Friday, April 25, 2014

Rannikkolaivurikin viimein taputeltu

Tentti oli aika perussettiä mitä nyt rimaa oli ehkä hitusen nostettu parista edellisestä kerrasta (esimerkkitenttejä). Vuorovesi ja merkintälaskua, kaksinkertaista keulakulmaa ja pari paikannusta siirretyn sijoittajan avulla. Eiköhän tuo mennyt molemmilta meiltä kertaheitolla läpi, ja faija ehti suorittamaan tuon jo syksyllä. Ja Suviakaan ei voi syyttää ainakaan yrittämisen puutteesta, sen verran kauan jouduin aulassa odottelemaan ;-)

Yet another tenttipäivä
Mitäs seuraavaksi? Perämieskurssi starttais aamusta Lauttasaaressa!

Tiedossa teoriatunti, satamaharjoittelu ja sitten varsinainen nelipäiväinen kurssi kesän loppupuolella. Ehtii hyvin harjoittelemaan pari kuukautta purjehdusjutskia omalla veneellä ennen kuin tarttis näyttää että osaa jotain. 

Purjehduksesta puheenollen s/y Duo tipahtaa Itämereen alkuviikosta ja tarkoitus olisi purjehtia se Wappuna lauttasaareen. Välissä yö Hoskin omalla retkisaarella Risholmenissa jossain Emäsalon edustalla. Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä vielä viimeistelemään vesillelaskukuntoon. Voisin kuvitella, että ainakin ratti ja potkurit olisi hyvä kiinnittää takaisin veneeseen vielä kun on kuivalla maalla...

Tuesday, April 22, 2014

Levytettiin vinyyliä ja muita pääsiäisaskareita

Pääsiäinen meni odotetusti kaikkea muuta kuin kotona relatessa. Perjantai uhrattiin yleiselle pönötykselle anoppilassa, mutta lauantaista maanantaihin painettiin niska limassa Loviisan työleirillä. Ei sinänsä mitään valittamista kun aurinko helotti kirkkaalta taivaalta koko pääsiäisen ja saatiin olla valtaosa ajasta ulkosalla. Saatiin niin paljon aikaankin, ettei harmita kyllä yhtään veneellä "hukattu aika".

Ensimmäiset kaksi päivää menivät sisäkaton uudelleenrakennuksessa. Kannen läpivientien kautta livahtanut vesi oli tehnyt sisäkaton vanereista melkoista kukkamultaa. Pienikin vesimäärä voi jää tuonne muhimaan koska vanereiden ympärille on pingotettu täysin veden ja ilmanpitävä vinyylikangas, eli kansankielellä keinonahka.

Kuva syksyltä. Vaneri oli ottanut pahaa osumaa, muuten vesi valui lähinnä pilssiin.
Pääsiäinen aiheutti hieman logistiikkaongelmia, kun kaikki kaupat ovat kiinni. Ainakin ne mistä saa ostettua 3-4 mm koivuvaneria. Ei auttanut kuin ponkaista faijan kanssa keskiviikkona Loviisan Puuhun ostamaan sopiva neliömäärä vaneria, ja toimittaa se veneelle viikonloppua odottamaan. Vinyylit puolestaan ostin Lauttasaaren Maritimista, mistä tuota sai noin parin kympin neliöhintaan. Etola lienee toinen kauppa pääkaupunkiseudulla. Jälleen yksi sopivan eksoottinen venetarvike.

Lankalauantaina aloitimme Suvin ja Faijan kanssa kopioimalla kattoelementtien muodot uusille vanereille. Kiitin moneen kertaan itseäni vanhojen vanereiden säilyttämisestä talven yli, koska mittojen siirtäminen lyijykynällä on ainakin tuhat kertaa helpompaa kuin uusien mittaaminen joka suuntaan koverasta katosta. Sahauskin sujui vielä helposti kun 4mm vaneri ei paljon vastaan taistele. Ja vinyyli leikkaantuu hienosti mattoveitsellä. Mutta sitten se liimaus...

Väliaika, kahvia ja pullaa
Tuossa meinasikin mennä jo liimapensseli suuhun. Ensinnäkin yhteenliimattavat alat ovat suht valtavia, ja kappaleet suht lerppanoita. Toiseksi mereltä tuli kivoja tuulenpuuskia mitkä meinasivat koko ajan sabotoida koko homman. Ja sitten oli vielä tuon matskun väri: hohtavin valkoinen mitä kaupasta löytyy. Ilman kolmea käsiparia ja faijan varta vasten ostamaa tukevaa tapetointipöytää tuosta ei olisi tullut kyllä yhtään mitään. Ja kertakäyttökumihanskat ovat ihan must. Niitä kului projektin aikana monta tusinaa.

Liimaksi Maritimin myyjä suositteli Bostikin vesiohenteista kontaktiliimaa. Tuolla pitäisi kuulemma (ainakin teoriassa) pystyä tekemään nopeita korjausliikkeitä. Me sudittiin sitä Suvin kanssa teloilla hirveätä kyytiä molempiin pintoihin, ja yhtään ei tarvinnut kyllä odotella kuivahtamista ennen liimaamista - sen verran tehokkaasti aurinko ja tuuli hoitivat kuivauksen meidän puolesta. Siitä nopea siirto vanerin päälle, kaksi pitää päistä kiinni ja yksi aloittaa sivelemään keskeltä kiinni. Lopuksi vaneri ympäri ja mattoveitsellä auki kaikki aukot plus taitteet vanerin päihin. Oltiin varmaan kaikki aika yllättyneitä kun ehdittiin viimein vetää hetki henkeä ja lopputulos kesti lähempääkin tarkastelua. Hyvää pyrittiin tekemään, mutta priimaa taas pukkasi tulemaan.

Ensimmäinen paneli valmiina. Upea tuli!
Sama projekti kahdelle muullekin panelille, ja meillä oli iltapäivästä katon osat valmiina. Siirrettiin kamat suojaan ja jätettiin asennus suosiolla seuraavalle päivälle jotta kiinnittyminen on varmasti kunnossa. Loppupäivä väkrättiin Suvin kanssa sähköjen ja veneen pilssin kimpussa. Vedettiin myös spraylla uudet maalit aikaisemmin epoksilla tasoiteltuun perävetolaitteeseen (harmaa Hempel prop primer pohjamaali ja päälle tummempi Hempel mille drive kiinnittymisenestomaali).

Uutta maalia pintaan perävetolaitteeseen ja ohjausmoottoreiden ropeleihin
Sunnuntaina vedettiinkin sitten kunnon bodypump-treeni veneen sisällä. Kyllähän noita vanereita jaksaa hetken kannatella päänsä päällä, mutta muutaman minuutin jälkeen alkaa jo hiki valumaan ja kaikki paikat tutisemaan. Tuntuu, että yhtäkkiä se lötkö vaneri pistääkin yllättävän paljon vastaan kun koittaa taivutella katon muotoihin, samalla painaa listaa päälle ja vielä ruuvata ruuviakin koko kompleksin läpi. Eihän ne ruuvit mitään pitäneet vanhoissa rei'issä ja moisessa rasituksessa, joten meni säätämiseksi senkin suhteen.

Let there be light!
Oli suoraan sanottuna pakko ottaa breikki väliin, käydä vetämässä naamaan vähän lisää kebabia paikallisessa Newrozissa, ja veneelle palatessakin keksiä vähäksi aikaa jotain muuta tekemistä. Nautittiin auringosta ja purettiin peitteet ja telineet veneen päältä. Siitä mieli vähän kirkastuneena (ja kajuutta sitäkin enemmän peitteiden poistuttua) kelpasi palata takaisin bodypumppaamaan. Lopputuloksesta voi sanoa, että on ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Kyllä tuota kattoa kelpaa esitellä veneessä vieraileville. Ja jos sitä jonain päivänä innostuisi vaihtamaan keula- ja peräkajuutan katotkin... :)

Saas nähdä milloin viimeiset listat löytää paikalleen...
 Muistilista muille nööseille jotka haluavat levyttää vinyyliä:

  • Vähintään kolme käsiparia paikalle, mieluummin enemmänkin
  • Hyvät, tasaiset ja puhtaat työtasot
  • Rutosti kertakäyttökumihanskoja
  • Unohda pensselit, tela hoitaa liimanlevityksen paljon paremmin
  • Vahvista vanhat ruuvinreiät + hanki varalta kokoa isompia ruuveja
    (tai käännä listaa 180 astetta niin tulee uudet reiät)
  • Käytä vanhoja vinyyleitä / paneleita mallina

Friday, April 4, 2014

Kuntokartoituksen kertomaa

Vanhaa kun ostaa niin ei saa uutta. Pätee erityisesti 31-vuotiaaseen purkkariin. Kuten aikaisemmin on tullut kirjoitettua, meidän purtilossa isoimmat päivitykset on onneksi tehty jo vuosien 2009 (kansi, ikkunat) ja 2011 (moottori, ohjausmoottorit) aikana. Silti pienten ja vähän isompienkin remppojen backlogi on talven aikana venähtänyt varsin mittavaksi. Ei varmaan tullut kenellekään meikäläisen tuntevalle yllätyksenä. Mulla kun on ihan omia versioita vastauksesta kysymykseen ”kuinka monta insinööriä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?”, tässä yksi:
  1. Todetaan, että kyseessä tosiaan on hehkulamppu eikä moderni vähävirtainen LED-valaisin. Vaihtoon koko lamppu.
  2. Upotettavan valaisimen irroitus vaatii kattoverhoilun avaamisen.
  3. (Vaihdetaan koko kattoverhoilu kun kerran on irti ja uusitaan katon läpiviennit)
  4. Paljastuneet sähköjohdotkin näyttävät aika kulahtaneilta ja liitokset lähinnä sähköteippiä tai suojaamattomia abikoita. Vaihtoon koko roska.
  5. Samallahan tuohon väliin asentaa himmentimen. Edessä puuverhoilun purkamista ja reikäporakokoelma kasvaa jälleen yhdellä koolla.
No takaisin asiaan: pari asiaa veneen kunnossa oli jäänyt vaivaamaan mieltä, erityisesti suht rapeaan kuntoon ajautuneet kölipulttien mutterit. Ajauduin helmikuussa Vene-messuilla juttelemaan Hopeasalmen telakan pitäjän kanssa näiden tarkastuksesta, ja hän mainosti uutta Venealan Keskusliiton Finnboat ry:n venetarkastusta. Ymmärsin, että tavoitteena on standardisoida venepuolen kuntotarkastuksia ja tarkastajia onkin koulutettu talven aikana pitkin Suomenmaata. Hän suositteli käyttämään loviisalaista M-Yachtsia, joilla myös löytyi ständi Vene-messuilla. Sovimme M-Yachtsin Martinin kanssa treffit maaliskuun lopulle.

Ei omiaan herättämään luottamusta...
Koko viikon jatkunut sade esti rungon kosteusmittaukset, mutta muutoin kolusimme Martinin kanssa läpi kaikki rakenteet, läpiviennit, täkeimmät kiinnikkeet jne. Runko vaikutti koputtelun perusteella olevan kauttaaltaan kunnossa, kuten myös rungon läpiviennit ja kansirakenteet. Keulaharuksen kiinnityksen ympärillä näkyi lasikuidussa pientä rasituksen aiheuttamaa halkeilua, joten syytä tarkistaa kannenalaisen vanttiruuvin kireys kunhan masto saadaan keväällä pystyyn. 

Rungon osalta ainoa isompi remonttisuositus on keula- ja peräpotkurien putkien laminoiminen myös ulkopuolelta. Lisäisi turvallisuutta törmäystilanteissa ja estäisi venen imeytymisen putken ja rungon väliseen saumaan. Pistin työn jo telakan työjonoon ensi talveksi.

Tuota saumaa pitäisi ensi talvena fiksata. Edessä ja takana.
Mutta sitten en kölipultit ja mutterit… Martin ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa reikäjuustoa ja käytettiin hyvä puoli tuntia mahdollisten syiden pohtimiseen. Palataan näihin ihan oman blogikirjoituksen merkeissä, mutta tuomio oli selvä: syytä kannattaa vielä selvittää, mutterit on vaihdettava ja voi olla että pultitkin on vaihdettava. Todennäköisin syy on yhdistelmä väärää terästä, pilssissä pitkään lojunutta vettä ja pilssipumpusta vuotanutta sähköä. Ihan hyvät ainesosat kunnon painajaiseen.

Pientä sähköparin aiheuttamaa korroosiota löytyi myös perävetolaitteen rungosta. Ei mikään ihme kun alumiinikuori oli maalattu kuparimaalilla, ja tuhon varmistamiseksi myös uhrimetalleiksi tarkoitetut anodit olivat samaisen sinisen töhnän peitossa. Ei auta kuin hioa ja harjata puhtaaksi, epoksoida montut ja vetää uudet pohja plus myrkkymaalit pintaan. Tällä kertaa alumiinille tarkoitetut :-P

Ei näin. Virtaussuojakin vähän repsottaa, mutta se on pientä.
Loppu olikin pienempää säätöä siellä täällä. Käytiin läpi mistä mahdollisia vuotoja kannattaa etsiä, ja kokeiltiin eri laakereiden tiiveyttä. Täytyy sanoa, että vaikka löydökset taas tarkoittavatkin muutaman tonnin investointeja, antaa se kummasti mielenrauhaa kun joku ammattilainen on oikeasti perannut veneestä kaikki sopukat. Kustannus oli vajaa pari sataa euroa, mikä ei ole lainkaan paha rasti reilun parin tunnin konsultaatiosta. Ja samalla sai vastaukset kaikkiin niihin kyssäreihin mitkä on talven aikana jääneet askarruttamaan. Helppo suositella Finnboatin kuntokartoituspakettia, ja eiköhän osaavia tarkastajia löydy mualtakin kuin Loviisasta.
Hylsy tuli, mut ei se mitään kun tietää mitä pitää korjata

Saturday, March 29, 2014

Terveiset rannikkolaivurikurssilta

Viimeiset pari viikonloppua ollaan taas Suvin kanssa istuttu koulunpenkillä Rannikkolaivurikurssin parissa. Kouluttajana jälleen Jarmo Aaltonen Kesäpurjeelta, ja kurssilla alkaa puolet naamoista olemaan jo ennestään tuttuja. Ihan kiva pikku yhteistö muodostumassa ja varmasti moikkaillaan kesällä pitkin Suomenlahtea.

Miten tää kaikki roina mahtuu mun A3-kokoiselle karttapöydälle?
Rannikkolaivuri jatkaa soveltuvasti siitä mihin Saaristolaivuri päättyi. Kun saaristossa mentiin väyliä pitkin ja suunnittiin linjataulujen perusteella, nyt siirrytään vähän väljemmille vesille ja aletaan suorittamaan paikanmääritystä horisontissa näkyvistä kiintopisteistä. Siirretyt sijoittajat, kipparin kulmat ja jopa leivinpaperi tulevat tuossa hyvin tutuiksi.

Suvi pitää järjestystä yllä paljon mua paremmin
Täysin uutena asiana kurssilla tulevat sorto ja virta, ja noihin liittyvät laskut ja taulukot. Sorto on vielä purjehtijan arkipäivää kun tuuli painaa Tallinnan sijasta Paldiskiin, mutta virtauksilla tai vuorovedellä ei meille juuri käyttöä löydy. Hyvä kuitenkin ymmärtää miten nuo toimivat jos-sitä-vaikka-joku-päivä päätyisi sinne etelään purjehtimaan (tuoltahan se motivaatio näille kursseille alunperin kumpusi). Kokonaisuudessaan enemmän käytännön karttatyötä ja laskentaa kuin Saaristolaivurissa, ja ehkä juuri siksi myös kiinnostavampi paketti. Ainakin aika rientää kerrankin vikkelästi koulussa.

Autokin saattais kaivata vähän vettä ja vahausta
Käväistiin viikolla telakallakin aloittamassa kevätpuuhia. Taas jäi hommat vähän puolitiehen kun piti kiirehtiä illaksi anoppilaan Tampereelle, mutta ainakin kevätremppa on nyt aloitettu. Aurinkoinen päivä houkutteli paikalle muitakin veneenomistajia, ja päivän aikana katosi pressut yhden jos toisenkin veneen päältä. Varma kevään merkki. Itse poistin väärät myrkkymaalit perävetolaitteesta ja paklasin epoksilla alumiinin alkavia korroosioita umpeen. Suvi puolestaan keskittyi köysilukkojen irroittamiseen kannesta ja niiden läpivientien korjaamiseen. Jälkimmäiseen tuli niin hyvät ohjeet ammattilaisilta, että pitänee tehdä ihan oma raportti toteutumasta kevään aikana.

Märkähiontaa ja mukavaa sinistä mönjää joka paikassa
Koulutuksesta innostuneena tuli vielä ilmoittauduttua faijan kanssa Perämieskurssille. Huhtikuussa yksi päivä teoriaa, toukokuun lopulla käytännön satama-ajoharjoittelu, ja varsinaisella kurssilla neljä päivää purjehdusta elokuussa. Ei paha! Sitä odotellessa käydään ensi viikolla tutustumassa Hoskin pursiseuran hallitukseen ja tiluksiin. Ja toukokuun lopulla on spinnukurssikin (spinnu on se iso värikäs pallopurje...). Kyllähän näissä riittää työssäkäyvällä ihmisellä tekemistä. Ja jos meinaa sittenkin loppua tekeminen kesken, niin käynnistettiin faijan kanssa varuiksi vielä yksi projekti:

Kuuden tuuman rautanaula -terapiaa parhaimmillaan

Saturday, March 15, 2014

Saapuu taka-taka-taka-taka-taka-takatalvi

Etuovella taivasta kohti puskevia heiniä katsellessa ehti jo melkein alkaa stressaamaan veneellä odottavia kevättoimia, mutta onneksi luontoäiti tipautti tänään taivaalta vähän lisäaikaa. Viikolla elohopea lähenteli jo viittätoista astetta ja tiimiristeilyllä Tallinnaan iski ensimmäinen kunnon polte päästä seilaamaan, tai siis ainakin opettelemaan sitä itseään.


Joo, ei mitään kiirettä...
Veneellä sitä tekemistä riittääkin. Pitäisi paikata kaikki naarmut gelcoatista, kiillottaa ja vahata maalipinta, maalata uudet "myrkkymaalit" vesirajan alle, vaihtaa korroosiolta suojaavat anodit ja tsiljoona muuta pientä juttua. Vahatessa tulee ehkä pari kertaa kirottua, etteikö joku alta kolkytjalkanen olis riittänyt näin alkuun. Sisäpuolellakin odottaa vielä moottorin keväthuolto, kölipulttien hapertuneiden mutterien vaihtaminen ja hieman isompana projektina sisäkaton vanerien ja vinyylien (valkoinen keinonahka) uusiminen.

Nälkä kasvaa syödessä ja taidan samalla uusia vähän kajuutan valaistusta. Samallahan sitä uusisi johdotuksen ja sitten kannattaisi jo päivittää sähkökeskuskin... Veneen uusi sähkösuunnitelma pääsikin jo syntymään talven pimeinä tunteina, mutta ehkä jätän tuon projektin suosiolla syksylle tai seuraavaan talveen. Ei kaikkea kerralla. Siinä sitä vasta vesillelaskun aikaan ihmeissään oltaisiinkin kun sulakkeet paukkuu, kukaan ei osaa rikata mastoa ja moottorikin jättää starttaamatta. No kirjallisuuden puutteeseen nämä projektit eivät ainakaan kaadu.


Ylin kirja on vaatimattomasta ulkoasustaan ja 10€ hinnasta huolimatta ihan paras löytö.
Veneen huolto ja kunnostus, Art House, ISBN 951-884-384-8
Mitäs muuta? Käytiin porukalla Vene-messuilla helmikuussa. Itsellä oli edellisestä kerrasta vierähtäny noin 20 vuotta. Edelleen iso tapahtuma, mitä nyt purjeveneiden edustus jää nykyään kovin vaatimattomaksi satojen moottoriveneiden keskellä. Sitä tietysti saa mitä tilaa, sillä viime vuoden tilastot kertovat 3700 myydystä moottoriveneestä kun vastaava luku purkkareille oli 52. Kävimme tutustumassa moniin veneisiin, mutta mitään poltetta hankkimiseen ei ollut kun nykyiselläkään ei ole purjehdittu omin päin metrin vertaa. Jotain varusteita löydettiin edullisesti, kuten Aiglen Gore-tex saappaat Suville ja faijalle. Nyt meillä on koko perheellä samanlaiset, söpöä!

Kuin kaksi marjaa
Kävin myös maaliskuun lopulla viimein suorittamassa SRC-tutkinnon, eli tuttavallisemmin veneilijän radiopätevyyden. Olin jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että  tentissä olisi sekä kirjallinen että suullinen osuus, ja tankkasin sen takia paniikinomaisesti protokollan mukaisia mayday-mantroja. Oikeasti Viestintäviraston tentissä on ainoastaan tunnin mittainen teoriakertaus ja sen jälkeen kaksiosainen kirjallinen tentti. Ei mikään mahdoton rasti, mutta kyllä tuonne lukea tarvitsee ja kurssia suosittelen edelleen. Tentistä melkein täydet pisteet ja palkinnoksi Viestintävirastolta SRC-ajokortti ja Suvilta hieno kannettava Lowrance Link-2 VHF-puhelin gepsulla ja kaikilla muilla herkuilla. Über!

Pääsin kuivaharjoittelemaan Distress-napin käyttöä...
Ja jotteivat jäsenyydet loppuisi kesken, menin vielä liittymään Kesäpursiseuraankin. Oma pursiseura Helsingfors Segelklubb, tuttavallisemmin Hoski, kun ei ole Suomen navigaatioliiton jäsen. En tiedä onko tuolla muuta merkitystä kuin yksi viiri lisää veneeseen ja mahdollisuus tilata diplomeita Navigaatioliiton tutkinnoista, mutta eiköhän se ensi kesän aikana selviä. Todennäköisesti ainakin jotain koulutus- tai yhteistoimintaa tiedossa. Faija meinasi ratkaista saman ongelman liittymällä työnantajansa kautta Nesteen Venekerhoon Porvoossa.

Saaristolaivurin pitää osata myös lukea vaikeita fontteja
Nyt ei muuta kuin katse kohti ensi viikonloppuna starttaavaa Rannikkolaivurikurssia.

Sunday, January 26, 2014

Kiireinen viikko purjehduksen parissa - tammikuussa!

"Hyvä Teemu ja Suvi, hallitus on kokouksessaan 14.1.2014 käsitellyt jäsenhakemuksenne ja meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleeksi Helsingfors Segelklubb ry:n jäseneksi"
Tällainen ilosanoma odotti postilaatikossamme tammikuisena maanantai-iltana. Ulkona -20 astetta pakkasta, mutta kesän purjehdukset taas merkittävää askelta lähempänä. Ainakaan enää ei tarvitse stressata laituripaikasta Helsingissä vaan pääsemme parkkeeraamaan seuran laituriin Lauttasaaressa. Myös veneen katsastukset ja muut peruspalvelut onnistuvat Hoskin kautta, onhan se kolmen suurimman pursiseuran joukossa Suomessa. Faijankin hakemus meni läpi, joten jäsenmäärä kasvoi kolmella ja veneet yhdellä.

Keskiviikkona alkoi Kesäpurjeen diesel-kurssi teoriaosuudella. Suvi kieltäytyi kohteliaasti ainutlaatuisesta mahdollisuudesta tutustua moottoreiden sielunelämään, mutta faija lähti mielellään seuraksi. Tälle kurssille lähtiessä ei ollut riskiä, että olisi mennyt tylsäksi vanhojen oppien kertaukseksi. Meidän perheen autot ja pienkoneet korjataan huollossa, ja diesel-moottori ei kuulunut sähkötekniikan DI:n tai kemian teknikon opintoihin. Pitkin syksyä olenkin koittanut itseopiskella veneen huoltoa lehdistä ja kirjoista, myös moottorihuoltoa, mutta jotenkin en ole vaan hahmottanut asiayhteyttä teorian ja s/y Duon konehuoneen keltaisen mötikän välillä.

Kolmeen tuntiin teoriaa mahtui todella paljon asiaa ja kysymyksiä. Motin toimintaperiaate tuli selväksi, ja jollain todennäköisyydellä olisin ehkä nyt osannut nimetä oman moottorimme osat makrotasolla. Parasta antia olivat ehdottomasti käytännön ohjeet ja kikkakolmoset niin huollosta kuin moottorin hätäkorjauksesta. Muutenkin hyvä ymmärtää miksi asiat pitää tehdä jollain tavalla, eikä vain apinoida manuaalista lukemaansa. Toisaalta tieto lisää tuskaa ja nyt takaraivossa kummittelee pari tusinaa tapaa tilata itselleen koneremppa. Kouluttajamme Sakari Makkonen osasi kuvailla varsin graafisesti köyhtyviä veneilijöitä. 25€ kurssimaksu maksanee itsensä vielä moneen kertaan takaisin.

Torstaina otettiin hetki taukoa dieseleistä ja tutustuimme faijan kansa meri-VHF:n ihmeelliseen maailmaan. Hommahan menee Suomessa niin, että ilman tarvittavia radio- ja käyttölupia veneessä ei saa olla lähettävää radiota edes asennettuna. Kytketystä puheboksista peritään 80€ pikavoitto jos veneestä puuttuu sopivat asiakirjat, ja kysellään noita todistuksia kuulemma lämpimämpien maiden venevuokraamoissakin. Tutkintovaatimuksella pidetään huoli, että veneilijät osaavat protokollan ja pysyvät poissa kielletyiltä kanavilta. Kaksi iltaa teoriaa ja tentti Viestintäviraston tiloissa eivät liene turhan paha rasti.

Kurssimatskua, ja kuva suht modernista värkistä
Heti ensimmäiseksi kävi ilmi, ettei meidän nykyisestä puhelimesta ollut mihinkään. Uusissa laitteissa on digitaaliset viestimet, sisäänrakennetut GPS:t, automaattiskannaus, laivatunnisteiden vastaanotto ja kolme tusinaa muuta tuikitarpeellista toimintoa. Ja se aloittelevan purjehtijan tärkein ominaisuus: Distress nappi, jonka painallus lähettää automaattisesti eetteriin hätäviestin veneen nimi- ja sijaintitiedoilla varustettuna. Sinne menee taas yksi 300€, eikä uusissa VHF:ssä ole edes oikeaa luuria kuten meillä! Muutoin opetus oli taas hyvä sekoitus teoriaa, käytäntöä ja hauskoja esimerkkejä Itämereltä. Ja kerrankin oli jotain hyötyä sotaleffojen tuijottelusta kun kansainväliset radioaakkoset tulivat ihan itsestään. Juliet Echo Sierra Hotel!

Ottaiskohan tekniikan museo vastaan..?
Lauantaina oli vuorossa kahdeksan tuntia käytännön harjoittelua Dieselin parissa. Sakarilla oli pari konetta omalla verstaallaan Lopella: kiveen ajettu pikkudiesel ruumiinavauksia varten ja toinen testipenkkiin kytketty 13-heppainen Volvo 3000. Kumpikaan ei ole ihan tuoreinta rautaa, mutta toimintaperiaate ei juuri nykykoneista eroa. Alkuun oli hyvä kertaus teoriasta oikeiden koneiden äärellä ja tuon päälle rakennettiin varsinaista huollon ja käytön teoriaa. Siitä siirryttiin luontevasti käytännön huoltotöihin kuten öljynvaihtoon, dieselin ilmaukseen ja sähkölaitteiden vianetsintään. Osa töistä on niin simppeleitä, että ne voi opetella moottorin manuaalistakin, mutta esim. diesel-syötön korkeapainepuoleen en olisi ikinä uskaltanut omillani koskea. Simppeli homma, mutta kynnys alkaa itsekseen aukomaan sylinterikannen muttereita olisi ollut ylitsepääsemätön.

Faija tutkii päivän potilasta. Toinen potilas piilottelee taka-alalla.
Moottorin ympäriltä käytiin varsin kattavasti niin vaihteistot, vetolaitteet, potkurit, akut kuin lämminvesivaraajatkin. Ja Sakarilta pystyi kyselemään apuja oman veneen ja konehuoneen suhteen. Miehellä on aivan käsittämätön yleistietämys niin venemalleista kuin eri valmistajien komponenteistakin. Maittavat olivat ruokatarjoilutkin. Kokonaisuudessaan hauska päivä ja aivan erinomainen kurssi. Lisää näitä!

Savun hälvennyttyä tarkastamme kytkennän ;-)
Sunnuntaina käytiin Suvin kanssa vielä Loviisassa katsastamassa venettä. Moottorikurssilta oli jäänyt mietityttämään pari kyssäriä omaan konehuoneeseen liittyen, ja pitihän sitä käydä laatimassa ostoslistaa helmikuun vene-messuille. Debuggasin samalla akkujärjestelmää edellisen päivän opeilla. Jännitteet olivat odotettavan alhaalla ja päädyin nappaamaan akut takakonttiin faijan autotallissa ladattaviksi. "Napata" on kyllä aika laimea kuvaus siitä miten taistelin kolme yli 20kg painavaa murkulaa konehuoneen perältä kannelle ja sieltä tikkaiden kautta takakonttiin. Lisätään sähkötyöt ensi kevään työlistalle!

Jääkuorrutettuja akkuja ja konehuoneen sekamelskaa. Ota tuosta nyt selvää!

Thursday, January 2, 2014

Pientä pintaremonttia, osa 1: ovi kuntoon

30-vuotias ei ole enää nuori tai virheetön, puhuttiin sitten veneestä tai sen omistajasta. Mitään totaalista luhistumista ei ole vielä näköpiirissä, mutta ryppyjä ja kulumia on parasta paikkailla matkan varrella sen minkä pystyy. S/y Duon osalta teki mieli aloittaa jostain sopivan helposta kohteesta missä ei vielä tarvita Venemestarin laajaa oppimäärää. Pahasti auringossa ahavoitunut ovi täytti hyvin vaatimukset.

Purjeveneen ovi on tyypillisesti palanen kehystettyä vaneria, johon on sipaistu muutama kerros lakkaa pintaan. Sitten se unohdetaan taivasalle auringon poltettavaksi ja sään piestäväksi kunnes vene vaihtaa omistajaa ja vintage ei olekaan enää in. Meidänkin Mahonkivanerisessa läpyskässä alkoi olla lakkapinnassa enemmän halkeamia kuin ehjää pintaa, joten korjausvaihtoehdoiksi jäi 1) vanhan lakan täydellinen poistaminen ja uudelleenlakkaus, 2) vanerin vaihtaminen tai 3) uudelleen viiluttaminen.

Potilas ennen operaatiota
Menin odotetusti siitä missä aita on matalin ja lopputulos keskinkertaisin, eli päätin hioa oven kauttaaltaan ja lakata uudelleen venelakalla. Uudenveroista tuosta ei tulisi, koska vesi oli tunkeutunut halkeamista vaneriin ja sitä myöten päällimmäinen mahonkiviilu oli jo saanut pahasti osumaa. Mutta so what jos lopputulos on vähän laikukas, kunhan urakka on kevyt, ovi pitää veden ulkona ja saan viimein perusteltua suville Feinin hiontakoneen ostamisen (tärkein peruste). Sitä paitsi suunnitelmissa on lähitulevaisuudessa korvata koko läpyskä tiikistä tehdyllä, paremmin veneen yleisilmeeseen istuvalla uudella ovella.

Hionta loppusuoralla
Vanha lakka olisi varmaan kannattanut polttaa ja kaapia pois. Hiomakoneella urakkaan meni 2-3 tuntia ja melkoinen läjä tukkiintuneita hiomapapereita. Ja pinta meni hienosti puhki, kuten oli odotettavissa. Paljaalle hiotulle puulle vedin Tikkurilan Valtti pohjusteen ja sen päälle kauttaaltaan neljä kerrosta puoli-kiiltävää Unica Super uretaanialkydilakkaa (suom huom: "venelakkaa"). Lakkakerrosten välissä aina sopiva tasoitus ja karhennus nelisatasella hiomapaperilla. Ja "puhdastilana" faijan pannuhuone mikä on yksi sontaisimmista paikoista mitä tiedän - vaan eipähän haitannut jos lakkaa vähän roiskui ympäriinsä.

Lopputulos on ihan jees. Ei tuolla käsityömessuilla palkintoja pokata, mutta ainakin pinta on nyt ehjä ja tasainen. Takapuoli näyttää suorastaan uudelta, ja ei etupuoltakaan hävetä tarvitse.