltävää Unica Super uretaanialkydilakkaa (suom huom: "venelakkaa"). Lakkakerrosten välissä aina sopiva tasoitus ja karhennus nelisatasella hiomapaperilla. Ja "puhdastilana" faijan pannuhuone mikä on yksi sontaisimmista paikoista mitä tiedän - vaan eipähän haitannut jos lakkaa vähän roiskui ympäriinsä.

Lopputulos on ihan jees. Ei tuolla käsityömessuilla palkintoja pokata, mutta ainakin pinta on nyt ehjä ja tasainen. Takapuoli näyttää suorastaan uudelta, ja ei etupuoltakaan hävetä tarvitse.

Monday, December 30, 2013

Välitilinpäätös: Purjehduksen kustannuksista...

Keskustelu veneilystä kääntyy aina ennemmin tai myöhemmin kustannuksiin, etenkin niiden paljouteen. Veneen hankkimisen jälkeen olen kuullut muutaman kerran (liikaa), että olisin yhtä hyvin voinut mennä kylmään suihkuun ja heittää seteleitä vessanpönttöön. Ainakaan varaosaluettelot eivät ole heikkohermoisten luettavaa sillä perusyksikkö kaikelle näyttäisi olevan 500€ kerrannaisineen. Purjehdus näyttää siis täyttävän hyvän harrastuksen tärkeimmät tunnusmerkit: maksaa rahaa ja vie kaiken vapaa-ajan.

Uuteen harrastukseen liittyvät starttikulut pääsevät aina yllättämään. Kysykääpä vaikka maastopyöräilijältä kuinka paljon rahaa meni pyörän jälkeen vielä pyörän varusteluun, kenkiin, juomareppuihin, työkaluihin, ajovarusteisiin jne. Aloittavalle maastopyöräilijälle starttiraha on karkeasti 2x pyörän hinta, ja purjehtijan on näköjään hyvä varata noin 5000€ / henkilö + veneen ostohinta. Suvi pyysi listaamaan toteutuneet kustannukset omaan käyttöön, mutta sama kai nämä on jakaa kaikille kiinnostuneille :)

Vene 50 k€: Kustannuksista suurin, joskin käytetyn veneen ostaminen taantuman aikaan voi osoittautua ihan hyväksi investoinniksi (ja lehmät lentää...). Hyvän pienemmän 6-7 metrisen veneen voi saada alle 5k€ (Joe17, Helmsman 20, Guy22) ja 10k€ saa jo klassisen H-Veneen tai kouluveneenä suositun Albin Expressin. Tuosta ylöspäin valikoima kasvaa ja varustelu paranee (tai ikä nuorenee). Isommat korjaustarpeet pitää ehdottomasti ottaa huomioon venettä valitessa, koska esim. sisämoottorin vaihdon hintalappu on alkaen 10 k€, rungon osmoosikorjaus on tonneja ja uusi purjesettikin nielee muutaman tonnin.

Me päädyimme 30-vuotiaaseen Scanmar 35 ja pulitimme siitä vähän vajaat 50k€. Tuolla rahalla saimme jo ison veneen missä edelliset omistajat olivat huolehtineet isommista rempoista (uusi moottori, tiikkikansi, kansiluukut, ok purjeet). Hintaan kuuluivat myös talvisäilytyksen kannalta pakolliset pukki ja peitetelineet.
s/y Duo Sipoonlahdella

Kurssit 1200€ / henk: Tekemällä oppii, mutta ei kannata lähteä soitellen sotaan. Siinäpä kaksi varsin ristiriitaista kansanviisautta. Jos perheellä tai kavereilla on purjehdustaustaa ja aikaa opettaa, niin siitä vaan suoraan vesille. Muille maakravuille pitäisi lakiin kirjata joku oppivelvollisuus tai inssiajo. Akateemisena ihmisenä pidän opiskelusta, ja purjehdus ei tee tähän poikkeusta. Käymämme kurssit ovat sisältäneet sopivassa suhteessa teoriaa ja käytäntöä, ja on huomattavasti tehokkaampaa oppia tekemään asiat suoraan oikein kuin iteroida kantapääopiston kautta. Alla meidän valitsemia kursseja hintoineen (Kesäpurje)
  • Purjehtija 1: Purjehduksen teoriaa itseopiskeluna ja neljä päivää käytäntöä kouluveneellä. 390€ 
  • Saaristolaivuri: Navigointia, merimerkkejä/valoja, väistämissääntöjä ja muuta lainsäädäntöä. 200€ + 25€ tentti
  • Rannikkolaivuri: Navigoinnin jatkokurssi, vuorovesiä, sortoa, merisäätä. 200€ + 25€ tentti
  • Diesel-kurssi: moottorin käyttö ja huolto, teoria + käytäntö. 135€
  • VHF-kurssi: Tähtää Viestintäviraston vaatimaan radioasemalupaan ja käyttäjälisenssiin. 100€ kurssi + 100€ tentti & todistus
Kesäpurjeen näkemys Suomen Purjehdus ja Veneily rt:n koulutusohjelmasta

Henkkoht varusteet 1000€ / henk: Suomen kesässä ja Itämerellä purjehduksen mukavuus on turhan usein varusteista kiinni. Me hommattiin Suvin kanssa starttipakettina pelastusliivit sekä säänkestävät purjehduspuvut ja kelluntapuvut. Erilaista hanskaa ja hattua jää vielä hankittavaksi kevään Vene-messuille. Kuten arvata saattaa, myös tämä harrastus vaatii lajikohtaiset kengät: tärkeimpänä vaatimuksena valkoiset pohjat kannen suojaamiseksi.
  • Pelastusliivit 2x Stormforce C45 paukkuliivi valoilla. 165€ / kpl
  • Purjehduspuku Gul Vigo. 300€ / puku
  • Kelluntahaalari Baltic Polar. 200€ / kpl
  • Aigle GTX Gore-Tex saapas 150€ / pari
  • Sebago purkkarit 60€ / pari
  • Sealskinz cut resistance hanskat 69€ / pari
31 vuotta mä menestyksekkäästi välttelin purkkareita...

Veneen varustelu noin 1500€: Saimme Scanmarimme erittäin hyvin varusteltuna, joten lisähankinnat jäivät suht kevyiksi. Kauppaa tehdessä kannattaa sopia, että katsastusvarustus kulkee veneen mukana. Senkin jälkeen erilaisiin varaosiin, sähkökaapeleihin, astiastoihin yms saa upotettua pitkän pennin (me saimme nämäkin). Yksi viiden tonnin aukko veneessä on vielä havaittavissa, nimittäin tutka asentaminen ja plotterin päivittäminen. Pitänee alkaa säästämän sukanvarteen. Pelastuslautta, kumivene ja EPIRB-hälytinkin päätynevät vielä ensi vuoden joulupukin toivelistalle.
  • Pelastusliivit 4x Marine Performance paukkuliivi. 50€ / kpl
  • Kiikarit 2x Bushnell 7x50 waterproof. 110€ / kpl
  • Työkalupakki + työkalut. Yht. 400€
  • Imuri Dyson Car & Boat 285€
  • Siivousvälineet, -aineet ja vahat. Noin 100€
  • Merikarttasarjat A-D. Yht. 200€
  • Navigointivälineet. Yht. 50€
  • Kevytpeitteet & sidontavälineet: 100€
Jäin rysän päältä kiinni kun Suvi tuli kotiin kesken jemmausoperaation

Vakuutus 585€ vuodessa: Venevakuutus yllätti edulisuudellaan. Vene on about saman arvoinen kuin uusi auto, joten odotin vakuutuksenkin maksavan saman 1500€ vuodessa + joku merilisä (kaikessa veneeseen liittyvässä on aina joku merilisä!). Kysyin tarjoukset Alandiasta, Pohjolasta ja POP-vakuutukselta, ja jokaisesta lafkasta olisi irronnut täysturva alle tonnilla. Päädyimme lopulta POP-vakuutuksen Vene XL -pakettiin hyvien lähtöbonusten ja sopivan messutarjouksen vauhdittamina.


Purjehdusseuran jäsenyys palveluineen 1500€ startti + noin 1500€ / vuosi: Jos haluaa laituripaikan jonkun seuran satamasta, pitää luonnollisesti kuulua kyseiseen seuraan. Meillä on seura vielä hakusessa, mutta otetaanpa referenssiksi vaikka Hoskin hinnasto Lauttasaaressa:
  • Liittymismaksu: 800€ + puoliso 100€ (kerran)
  • Laituripaikan perustaminen: 670€ (kerran)
  • Vuosijäsen: 120€ + puoliso 60€ vuodessa
  • Laituripaikka: 540€ / kesä
  • Kenttäpaikka: noin 500€ / talvi
  • Nosto / Lasku 150€ / kerta
  • Avaimia, parkkimaksu, säilytystila jne. Muutama satanen lisää.

Huollot + kuluvat osat noin 1000€ / vuosi: Huolloissa on helppo säästää rahaa tekemällä mahdollisimman paljon itse, mutta vuosihuolto onnistuu suht edullisesti ammattilaisenkin tekemänä. Itse otimme (ainakin) ensimmäiselle syksylle moottorin syyshuollon ja vesijärjestelmän tyhjennyksen telakan täyspalveluna, mikä tekee noin 500€ loven lompakkoon. On tuossa se helppous että telakka huolehtii niin uusista litkuista kuin vanhojenkin hävittämisestä - ei tarvitse itse varastoida kaikkia öljyjä, septijärjestelmän suoja-aineita, glykolia jne jne. Moottorin osalta öljyn- ja polttoaineen suotimiin saa uppoamaan yhden satasen. Myös korroosilta suojaavia anodeita saa uusia parin vuoden välein (100€ setti), köysiä menee vaihtoon (muutaman kympin kappale) ja joka kevät pitäisi sipaista uusi kerros myrkkymaalia pohjaan (50-100€). Tonni vuoteen lienee aika realistinen arvio huoltokuluista.

Summa summarum: Kyllähän tuolla muutaman kerran olisi etelään lentänyt. Purjehdus mahtaa olla maailman kallein tapa liikkua ilmaiseksi paikasta toiseen. Alkuinvestointi oli helposti tuplat siihen verrattuna mihin oltiin varauduttu (suom: siis minkä olin Suville ajatuksena myynyt), mutta vuosikustannus on aika hyvin linjassa odotusten kanssa. Vielä summaten:
  • Vene: (n+1)*10 k€         (nou hätä, pankki lainaa!)
  • Alkupamaus: 7500 €       (kattaus kahdelle)
  • Vuosittain: 3000 €          (menee purjehdit tai et)

Saturday, December 21, 2013

Kaksi saaristolaivuria ja yksi rannikkokin

Tenttitulokset tipahtivat hyvissä ajoin ennen joulua sähköpostiin ja läpihän nuo menivät kaikkien osalta. Myös faijan rannikkolaivurin tentti missä aika pääsi loppumaan pahemman kerran. Arvosanojen valossa Rämöjen klaanin sisäinen järjestys on Teemu miltei maksimipisteillä, Suvi hyvänä kakkosena, ja faija peränpitäjänä. Tässä kai komentojärjestys ensi kesän laineille? ;-)

Huomio siirtyy nyt kinkunpaistoon ja joulusiivouksena tunnettuun pakotettuun työleiriin. Hyvää ja rauhallista joulua blogiimme eksyneille!

Friday, December 13, 2013

Tenttejä ja myrskytuhojen tsekkausta

Perjantai 13. päivänä saavutettiin jälleen yksi etappi matkalla maakravuista purjehtijoiksi. Kävimme Suvin ja faijan kanssa suorittamassa Westendin koululla Saaristolaivuritutkinnon tentin. Faija koitti keulia vähän etumatkaa tenttimällä samalla myös Rannikkolaivurin. Saaristotentti oli juuri sitä mitä osattiin odottaakin: puolet laskuja ja karttatehtäviä, toinen puoli merimerkkejä, väistämissääntöjä ja muuta lainopillista tauhkaa. Tavalliseen tapaan joka toinen kyssäri sisälsi jonkun koiruuden jolla testattiin tenttijän tarkkaavaisuutta, mutta hyvin tuossa pärjää kunhan vain osaa teorian ja on tehnyt muutaman harjoitustentin pohjalle. Läpäisyä helpottaa toki se, että hyväksyttyyn suoritukseen riittää vain 50% maksimipisteistä.

Juu, Teemu kuuluu korostuskynäilijöihin
Meidän Intensiivikurssista oli aikaa vain kuukauden päivät ja kirja oli luettuna kannesta kanteen pariin otteeseen. Suvin kanssa pidettiin yksi laskari-iltakin keittiön pöydän ääressä. Sitä löytää kummasti motivaatiota opiskella ja oikeasti omaksua asioita, kun miettii, että seuraavana kesänä pitäisi heilua omalla veneellä tuolla saaristossa. Ei oikeastaan käy kateeksi niitä, jotka päättävät vain ostaa veneen ja suunnata muun liikenteen sekaan ilman sen kummempia opintoja. Ja Suomessahan tuo on mahdollista, meinaan ajella yli 40-jalkaisilla moottoriveneillä yhden promillen humalassa ilman pienintäkään käsitystä väistämissäännöistä tai valomerkeistä. Ihmeellinen epäkohta tässä virkamiesten ja byrokratian luvatussa maassa.

Yhtä kaikki me oltiin hyvin valmistautuneita ja tentit menivät ilmeisesti kaikilta läpi. Suvia jännitti niin, ettei uskaltanut katsoa tuleeko tentin valvojana toimineelta Jackelta peukkua vai ei. Vastausten perusteella oli kyllä selvittänyt pahimmatkin kompakyssärit. Faijan rannikkolaivuri saattoi olla hiinä ja hiinä kun aika loppui kesken (molemmat tentit 4 tuntiin on melkoinen puserrus). Ei muuta kuin todistukset ja diplomit tilaukseen, ja suunta kohti perjantaisaunaa.

Amatöörit tunnistaa puuttuvasta mastosta :-P
Lauantaina suunnattiin Suvin kanssa Loviisaan telakalle tutkimaan myrskytuhoja Perjantaina riehuneen Seijan jäljiltä. Edellisen käynnin jälkeen olivat telakalla temmeltäneet myös Eino ja Oskari. Ei vaan oltu ehditty käymään kun arki-iltaisin ei pimeässä näe mitään ja viikonloput ovat olleet niin täynnä kaiken maailman laivurikursseja, risteilyitä, etelänmatkoja ja muita kissanristiäisiä. Eikä aikaa olisi nytkään ollut, mutta kauan kalvanut pelko repeytyneistä pressuista ja muista myrskytuhoista pakotti lähtemään. Ei vaan ensikertalaisena tiedä miten Hongkongin kevytpeitteet kestävät 30 m/s tuulessa, etenkään kun pinta-ala lähestyy sataa neliömetriä...

Sievä pikku paketti
Loviisassa oli mitä kaunein aurinkoinen pikkupakkanen, ja edellisen päivän tuulista ei ollut tietoakaan. Yhdestä veneestä oli pressu läjässä ilmeisesti telineiden petettyä, mutta mun bondage-kokeilu oli pitänyt hienosti muotonsa. Meidän uudessa pressussa tosin oli jo reikiä kaikkialla missä pressu oli päässyt hinkkautumaan telinettä tai mantookin tolppia vasten. Olimme Suvin kanssa alunperin sitoneet pressun joustavalla kevytpeitteiden sidontaan tarkoitetulla kuminauhalla, mutta onneksi olimme laittaneet tavalliset narut varmistukseksi jokaiseen kiinnityskohtaan. Nuo kuminauhaihmeet olivat hinkkautuneet poikki jo parista kohtaan ja ilman varmistuksia pressu olisi todennäköisesti tällä hetkellä loukkaamassa venäläisten ilmatilaa. Merkitään lokiin tuleville vuosille: älä vaan osta kevytpeitteiden sitomiseen myytävää narua kevytpeitteiden sitomiseksi. Muutoin valtakunnassa kaikki hyvin ja pienen hienosäädön ohella saimme ladattua veneen akkuja maasähköllä parin tunnin ajan.
 
Yllättävän valoisa tuulensuoja
Kotimatkalla teimme tuttavuutta Loviisan vanhan keskustan puutalohin ja törmäsimme Tuhannen Tuskan Kahvilan kylttiin. Pakkohan se oli ottaa selvää saako tuolta kahvia ja tarvitsevatko asiakkaat turvasanoja. Hieno vanha hirsitupa vanhalla mukulakivikadulla, ja sisällä vuosisata sitten pysähtynyt tunnelma. Herttainen täti-ihminen tarjoili kahvia kultamaalatuista antiikkiposliineista matoilla verhoilluille pöydille. Ja kakluuni lämmitti hämärän tilan niin, että uni meinasi tulla silmään. Kerrassaan herttaista, kuten Loviisa muutenkin näin joulun alla.