Saturday, September 27, 2014

Syksyinen sidontaleikki

Syyskuun neljäs ja viimeinen syyshuoltopäivä aurinkoisessa Loviisassa. Tällä kertaa sain jallitettu faijan mukaan - mukamas asentamaan pressutelineitä, mutta vahaushommillahan sitä taas aloitettiin. Oikeasta kyljestä oli vielä 2/3 hoitamatta, ja halusin saada tuonkin kiiltämään ennen kuin pressut peittävät työalueen. Tuossa ei kauaa kädet tutisseet kun homma hoitui kaksin aika lailla tuplavauhdilla (no shit, Sherlock?).

Wax on, wax off
Alla oleva kuva näyttää aika konkreettisesti eron kliinerillä käsitellyn ja käsittelemättömän osan välillä - siitäkin huolimatta, että tuo osa on pesty jo kahteen kertaa sienellä ja veneshamppoolla(!).

Before 'n' after. Tuo kylki on aina nokisempi, koska pakoputki sijaitsee tuossa oikealla alhaalla.
NOA:n peitetelineiden asennukseen meni tänä syksynä tunti, kun viime syksynä turasin noita yksikseni ainakin viisi tuntia. Nyt sentään tiesi miltä valmis teline suunnilleen näyttää ja mikä osa menee minnekin. Ja toivottavasti ei tarvitse enää koskaan tehdä tuota yksinään sillä 11-metrisen keskisalon käsittely yksinään on ihan ahterista.

NOA:n teline asennettuna
Pressun asennus on myös oma kiva jumppansa, mutta tällä kertaa pärjättiin aika hyvin kun tuulikin pysyi maltillisissa alle 5 m/s lukemissa. Tuosta saa melkoisen 12x8 m leijan (96 neliömetriä!) jos päästää tuulen nappaamaan sopivasti jonkun reunan alta. Tuollainen hitusen paksumpi kevytpeite kesti edellisen talven yllättävänkin hyvin, mitä nyt pieniä nirhaumia pääsi syntymään mm. kaidetolppien kohdalle. Ne sai paikattua kätevimmin kevytpeitteiden paikkaukseen tarkoitetulla korjausteipillä (voittaa kontaktiliiman ja kuminpalasten haistelun). Ensi talvena toivottavasti vältytään noiltakin nirhaumilta kun kävin hakemassa läheiseltä tennishallilta pois heitettyjä tennispalloja ja suojailin kaikki terävämmät ulkonemat niillä.

Peitteen alla on yllättävän valoisaa - ja kuumaa!
Viimeisenä harjoituksena aina yhtä mielenkiintoinen bondage-sessio kun peite pitäisi saada pysymään veneen päällä. Tavoitteet ovat suht selkeät, eli 1) peite ei löysty eikä irtoa kovassakaan tuulessa ja 2) peite ja köydet eivät nirhaisi maalipintaa liikkuessaan. Viime talvena peite oli vähän kiireellä asennettu ja kiillotti pohjasta myrkkymaalit pois useammastakin kohtaa. Pysyi sentään paikallaan ihan kivasti.

Tänä vuonna paneuduin säätämään kuten tosi-insinööri vain pystyy ja lopputuloksena oli venettä kiertävä ja periaatteessa vapaasti kelluva ankkurointiköysi. Pressu sidotaan lenkeistään tuohon köyteen sopivilla narunpätkillä, ja köyteen puolestaan ripustetaan painoja sopivin välimatkoin. Painot roikkuvat ilmassa, joten köysi, ja siten pressu kiristyvät automaattisesti ja tasaisesti. Brilliant! Mutta hirveä naruhässäkkä tuosta syntyy. Pitänee vielä korvata vesikanisterit ja metalliputket kunnon levypainoilla, noita kun on jäänyt nurkkiin pölyttymään. Ja ensi vuonna tavoitteena tehdä sama, mutta kauniimmin :-)

Kai tän vois jotenkin kauniimminkin paketoida...
Naapurikateuskin pääsee taas pahasti puraisemaan kun naapurin Grand Soleil 37:aa oltiin juuri nostamassa kuivalle maalle. Siinä on kyllä kaunista iltalialaista designia koko vene. Ehkä jotain päivänä... Mutta meidän vene on nyt sentään pesty, vahattu ja kiiltää niin että auringossa häikäisee - ja siinä riittää naapurilla harmittelemista. Neljä päivää tuohon meni, mutta nyt on suurin osa keväthuollostakin tehtynä, yey!


Grand Soleil 37

Sunday, September 14, 2014

Keväthuolto syksyllä

Upeat purjehdussäät voi hyödyntää muutenkin kuin purjehtien, vaikkapa venettä huoltaen. Siinä on kyllä purjehduksen hohdokkuus kaukana, vaikka kyljet hohtavatkin. Mieluummin sitä olisi vesillä, mutta minkäs teet kun vene on kuivalla maalla. Jotain hyvääkin tässä tilanteessa on, nimittäin suurimman osan keväthuolloista pääsee tekemään jo syksyllä auringonpaisteessa ja +20 asteen lämmössä. Naama oikein kärähti kun puuhasteltiin telakalla koko viikonloppu.

Vene kuivalla maalla ja syyllinen samassa kuvassa
Syystoimet alkoivat rikin mittauksilla. Doylen kaverit kävivät telakalla ottamassa kaikki tarvittavat mitat uusia purjeita varten, ja nyt on tulossa uudet tri-radiaalileikatut laminaatit. Ihan kuitupurjeita en kehdannut tähän pappaveneeseen ottaa, vaikka kiusaus oli kyllä suuri. Hinnassa kuitu olisi tehnyt "vain" muutaman satasen lisää, mutta Duon retkeilyhenkisellä rikauksella olisi ollut vähän helmiä sioille. Seuraavaan veneeseen sitten ;-)

Kunnon kiillotus kannatti keväällä. Hapettumaa paljon vähemmän kuin edellisen kesän jäljiltä.
Tuon jälkeen telakan kaverit nykäisivät maston irti ja veneen kuivalle maalle. Ekan viikonlopun vene vietti nosturissaan, joten me päästiin kätevästi tasoittelemaan pohjamaalit niiltäkin kohdilta, mitkä normaalisti jäävät telineen peittoon. Huomio kiinnittyi tuossa kohtaa perävetolaitteen puuttuviin anodeihin. Joko yhdet anodit olivat kuluneet 10x muita nopeammin, tai sitten joku pitkäkynsi oli ehtinyt nappaamaan 45€ varaosat omaan talteen ennen kuin ehdin itse poistamaan potkuria. No onneksi tyytyi anodeihin eikä vienyt koko 1500€ potkuria.


Pesimme kyljet kauttaaltaan ja kävimme vesirajan alla näkin kimppuun. Sitä oli kertynyt turhankin paljon, kiitos lämpimän kesän ja susisurkean Bilteman itsekiillottuvan venemaalin. Pistetään korvan taakse, että ensi kaudeksi menee maali vaihtoon. Onneksi näkin poistaminen ei ole kummoinen homma: ensiksi rapsutetaan vaikka auton jääskarapalla kuoret pois ja sitten sulatetaan loput hapolla mäkeen. Itse käytimme Star Brite Näkinpoistoa joka muutti kaiken eloperäisen vaahdoksi muutamassa minuutissa. Pari lessonia tuli taas learnattua: ensinnäkin tuo kama kannattaa levittää siveltimellä koska tuulen mukaan tarrannut sumu kirvelee iholla pikkasen ärhäkästi. Toisekseen samainen sumu hapettaa todella tehokasti mitä tahansa metallia, esim potkuri oli kauttaaltaan vihreän pisteen peitossa *doh*.

Näkkiä peräsimen ympärillä
Kaiken tuon näkkihärdellin jälkeen ehdittiin vielä putsaamaan cleaner vahalla ensimmäinen kolmannes keulasta katsottuna ennen kotiinlähtöä. Uusi kiillotuskone nopeutti hommaa huomattavasti, tai ainakin säästi puunaajan hartioita. Skillin 79€ kone on ihan riittävä tähän hommaan, mutta mulla taitaa olla Feinin laikassa ja lampaavillassa tuplasti lisää rahaa kiinni. Kaiken kaikkiaan ihan tuottelias kuusituntinen telakalla. 

Suvi arvioi edellisen viikonlopun työn jälkeä. Keula ainakin kiiltää.
Seuraava viikonloppu jatkui siitä mihin edellinen jäi. Vene oli ryöminyt viikon aikana omalle telineelleensä, joten päästiin työstämään myös kantta ja sisätiloja. Suvilla oli itse asiassa laskettu aika lauantaina, mutta ei näköjään estänyt lähtemästä 100 km päähän synnytyssalista. Eikä suostunut oikein ottamaan rennostikaan kun kävi kaapimassa kannelta kaikki puulistat puhtaaksi lakasta. En valita, etenkään kun teki niin siistiä työtä. Bahcon Ergo -kaavin oli yksi positiivinen ylläri lisää. Ei näköjään ole mitään järkeä edes koittaa hioa venelakkaa pois kun lähtee niin superhelposti hyvällä kaapimella. 30€ kirpaisi, mutta näyttäisi olevan joka lantin väärti. Pohjustus puhtaalle puulle 20% ohennetulla venelakalla ja sen jälkeen pari kerrosta ohentamatonta välihionnoilla - avot!

Vanhat lakat pois ja uutta tilalle.
Suvin puuhastellessa kannella jatkoin itse kylkien jynssäystä. Aamun heräteostona Star Briten cleaner-vaha ja Hempelin venevaha. Molemmista pelkkää hyvää sanottavaa. Rahalla saa laatua ja työ oli 2-3x nopeampaa kuin vanhalla Turtle waxin Gelcoat polish vahalla (VÄLTÄ!). Turtle wax paloi aina kiinni 5 min jälkeen ja hermo meni ihan totaalisesti pinkkiä tököttiä pois hinkatessa. Star Britella lika oikein suli pois kyljistä ja isoimmatkin värjäymät ja raidat lähtivät kohtuullisella hinkkauksella. Hempelin vaha puolestaan oli nopea levittää ja kiillotui lähes itsestään. Loistavaa kamaa molemmat!

Miehen paras ystävä? Ainakin lähellä kärkeä.
Lauantain päätteeksi pestiin kyljet kannenkin puolelta, ja jatkoin noiden kimpussa sunnuntaina. Tämä oli oikeastaan kaikista aikakriittisin homma, koska en ollut vahannut kantta vielä kertaakaan ja taisi olla edelliselläkin omistajalla jäänyt tekemättä lähimenneisyydessä. Kaupungin happosateet olivat jo syöneet maalipinnan himmeäksi ja huokoiseksi, ja noki oli alkanut tunkeutumaan maalin sisään. Tekemättä jättäminen talven yli ei siis ollut enää vaihtoehto. Alkuun taas kunnon jynssäys kliinerillä ja perään pintavaha. Voi kiesus mikä ero ennen ja jälkeen. Onhan se kiva kun oman työn jälki näkyy, mutta en olisi mitenkään odottanut näin upeaa lopputulosta ensimmäisellä vahauksella. I approve!

Kannen kylki pestynä, "hiottuna" ja vahattuna. Über!
Näiden toimien päälle hieman sisätilojen järjestelyä ja siinähän se viikonloppu vierähtikin. Työlistalle jäi vielä hieman vahattavaa kylkeä, istuinlaatikon jynssäys, pressutelineen asennus ja tietty pressujen levitys. Veneen sisällä pitäisi uusia sähköpaneli ja asentaa stereot. Lattiaakin voisi pentterin (keittiön) edustalta hieman kaapia ja lakata uudestaan. Ja enköhän mä keksi talven aikana pari tusinaa muutakin pienempää parannusta ;-)

Näihin tunnelmiin, heippa!

Saturday, August 30, 2014

Kesä on nähty, viekää pois

Se oli siinä. Ensimmäinen purjehduskesä omalla veneellä. Tokihan sitä voisi vielä syyskuussa purjehtia, mutta meillä oli pikkuisia aikataulurajoitteita. Esikoisen debyytiksi on ennustettu syyskuun puoliväliä, ja siitä jos pamahtaa vielä pari viikkoa pitkäksi niin puhutaankin jo lokakuusta. Eli parempi ottaa ja palauttaa vene jo elokuun lopussa. Joka tapauksessa edessä oli kiva parin päivän retki takaisin Loviisaan.

Lauantaiaamun klo 10 startti venähti taas perinteiseen tapaan lähemmäksi puoltapäivää kun piti vielä käydä ostamassa eväät matkaan ja keventää vähän venettä ylimääräisestä roinasta. Matkaan lähtivät tällä kertaa Sebastian, Minna ja Teemu (ja Teemu). Suvi joutui tällä kertaa tyytymään autokuskin virkaan ja kävi vain heittämässä haikeat hyvästit veneelle. 38-viikkoisen Masun kanssa ei kannata kovin kauaksi synnytyssalista karata...

Hiiohoi!
Lähtö oli varmasti kesän sujuvin. Sen verran paljon ollaan tällä porukalla jo ehditty kertaamaan manöövereitä. Vene oli irti laiturista, fendarit sisällä ja molemmat purjeet ylhäällä alta kymmenessä minuutissa. Sääkin oli loistava: +20 astetta lämmintä ja muutama metri sekunnissa pohjoista tuulta. Harmi vain, ettei tuulta kestänyt Vuosaarta pidemmälle. Mekin suostuimme poistamaan purjeet salosta siinä vaiheessa, kun viimeinenkin näkyvissä ollut purjevene vaihtoi moottorille. Aikaisempi startti olisi tarjonnut pidempään tuulta, mutta minkäs teet.

Ensimmäiseksi yöksi oli vaihtoehtoina tarjolla Sipoon Kaunissaari, seuran oma saari Risholmen tai Porvoon vierasvenesatama. Päädyimme Risholmenin kannalle sillä siellä oli kalenterin mukaan vuosittaiset venetsialaiset juhlat. Kehtasi mennä, kun olin edellisenä iltana käynyt ostamassa oikein pari myrskylyhtyä tunnelmanluojiksi. Eikä näköjään ollut ainoa seura venetsialaisineen sillä Onäsin saaristossa oli laituri jos toinenkin täynnä purkkareita juhlaliputuksineen.

Just sopivasti porukkaa Risholmenissa, tosin aika vaisut bileet
Saarissa vierailukin alkaa menemään aika rutiinilla. Kun vene on auttavasti laiturissa, saa joku jo juosta saunakirjalle varaamaan jotain muuta vuoroa kuin 01-02 seuraavan päivän puolella. Seuraavaksi kylmät rantautumiskaljat ja matkalla sotkettujen astioiden tiskaus moottorin lämmittämällä vedellä. Jos tuossa kohtaa ei vielä ole taas nälkä, niin ei ole purjehtinut riittävän pitkää matkaa. Eli vuorossa grillikodan valtaus ja perinteiset 4-5 reissua takaisin veneelle kun sinappi tai jotain muuta tuiki tärkeää unohtui tuoda edellisellä reissulla.

Tälle miehelle ei enää tarjoilla
Ruoan jälkeen sauna ja uinnit, ja sitten onkin parasta vetäytyä jo veneen sisuksiin kun naapuriveneissä alkavat lamput sammumaan. Ehkä me ollaan vielä jotenkin ulkona scenestä kun itse tekee mieli valvoa yli kymmeneen ja ei tulisi mieleenkään startata aamulla kuudelta seuraavalle legille. Tuossa suhteessa keskivertopurhetija on kyl aika sekaisin. Tuona lauantai-iltana eivät tosin lamput sammuneet, vaan niitä oli kynttilöiden muodossa kymmenittäin pitkin rantakallioita. Varsin kiva tunnelma, mutta olis tuolla saanut olla vähän kovempikin bilemeininki. Ens vuonna muistetaan tuoda oma ghettoblaster paikalle.

Aika hiljasta oli, mut hieno lyhdyt eiks vaan?
Sunnuntaiaamu pyhitettiin levolle ja startattiin Loviisaa kohti vasta klo 11 jälkeen. Ensimmäiset kilometrit olivat aivan täydellistä purjehdusta auringonpaisteessa ja kivassa sivumyötäisessä. Emäsaloa kohti kaartaessa tuuli kääntyi kuitenkin täysin vastaiseksi, ja seuraavat kolme tuntia vendailtiin vastatuuleen enemmän purjehduksen iloksi kuin matkan taittamiseksi. Tasaisessa tuulessa ja pidempää selkää taittaessa tulee hyvin esiin omat (siis kaikkien meistä) puutteet ruorimiehinä, ja ensi kesänä täytyy ehdottomasti treenata enemmän suunnan pitämistä. Tultiin samalla yhdessä tuumin siihen tulokseen, että Duo ansaitsee uudet purjeet nykyisten 14-vuotta vanhojen Dacronien tilalle. Toisen pitäisi kuulemma olla pinkki ja toisen musta.

Näillä suorituksilla ei vielä regattoja voiteta
Loppumatkasta ei juuri tarvitse lapsenlapsille kertoa. Tuulen suunta pysyi vastaisena ja väylä kapeni itää kohti, joten vaihdoimme sisäväylälle moottoriajoon. Tarkoitus oli käydä tankkaamassa ja tyhjentämässä septi Kabbölessä, mutta eihän siellä mitään imutyhjennystä ollut. Se tarkoitti ylimääräistä stop&go rangaistusta Loviisan Laivasillassa. Vaan heidänkin imurinsa oli rikki, joten ei auttanut kuin jättää septi telakan hoidettavaksi. Kävi ilmi seuraavana päivänä, ettei telakallakaan imuria ole, joten meidän 80-litran septitankki käydään jossain välissä tyhjentämässä muutaman kuution imuautolla. Hip-tana-hurraa.

Teemu navigoi, Sebastian ratissa ja Minna köysissä
Muutoin reissu meni ihan loistavasti. Kaima hoiti navigoinnin esimerkillisesti ja Sebastian pääsi harjoittelemaan satama-ajoa. Minnakin oli vendailun aikana enemmän köysissä kiinni kuin edellisillä reissuilla yhteensä. Ja Vili oli yhtä rauhallinen laivakoira kuin aina ennenkin, antaa muiden hötkyillä. Tosi hyvä miehistö kaiken kaikkiaan, mitä nyt rantautumisia ja etenkin niihin liittyviä solmuja lienee syytä kerrata keväästä ;-)

Vili, the Laivakoira
Vene riisuttiin porukalla talvikuntoon ihan super-nopeasti. Suvi toi paikallisesta kebaberiasta safkat ja Faija tuli vastaan trailerin kanssa. Sinne saatin kätevästi kaikki patjat ja muu tilaa vievä kama. Aika monta ikean kassiakin täyttyi kaikesta paperitavarasta, tekstiileistä, vaatteista, pelastusliiveistä, juomattomista kaljoista(!!) jne jne. Veneelle ei jätetty kuin työkalut ja varaosat. Edellisenä syksynä käytettiin myös reilusti aikaa jokaisen köyden ja helan valokuvaamiseen, mutta tänä vuonna oli riittävä luotto omaan osaamiseen ja muistiin (ja tätä varmaan kirotaan keväällä venettä rikatessa).

Perillä Loviisassa! Kello oli about seitsemän illalla.
Iso kiitos kaikille reissuun osallistuneille ja tukijoukoille! Hieno reissu johon on hyvä lopettaa tämä kausi. Saas nähdä intoutuuko tässä tekemään ison osan keväthuollostakin jo syksyllä talvea odotellessa.

Heippa Duo!

Friday, August 22, 2014

Uiva 2014 Lauttasaaressa

Uiva saapui taas meidän kotisatamaan ja viipyy siellä sunnuntai-iltaan saakka. Kyseessä on Suomen suurin kelluva venenäyttely, eli veneisiin pääsee tutustumaan niiden normaalissa elementissä - vedessä. Paikalla on tänäkin vuonna 20 uutta purkkaria ja 220 moottorivenettä plus lukemattomia alan kauppoja kojuineen. 13€ pääsylipusta ei ole paljon pyydetty kun pohtii tarjontaa.

Me käytiin Suvin kanssa ratsaamassa tarjonta jo torstaina. Siinä oli vapaa ilta, sääennuste näytti pelkkää aurinkoa (viikon yhtäjaksoisen sateen jälkeen) ja houkutti päästä iskemään parhaisiin tarjouksiin ensimmäisenä. Hyvä ajoitus, koska torstaina ei vielä ollut ruuhkasta tietoakaan ja pääsi vapaasti kiertelemään niin kaupoissa kuin veneissäkin.

Meinasi käydä taas perinteiset niin, ettei ehditä veneisiin lainkaan. Junnattiin kojulta kojulle kauppiaiden kanssa jutustellessa ja tavaraa ihmetellessä. Kolmen tunnin kierroksen päätteeksi mulla oli neuvoteltuna uusi venevakuutus Yacht Poolista ja purjeet Doylelta (ne ynnäilee parhaillaan tarjousta). Ostoskasseihin oli tarttunut vauvan pelastusliivit, Henry Lloydin spraytop (70% alennuksella), Fusionin venestereot ja jotain pienempää sälää.

Ei ehkä kauden muotiväriä, mutta pirun mukava yllä
Ehdittiin me lopulta käymään veneilläkin, joskin meinas mennä vähän juoksuksi. Oma kiinnostuksen kohde, 35-37 -jalkaiset purkkarit, loistivat harmittavasti poissaolollaan, mutta eipä tuonne tänä vuonna (vielä) mentykään venettä ostamaan. Pienempää löytyi, kuten Jon 33 ja Bavaria Easy 9.7, ja sitten selkeästi isompaa 38-45 jalkaista. Kierreltiin käytettävissä oleva aika noita isompia veneitä, ihastellen lisäjalkojen tuomaa avaruutta sisätiloissa. Aika usein noihin menee juuri niin monta matkustajaa kuin meidän purkkiinkin, mutta käyskentelytilaa on joka suuntaan enemmän. Ja se uuden veneen tuoksu - uutta huonekalua, maalia ja tekstiiliä - mikään ei kyllä herätä venekuumetta tehokkaammin.

Hyvä parinkymmenen purjeveneen kattaus
Tänä vuonna osattiin myös kiinnittää ihan eri tavalla huomiota kannen layouttiin, heloitukseen, rikiin ja yleensäkin teknisiin yksityiskohtiin. Jotain ideoita tuli siihenkin, miten meidän pappavenettä voisi tunata kansiheloituksen suhteen parempaan suuntaan. Toisaalta tuumattiin myös, että omat systeemit ovat monessa kohtaa toimivammat kuin monen uuden veneen heloitus (eli se miten köydet tuodaan istuinlaatikkoon ja vinsseille, ja etenkin kipparin ulottuville). Leveät rungot ja kaksi rattia ovat päivän sana, ja pitänee joskus siirtyä itsekin tälle vuosituhannelle.


Uiva on kyllä helposti Suomen parhaat venemessut. Alueella, veneissä ja liikkeissä mahtuu liikkumaan paljon paremmin kuin vene-messuilla messukeskuksessa. Pääsylipun hinta on kohtuullinen ja tarjoukset ovat syksystä johtuen parempia. Koepurjehduskin onnistunee viimeistään sunnuntai-iltana. Lisäksi purjeveneitä on moninkertainen määrä vene-messuihin verrattuna (keväällä taisi olla vain kuusi venettä). Tuntuu, että vaatettakin on enemmän tarjolla kuin keväällä, ja moninkertaisesti verrattuna esim. Turun venemessuihin (mikä oli todellinen pettymys viime vuonna). Kannattaa käydä tsekkaamassa Uiva ensi kesänä!
Bavarian ständi ja kolme venettä
Hoskilaisen vinkkelistä on näistä messuista vähän vaivaakin. Kaikki pohjoiset laiturit piti kolata tyhjäksi veneistä jo edellisenä tiistaina, meidän vene mukaan luettuna. Saatiin Duo HSK:n vierasvenelaituriin, mutta siinä se on ollut jumissa viikon päivät. Monet muut ovat joutuneet toimittamaan veneitään pidemmälle sillä ei ole kovin helppo löytää tilapäistä majoitusta 200+ veneelle. Onneksi on ollut niin sateinen viikko, ettei sitä olisi merelle halunnutkaan. Ensi vuonna koitetaan ajoittaa kesäloma niin, että ollaan tähän aikaan vesillä

Sunday, August 10, 2014

Tasan vuosi purjehduksen aloituksesta

Se oli aika tarkalleen vuosi sitten kun astuttiin ensimmäistä kertaa ikinä purjeveneen kyytiin Purjehtija 1 -kurssin merkeissä. Ei ole vuosi mennyt laiskotellessa kun katsoo mitä kaikkia kursseja on käytynä ja kuinka paljon sitä on kehittynyt niin purjehtijana kuin purjeveneen huoltajanakin. Eikä laiskoteltu faijan kanssa nytkään sillä meillä oli vuorossa neljä päivää perämieskurssia.

Jos aloitetaan taas säästä, niin ei olisi hienompaa keliä voinut tarjoilla. Alla historiallinen 33 päivän helleputki, ja sama meno jatkui viikonlopun ylikin. Suojakertoimille oli taas käyttöä kun aurinko helotti suurimman osan aikaa pilvettömältä taivaalta ja päivän aikana ei juuri suojaan ehtinyt. Tuultakin riitti sopivat 3-7 m/s torstai-iltaa lukuunottamatta. Kaiken kaikkiaan ideaaliset olosuhteet purjehdukselle.

Ihan kivat puitteet
Mutta mitä perämieskurssilla tehdään?
Kurssi tähtää perämiestutkintoon ja antaa valmiudet itsenäiseen purjehdusharjoitteluun suotuisissa olosuhteissa. Kurssilla keskitytään purjehdustaidon kehittämisen sekä purjeveneen käsittelyyn eri tilanteissa.
Ookoo, kurssikuvauksesta ei ollut juurikaan apua, mutta eipä toisaalta spoilannut liikaa etukäteenkään. Ja hyvä niin, koska kurssi oli sopivasti täynnä erilaisia yllätyksiä. Enkä halua itsekään spoilata liikaa tulevilta perämiehiltä. Jokainen kurssi on myös varmasti kouluttajansa näköinen ja sovelletaan vallitseviin olosuhteisiin. Meidän onneksi (ja kauhuksi) kouluttajaksi osui Kesäpurjeen Jacke jota ei todellakaan kylmää järjestää päällikkö/perämieskurssilla vauhtia ja vaarallisia tilanteita Absolut 37:llaan ;-)

Torstain pläkä (eli tuuleton keli) hyödynnettiin erilaisten rantautumisten ja springiköysien käytön harjoitteluun. Springit ovat kiinnitysköysiä, joita käytetään vipuvarsina laituriin kiinnittyessä ja sieltä irtaantuessa. Oikein käytettynä noilla saadaan vene käännettyä kovaankin vastatuuleen, mutta touhu vaatii aika paljon ajatusta toimiakseen. Äärimmäisen hyödyllistä settiä ja oleellinen osa kaikkea veneilyä, etenkin haastavammissa tuuliolosuhteissa. Hyvä muutenkin harjoitella manöövereitä vähän haastavammalla veneillä. Oma vene vetolaitteella ja ohjausmoottoreilla kun tekee rantautumiset vähän turhankin helpoksi tissiposkeiluksi. Jonain päivänä sitä kuitenkin löytää itsensä jonkun vuokraveneen puikoista, ja silloin ei ole kouluttajaa vieressä pelastamassa vaurioilta.

Faija ratin takana
Perjantaista sunnuntaihin päästiin nauttimaan purjehduksesta kaikissa muodoissaan. Jokainen sai vuorollaan harjoitella miehistön komentamista, navigointia, ohjaamista tai kansigastina toimimista. Pääsääntöisesti ajettiin väylien ulkopuolella ja Absoluttia puikattiin kaikkiin rakoihin mihin normaalisti ei tulisi mieleenkään mennä. Tämän päälle kaikenlaista erikoistilannetta kuten "mobbia" (mies yli laidan), purjeilla rantautumista ja muuta pikkukivaa. Oman haasteensa toi itse kouluvenekin, sillä Absolut 37 on paitsi nopea myös aika tekninen ajettava. Joku voisi kehua kisakireäksi.

Seuraavaa casea pukkaa
Kaikki Kesäpurjeen kurssit ovat olleet hyviä, mutta tämä oli parhaudessaan ihan omaa luokkaansa. Merellä liikuttiin lähes jatkuvasti hieman oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta siellähän se kehityskin tunnetusti majailee. Lisäksi oli hieno havaita kuinka meidän viiden kurssilaisen ryhmä hitsautui todella upeasti yhteen. Sunnuntai oli jo niin sujuvaa purjehdusta casesta seuraavaan, ettei paremmasta enää väliä.

Summaten: ihan superkiinnostavat neljä päivää, ja parasta koulutusta tähän mennessä. Nyt on perheessä pari perämiestä, ja tästä on hyvä jatkaa elokuun lopulla starttaaviin pimeäpurjehduksiin (päällikkökurssin sisältöä). Vuoden päästä avomeritutkinto? ;-)

Thursday, July 10, 2014

Siellä kannen alla oli niin mukavaa...

Loma jatkuu, mutta hyvän startin jälkeen on aikaa taas menny enemmän kannen alla kaikkea fiksatessa kuin ulkona merellä auringosta nauttiessa. On sitä merelläkin käyty, mutta etenkin pidemmät yön yli reissut ovat jääneet vain haaveeksi heinäkuussa. On ollut tuulettomia päiviä, liian tuulisia päiviä, flunssaa, työjuttuja ja yhdet polttaritkin tuli bestmänöityä viikonloppuna.

Mastfie
"Onneksi" veneellä riittää askarreltavaa, joten pääsee ihan hyvin lomalla mökkimäiseen työleirifiilikseen. Hyttyset vaan puuttuvat, mikä on aika iso plussa. Ensimmäisenä pikkuaskareena käsittelin tiikkikannet Boracol 10 Rh homeenestoaineella. Noita tiikinkäsittelyaineita on tarjolla satoja erilaisia, mutta luotin Loviisan telakkanaapurin suositukseen. Nopealla bingauksella selvisi, että ruotsalainen Hallberg-Rassykin suosittelee oikein huoltomanuaalissaan Boracolin käyttöä. Tököttinä tämä ei palauta tiikin alkuperäistä tummaa väriä, mutta poistaa jo muodostuneen homeen ja estää uuden muodostumista. Levitys on helppoa sutimista, mitä nyt alumiiniosia pitää varoa (ja noitahan purkkarissa riittää). Stadista tuota saa kätevimmin suoraan maahantuojalta Pintaväristä / Värisilmästä, noin 130€ / 5 litraa.

Tiikit oli käsittelemättöminäkin ihan hyvässä kunnossa. Vielä.
Ja eihän se olisi viikko eikä mitään jollei jotain menisi rikki. Polttaripurjehduksen jälkeen huomasin pienoisen vedenpaisumuksen pilssissä ja konetilan pohjalla. Lämminvesivaraajan varoventtiili oli yhtäkkiä alkanut vuotamaan, ja vettä tiputteli ulos ainakin pari desiä tunnissa. Taas Bing käteen ja selvittelemään varaajan speksejä ja sopivia varaosia. Kuvahaun perusteella kyseessä oli brittiläisen Surejustin valmistama Sure Cal, eli ihan perusbulkkia suht standardeilla puolen tuuman kierteillä. Sen tarkemmilla varaosatiedoilla ei ollut niin väliä kun en todellakaan ole ostamassa toista samanlaista varoa joka kosahtaa alta viiden vuoden. Tärkein tieto, eli 4 barin raja sentään selvisi.

Sininen kuva-arvoitus (tässä jo uudella varolla)

Paisuntasäiliö pitäisi olla?
Ei muuta kuin askel kohti naapurissa sijaitsevaa Maritimia. Varastosta löytyi hyvin Isotempin varaosia, myös neljän barin laukaisimella. Pikkuprobleemana vain, että kaikki kierteet ovat juuri väärinpäin korvattavaan varoon verrattuna (sisäkierre Sure Calissa, ulkokierre Isotempissa). Onneksi hyllystä löytyi myös kaikki tarvittavat adapterit, joten tilanteesta selvittiin yhdellä reissulla ja 81 euron kertakorvauksella (eli melkein yksi veneraha, taas!). Rullasin kaikkiin kierteisiin muutaman kerroksen teflon-teippiä ja tuuppasin kasatun palapelin takaisin varaajan kylkeen. Näyttäisi toimivan hienosti ihan kertalaakista, kerrankin näin. Jäädään odottamaan seuraavaa vuotoa. Ainakin paisuntasäiliön voisi vielä järjestelmään asentaa, lieneekö sen puute aiheuttanut varon aikaisen lahoamisenkin (110€ + tarvikkeet...).

Onhan tuo uusi vähän tårta på tårta, mutta elämä on...

Onnistumisesta rohkaistuneena aloin Suvin kauhuksi vielä kytkemään NMEA 0183 linkkiä plotterin ja VHF välillä. Ilman tuota ei GPS-koordinaattidata kulje ploitterilta radiolle, ja sama AIS datalla toiseen suuntaan. Kuten kaikki sähkötyöt tähän mennessä, tämäkin alkoi vanhojen piuhojen purkamisella ja uusien asentamisella. NMEA 0183 väylänä pikkaisen pepusta, koska se on käytännössä vain läjä värikkäitä piuhoja joilla saadaan (pienellä tuurilla) aikaiseksi yksisuuntainen linkki juttelijan ja kuuntelijoiden välillä.
X osoittaa aarteen sijainnin. Tän tarkempaa ohjeistusta ei kannata odottaa

Kuten kaikissa Vanhoissa Kunnon Standardeissa, valmistajat eivät noudata mitään logiikkaa piuhojen värityksen suhteen, ja kytkennöissäkin on mukavasti variaatiota. Lisäksi datan suunnalla on väliä koska juttelijan TX (tai plussa) pitää liittää kuuntelijan RX (tai miinus). Eli onko VHF:n GPS+ merkinnän johto nyt kuuntelijan RX vai jotain muuta? Monesti nämä eivät selviä kuin kokeilemalla, joten sokeripalat tai hyvät abikot ovat huomattavasti juotoksia parempi tapa tehdä liitokset

Miinuspiuhat aiheuttivat pientä päänsärkyä sillä Garmin luottaa jaettuun maakytkentään kun taas Lowrance odottaa erillisiä piuhoja. Pelasin varman päälle ja tein tarvittavat splitit maaliitoksiin. Sain samalla hyvän core-treenin kun kurkotin puolen tusinaa abiko-liitintä konetilan katon takanurkkaan. Ylläripylläri nämäkin liitokset lähtivät laakista toimimaan ja VHF sai välittömästi GPS koordinaatit. AIS puolestaan ei lähtenyt toimimaan, mutta se näyttääkin vaativan plotterin softan päivityksen. Mitä, eikö mun softaversio vuodelta 2006 muka riitä? ;-)

Nyt on viimein tuo Distress-nappi käytettävissä
Sellaista sähköputkimieheilyä tällä kertaa. Jos jotain niin ainakin voi taas lisätä pari taitoa CV:hen. Aika opettavainen harrastus tämä purjehtiminen. Toivottavasti ens kerralla voi kirjoittaa, että on päässyt purjehtimaankin jossain välissä.

Tuesday, July 1, 2014

Purjehduskauden 2014 välitilinpäätös

Kesä vaihtui tänään heinäkuuksi ja sitä myöten meidän purjehduskausi on nyt virallisesti puolivälissä. Duo laskettiin vesille ensimmäisten veneiden joukossa vappuaattona, ja tarkoitus olisi palauttaa se takaisin telakalle elokuun viimeisenä päivänä. Kausi katkeaa siis vähän lyhyeen, mutta minkä teet kun uuden gastin laskettu aika on syyskuun puolivälissä. En lähde väittelemään Suvin kanssa tässä asiassa ;-)

Ihme parin viikon tuumaustauko välissä
Toukokuussa oltiin hienoista keleistä huolimatta vesillä vain kahdeksana päivänä. Itsellä oli aika paljon työmatkaa ja muuta hässäkkää. Saattoipa olla, että purjehdus itsessäänkin jännitti sen verran, että sitä viihtyi paremmin kannen alla asioita fiksaamassa kuin kannen päällä purjehtimassa. Ainakin stressin aiheita riitti, vai miltä kuulostavat jumittava keulapurje, rantautumisessa rikottu kaidetolpan jalka ja pilssiin tihkuva vesi? Sitä huomasi oikein menettävänsä yöunia kun mietti, että olikohan tämä koko purjehdus vähän turhan massiivinen pala purtavaksi?

Kaidetolpan jalka toimi sulakkeena kun kuusi tonnia veti köyttä väärästä välistä
Onneksi onnistumiset ruokkivat itsevarmuutta, ja omien taitojen kasvaessa jännityskin muuttuu nautinnoksi. Keulapurjeen rulla jumitti vain koska nostin(köysi) oli vedetty vinssillä liian kireälle ja ylälaakeri ei sen takia päässyt pyörimään. Uusi kaidetolpan jalka puolestaan löytyi hyllytavarana Captain's shopista ja asennukseen meni vain pari tuntia (lähinnä puuverhoilun purkamista, jälleen). Pilssiin tihkuva vesi ei sekään ollut peräisin Itämerestä vaan maston sisällä kölin päälle kulkeutuvaa sadevettä. Aivan pikkujuttuja, mutta kumman stressaavaa ja internetsistä oli näissä asioissa yllättävän vähän apua (yksi motiivi mulle kirjoittaa blogia sillä joku tiedonjyvänen voi joskus pelastaa jonkun päivän)

Oli tosiaan hienot kelit toukokuussa kun ei tarvittu edes pitkiä kalsareita ja pipoa!
Mutta itse purjehduksista: toukokuussa loggasin yhteensä 31 tuntia ja aika tarkalleen 100 merimailia (185 km). Pisin legi oli noin 60M siirtopuksuttelu Lovisasta Lauttasaareen. Seilit eivät olleet vielä valmiina, joten purjehduskokemusta tuolta reissulta ei irronnut. Tuon jälkeen käytiin kavereiden kanssa harjoitusmielessä erinäisiä iltapurjehduksia lähivesillä. Toukokuun vika viikko oli opetuksellisesti erittäin hieno kun ensin oli spinnukurssia, sitten satama-ajoharjoittelua ja lopuksi vielä purjehdusopetusta omalla veneellä. Siihen päälle vielä pari purjehdusta Sebastianin ja Minnan kanssa, ja johan karttuivat taidot lyhyessä ajassa!

Aika yksitoikkoista on. Mitenkähän sitä selvitään Joroisten Finntriathlonilla näillä treenimäärillä?
Kesäkuu oli jo ihan toista maata. Työt haittasivat harrastusta juhannukselle asti, mutta kyllä sitä silti muutaman reissun sai kavereiden kanssa tehtyä. Tunteja oli nyt jo 48 ja matkaa ihan kunnioitettavat 245M. Kuitenkin vasta juhannuksena uskaltauduttiin ensimmäiselle yönylireissuille, ja noita öitä kertyikin kerralla kolme matkalla Vuosaari - Porvoo - Risholmen (Onäs) - Lauttasaari. Oli varsin kiva ja opettavainen reissu taas, tällä kertaa Tiinan, Jarin ja laivakoira Niilon kanssa.

Maltettiin ottaa päivä taukoa ja suunnattiin heti tiistaina Tallinnaan lankomies Mikko kyydissä. Sää oli taas turhan kevyt purjeilla ajamiseen, mutta tulipahan hyvää kokemusta avomeriolosuhteista. Tallinna itsessäänkin avautui ihan eri valossa kun vene toimi pari yötä hyvänä tukikohtana ja muutoin oltiin vapaita kuljeksimaan ympäriinsä ilman mitään aikataulupaineita. Tosi hieno reissu, ja Viron rannikkoa voisi tulevaisuudessa koluta enemmänkin.

Tallinnan jälkeen Suvi sai taas yhden päivän vapaata, jonka jälkeen otimme ensimmäisen reissun ihan kahdestaan. Määränpäällä ei ollut niin väliä, mutta päädyimme lopulta Sipoon Kaunissaareen kun systeri perheineen ja kavereineen oli myös tulossa paikalle toisella veneellä. Säitä pidellessä tuolla meni toinenkin yö ennen maanantaiseiluuta takaisin Lauttasaareen. Ehkä ihan hyvä päätös kun tuuli puhalsi 13-14 m/s ja uutisissakin kerrottiin neljän purjeveneen menettäneen mastonsa merillä.

Tuttu kuvakulma, mutta missä muu miehistö?
Purjehdus duona meni aivan nappiin, ja kylläpä 35-jalkainen vene tuntui tilavalta kun ei ollut kavereita jaloissa pyörimässä. Parasta olla päästämättä meitä enää yksinään merille, muuten aletaan viihtymään liiankin hyvin ihan vain kaksistaan ;-)