Sunday, January 26, 2014

Kiireinen viikko purjehduksen parissa - tammikuussa!

"Hyvä Teemu ja Suvi, hallitus on kokouksessaan 14.1.2014 käsitellyt jäsenhakemuksenne ja meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleeksi Helsingfors Segelklubb ry:n jäseneksi"
Tällainen ilosanoma odotti postilaatikossamme tammikuisena maanantai-iltana. Ulkona -20 astetta pakkasta, mutta kesän purjehdukset taas merkittävää askelta lähempänä. Ainakaan enää ei tarvitse stressata laituripaikasta Helsingissä vaan pääsemme parkkeeraamaan seuran laituriin Lauttasaaressa. Myös veneen katsastukset ja muut peruspalvelut onnistuvat Hoskin kautta, onhan se kolmen suurimman pursiseuran joukossa Suomessa. Faijankin hakemus meni läpi, joten jäsenmäärä kasvoi kolmella ja veneet yhdellä.

Keskiviikkona alkoi Kesäpurjeen diesel-kurssi teoriaosuudella. Suvi kieltäytyi kohteliaasti ainutlaatuisesta mahdollisuudesta tutustua moottoreiden sielunelämään, mutta faija lähti mielellään seuraksi. Tälle kurssille lähtiessä ei ollut riskiä, että olisi mennyt tylsäksi vanhojen oppien kertaukseksi. Meidän perheen autot ja pienkoneet korjataan huollossa, ja diesel-moottori ei kuulunut sähkötekniikan DI:n tai kemian teknikon opintoihin. Pitkin syksyä olenkin koittanut itseopiskella veneen huoltoa lehdistä ja kirjoista, myös moottorihuoltoa, mutta jotenkin en ole vaan hahmottanut asiayhteyttä teorian ja s/y Duon konehuoneen keltaisen mötikän välillä.

Kolmeen tuntiin teoriaa mahtui todella paljon asiaa ja kysymyksiä. Motin toimintaperiaate tuli selväksi, ja jollain todennäköisyydellä olisin ehkä nyt osannut nimetä oman moottorimme osat makrotasolla. Parasta antia olivat ehdottomasti käytännön ohjeet ja kikkakolmoset niin huollosta kuin moottorin hätäkorjauksesta. Muutenkin hyvä ymmärtää miksi asiat pitää tehdä jollain tavalla, eikä vain apinoida manuaalista lukemaansa. Toisaalta tieto lisää tuskaa ja nyt takaraivossa kummittelee pari tusinaa tapaa tilata itselleen koneremppa. Kouluttajamme Sakari Makkonen osasi kuvailla varsin graafisesti köyhtyviä veneilijöitä. 25€ kurssimaksu maksanee itsensä vielä moneen kertaan takaisin.

Torstaina otettiin hetki taukoa dieseleistä ja tutustuimme faijan kansa meri-VHF:n ihmeelliseen maailmaan. Hommahan menee Suomessa niin, että ilman tarvittavia radio- ja käyttölupia veneessä ei saa olla lähettävää radiota edes asennettuna. Kytketystä puheboksista peritään 80€ pikavoitto jos veneestä puuttuu sopivat asiakirjat, ja kysellään noita todistuksia kuulemma lämpimämpien maiden venevuokraamoissakin. Tutkintovaatimuksella pidetään huoli, että veneilijät osaavat protokollan ja pysyvät poissa kielletyiltä kanavilta. Kaksi iltaa teoriaa ja tentti Viestintäviraston tiloissa eivät liene turhan paha rasti.

Kurssimatskua, ja kuva suht modernista värkistä
Heti ensimmäiseksi kävi ilmi, ettei meidän nykyisestä puhelimesta ollut mihinkään. Uusissa laitteissa on digitaaliset viestimet, sisäänrakennetut GPS:t, automaattiskannaus, laivatunnisteiden vastaanotto ja kolme tusinaa muuta tuikitarpeellista toimintoa. Ja se aloittelevan purjehtijan tärkein ominaisuus: Distress nappi, jonka painallus lähettää automaattisesti eetteriin hätäviestin veneen nimi- ja sijaintitiedoilla varustettuna. Sinne menee taas yksi 300€, eikä uusissa VHF:ssä ole edes oikeaa luuria kuten meillä! Muutoin opetus oli taas hyvä sekoitus teoriaa, käytäntöä ja hauskoja esimerkkejä Itämereltä. Ja kerrankin oli jotain hyötyä sotaleffojen tuijottelusta kun kansainväliset radioaakkoset tulivat ihan itsestään. Juliet Echo Sierra Hotel!

Ottaiskohan tekniikan museo vastaan..?
Lauantaina oli vuorossa kahdeksan tuntia käytännön harjoittelua Dieselin parissa. Sakarilla oli pari konetta omalla verstaallaan Lopella: kiveen ajettu pikkudiesel ruumiinavauksia varten ja toinen testipenkkiin kytketty 13-heppainen Volvo 3000. Kumpikaan ei ole ihan tuoreinta rautaa, mutta toimintaperiaate ei juuri nykykoneista eroa. Alkuun oli hyvä kertaus teoriasta oikeiden koneiden äärellä ja tuon päälle rakennettiin varsinaista huollon ja käytön teoriaa. Siitä siirryttiin luontevasti käytännön huoltotöihin kuten öljynvaihtoon, dieselin ilmaukseen ja sähkölaitteiden vianetsintään. Osa töistä on niin simppeleitä, että ne voi opetella moottorin manuaalistakin, mutta esim. diesel-syötön korkeapainepuoleen en olisi ikinä uskaltanut omillani koskea. Simppeli homma, mutta kynnys alkaa itsekseen aukomaan sylinterikannen muttereita olisi ollut ylitsepääsemätön.

Faija tutkii päivän potilasta. Toinen potilas piilottelee taka-alalla.
Moottorin ympäriltä käytiin varsin kattavasti niin vaihteistot, vetolaitteet, potkurit, akut kuin lämminvesivaraajatkin. Ja Sakarilta pystyi kyselemään apuja oman veneen ja konehuoneen suhteen. Miehellä on aivan käsittämätön yleistietämys niin venemalleista kuin eri valmistajien komponenteistakin. Maittavat olivat ruokatarjoilutkin. Kokonaisuudessaan hauska päivä ja aivan erinomainen kurssi. Lisää näitä!

Savun hälvennyttyä tarkastamme kytkennän ;-)
Sunnuntaina käytiin Suvin kanssa vielä Loviisassa katsastamassa venettä. Moottorikurssilta oli jäänyt mietityttämään pari kyssäriä omaan konehuoneeseen liittyen, ja pitihän sitä käydä laatimassa ostoslistaa helmikuun vene-messuille. Debuggasin samalla akkujärjestelmää edellisen päivän opeilla. Jännitteet olivat odotettavan alhaalla ja päädyin nappaamaan akut takakonttiin faijan autotallissa ladattaviksi. "Napata" on kyllä aika laimea kuvaus siitä miten taistelin kolme yli 20kg painavaa murkulaa konehuoneen perältä kannelle ja sieltä tikkaiden kautta takakonttiin. Lisätään sähkötyöt ensi kevään työlistalle!

Jääkuorrutettuja akkuja ja konehuoneen sekamelskaa. Ota tuosta nyt selvää!

Thursday, January 2, 2014

Pientä pintaremonttia, osa 1: ovi kuntoon

30-vuotias ei ole enää nuori tai virheetön, puhuttiin sitten veneestä tai sen omistajasta. Mitään totaalista luhistumista ei ole vielä näköpiirissä, mutta ryppyjä ja kulumia on parasta paikkailla matkan varrella sen minkä pystyy. S/y Duon osalta teki mieli aloittaa jostain sopivan helposta kohteesta missä ei vielä tarvita Venemestarin laajaa oppimäärää. Pahasti auringossa ahavoitunut ovi täytti hyvin vaatimukset.

Purjeveneen ovi on tyypillisesti palanen kehystettyä vaneria, johon on sipaistu muutama kerros lakkaa pintaan. Sitten se unohdetaan taivasalle auringon poltettavaksi ja sään piestäväksi kunnes vene vaihtaa omistajaa ja vintage ei olekaan enää in. Meidänkin Mahonkivanerisessa läpyskässä alkoi olla lakkapinnassa enemmän halkeamia kuin ehjää pintaa, joten korjausvaihtoehdoiksi jäi 1) vanhan lakan täydellinen poistaminen ja uudelleenlakkaus, 2) vanerin vaihtaminen tai 3) uudelleen viiluttaminen.

Potilas ennen operaatiota
Menin odotetusti siitä missä aita on matalin ja lopputulos keskinkertaisin, eli päätin hioa oven kauttaaltaan ja lakata uudelleen venelakalla. Uudenveroista tuosta ei tulisi, koska vesi oli tunkeutunut halkeamista vaneriin ja sitä myöten päällimmäinen mahonkiviilu oli jo saanut pahasti osumaa. Mutta so what jos lopputulos on vähän laikukas, kunhan urakka on kevyt, ovi pitää veden ulkona ja saan viimein perusteltua suville Feinin hiontakoneen ostamisen (tärkein peruste). Sitä paitsi suunnitelmissa on lähitulevaisuudessa korvata koko läpyskä tiikistä tehdyllä, paremmin veneen yleisilmeeseen istuvalla uudella ovella.

Hionta loppusuoralla
Vanha lakka olisi varmaan kannattanut polttaa ja kaapia pois. Hiomakoneella urakkaan meni 2-3 tuntia ja melkoinen läjä tukkiintuneita hiomapapereita. Ja pinta meni hienosti puhki, kuten oli odotettavissa. Paljaalle hiotulle puulle vedin Tikkurilan Valtti pohjusteen ja sen päälle kauttaaltaan neljä kerrosta puoli-kiiltävää Unica Super uretaanialkydilakkaa (suom huom: "venelakkaa"). Lakkakerrosten välissä aina sopiva tasoitus ja karhennus nelisatasella hiomapaperilla. Ja "puhdastilana" faijan pannuhuone mikä on yksi sontaisimmista paikoista mitä tiedän - vaan eipähän haitannut jos lakkaa vähän roiskui ympäriinsä.

Lopputulos on ihan jees. Ei tuolla käsityömessuilla palkintoja pokata, mutta ainakin pinta on nyt ehjä ja tasainen. Takapuoli näyttää suorastaan uudelta, ja ei etupuoltakaan hävetä tarvitse.

Monday, December 30, 2013

Välitilinpäätös: Purjehduksen kustannuksista...

Keskustelu veneilystä kääntyy aina ennemmin tai myöhemmin kustannuksiin, etenkin niiden paljouteen. Veneen hankkimisen jälkeen olen kuullut muutaman kerran (liikaa), että olisin yhtä hyvin voinut mennä kylmään suihkuun ja heittää seteleitä vessanpönttöön. Ainakaan varaosaluettelot eivät ole heikkohermoisten luettavaa sillä perusyksikkö kaikelle näyttäisi olevan 500€ kerrannaisineen. Purjehdus näyttää siis täyttävän hyvän harrastuksen tärkeimmät tunnusmerkit: maksaa rahaa ja vie kaiken vapaa-ajan.

Uuteen harrastukseen liittyvät starttikulut pääsevät aina yllättämään. Kysykääpä vaikka maastopyöräilijältä kuinka paljon rahaa meni pyörän jälkeen vielä pyörän varusteluun, kenkiin, juomareppuihin, työkaluihin, ajovarusteisiin jne. Aloittavalle maastopyöräilijälle starttiraha on karkeasti 2x pyörän hinta, ja purjehtijan on näköjään hyvä varata noin 5000€ / henkilö + veneen ostohinta. Suvi pyysi listaamaan toteutuneet kustannukset omaan käyttöön, mutta sama kai nämä on jakaa kaikille kiinnostuneille :)

Vene 50 k€: Kustannuksista suurin, joskin käytetyn veneen ostaminen taantuman aikaan voi osoittautua ihan hyväksi investoinniksi (ja lehmät lentää...). Hyvän pienemmän 6-7 metrisen veneen voi saada alle 5k€ (Joe17, Helmsman 20, Guy22) ja 10k€ saa jo klassisen H-Veneen tai kouluveneenä suositun Albin Expressin. Tuosta ylöspäin valikoima kasvaa ja varustelu paranee (tai ikä nuorenee). Isommat korjaustarpeet pitää ehdottomasti ottaa huomioon venettä valitessa, koska esim. sisämoottorin vaihdon hintalappu on alkaen 10 k€, rungon osmoosikorjaus on tonneja ja uusi purjesettikin nielee muutaman tonnin.

Me päädyimme 30-vuotiaaseen Scanmar 35 ja pulitimme siitä vähän vajaat 50k€. Tuolla rahalla saimme jo ison veneen missä edelliset omistajat olivat huolehtineet isommista rempoista (uusi moottori, tiikkikansi, kansiluukut, ok purjeet). Hintaan kuuluivat myös talvisäilytyksen kannalta pakolliset pukki ja peitetelineet.
s/y Duo Sipoonlahdella

Kurssit 1200€ / henk: Tekemällä oppii, mutta ei kannata lähteä soitellen sotaan. Siinäpä kaksi varsin ristiriitaista kansanviisautta. Jos perheellä tai kavereilla on purjehdustaustaa ja aikaa opettaa, niin siitä vaan suoraan vesille. Muille maakravuille pitäisi lakiin kirjata joku oppivelvollisuus tai inssiajo. Akateemisena ihmisenä pidän opiskelusta, ja purjehdus ei tee tähän poikkeusta. Käymämme kurssit ovat sisältäneet sopivassa suhteessa teoriaa ja käytäntöä, ja on huomattavasti tehokkaampaa oppia tekemään asiat suoraan oikein kuin iteroida kantapääopiston kautta. Alla meidän valitsemia kursseja hintoineen (Kesäpurje)
  • Purjehtija 1: Purjehduksen teoriaa itseopiskeluna ja neljä päivää käytäntöä kouluveneellä. 390€ 
  • Saaristolaivuri: Navigointia, merimerkkejä/valoja, väistämissääntöjä ja muuta lainsäädäntöä. 200€ + 25€ tentti
  • Rannikkolaivuri: Navigoinnin jatkokurssi, vuorovesiä, sortoa, merisäätä. 200€ + 25€ tentti
  • Diesel-kurssi: moottorin käyttö ja huolto, teoria + käytäntö. 135€
  • VHF-kurssi: Tähtää Viestintäviraston vaatimaan radioasemalupaan ja käyttäjälisenssiin. 100€ kurssi + 100€ tentti & todistus
Kesäpurjeen näkemys Suomen Purjehdus ja Veneily rt:n koulutusohjelmasta

Henkkoht varusteet 1000€ / henk: Suomen kesässä ja Itämerellä purjehduksen mukavuus on turhan usein varusteista kiinni. Me hommattiin Suvin kanssa starttipakettina pelastusliivit sekä säänkestävät purjehduspuvut ja kelluntapuvut. Erilaista hanskaa ja hattua jää vielä hankittavaksi kevään Vene-messuille. Kuten arvata saattaa, myös tämä harrastus vaatii lajikohtaiset kengät: tärkeimpänä vaatimuksena valkoiset pohjat kannen suojaamiseksi.
  • Pelastusliivit 2x Stormforce C45 paukkuliivi valoilla. 165€ / kpl
  • Purjehduspuku Gul Vigo. 300€ / puku
  • Kelluntahaalari Baltic Polar. 200€ / kpl
  • Aigle GTX Gore-Tex saapas 150€ / pari
  • Sebago purkkarit 60€ / pari
  • Sealskinz cut resistance hanskat 69€ / pari
31 vuotta mä menestyksekkäästi välttelin purkkareita...

Veneen varustelu noin 1500€: Saimme Scanmarimme erittäin hyvin varusteltuna, joten lisähankinnat jäivät suht kevyiksi. Kauppaa tehdessä kannattaa sopia, että katsastusvarustus kulkee veneen mukana. Senkin jälkeen erilaisiin varaosiin, sähkökaapeleihin, astiastoihin yms saa upotettua pitkän pennin (me saimme nämäkin). Yksi viiden tonnin aukko veneessä on vielä havaittavissa, nimittäin tutka asentaminen ja plotterin päivittäminen. Pitänee alkaa säästämän sukanvarteen. Pelastuslautta, kumivene ja EPIRB-hälytinkin päätynevät vielä ensi vuoden joulupukin toivelistalle.
  • Pelastusliivit 4x Marine Performance paukkuliivi. 50€ / kpl
  • Kiikarit 2x Bushnell 7x50 waterproof. 110€ / kpl
  • Työkalupakki + työkalut. Yht. 400€
  • Imuri Dyson Car & Boat 285€
  • Siivousvälineet, -aineet ja vahat. Noin 100€
  • Merikarttasarjat A-D. Yht. 200€
  • Navigointivälineet. Yht. 50€
  • Kevytpeitteet & sidontavälineet: 100€
Jäin rysän päältä kiinni kun Suvi tuli kotiin kesken jemmausoperaation

Vakuutus 585€ vuodessa: Venevakuutus yllätti edulisuudellaan. Vene on about saman arvoinen kuin uusi auto, joten odotin vakuutuksenkin maksavan saman 1500€ vuodessa + joku merilisä (kaikessa veneeseen liittyvässä on aina joku merilisä!). Kysyin tarjoukset Alandiasta, Pohjolasta ja POP-vakuutukselta, ja jokaisesta lafkasta olisi irronnut täysturva alle tonnilla. Päädyimme lopulta POP-vakuutuksen Vene XL -pakettiin hyvien lähtöbonusten ja sopivan messutarjouksen vauhdittamina.


Purjehdusseuran jäsenyys palveluineen 1500€ startti + noin 1500€ / vuosi: Jos haluaa laituripaikan jonkun seuran satamasta, pitää luonnollisesti kuulua kyseiseen seuraan. Meillä on seura vielä hakusessa, mutta otetaanpa referenssiksi vaikka Hoskin hinnasto Lauttasaaressa:
  • Liittymismaksu: 800€ + puoliso 100€ (kerran)
  • Laituripaikan perustaminen: 670€ (kerran)
  • Vuosijäsen: 120€ + puoliso 60€ vuodessa
  • Laituripaikka: 540€ / kesä
  • Kenttäpaikka: noin 500€ / talvi
  • Nosto / Lasku 150€ / kerta
  • Avaimia, parkkimaksu, säilytystila jne. Muutama satanen lisää.

Huollot + kuluvat osat noin 1000€ / vuosi: Huolloissa on helppo säästää rahaa tekemällä mahdollisimman paljon itse, mutta vuosihuolto onnistuu suht edullisesti ammattilaisenkin tekemänä. Itse otimme (ainakin) ensimmäiselle syksylle moottorin syyshuollon ja vesijärjestelmän tyhjennyksen telakan täyspalveluna, mikä tekee noin 500€ loven lompakkoon. On tuossa se helppous että telakka huolehtii niin uusista litkuista kuin vanhojenkin hävittämisestä - ei tarvitse itse varastoida kaikkia öljyjä, septijärjestelmän suoja-aineita, glykolia jne jne. Moottorin osalta öljyn- ja polttoaineen suotimiin saa uppoamaan yhden satasen. Myös korroosilta suojaavia anodeita saa uusia parin vuoden välein (100€ setti), köysiä menee vaihtoon (muutaman kympin kappale) ja joka kevät pitäisi sipaista uusi kerros myrkkymaalia pohjaan (50-100€). Tonni vuoteen lienee aika realistinen arvio huoltokuluista.

Summa summarum: Kyllähän tuolla muutaman kerran olisi etelään lentänyt. Purjehdus mahtaa olla maailman kallein tapa liikkua ilmaiseksi paikasta toiseen. Alkuinvestointi oli helposti tuplat siihen verrattuna mihin oltiin varauduttu (suom: siis minkä olin Suville ajatuksena myynyt), mutta vuosikustannus on aika hyvin linjassa odotusten kanssa. Vielä summaten:
  • Vene: (n+1)*10 k€         (nou hätä, pankki lainaa!)
  • Alkupamaus: 7500 €       (kattaus kahdelle)
  • Vuosittain: 3000 €          (menee purjehdit tai et)

Saturday, December 21, 2013

Kaksi saaristolaivuria ja yksi rannikkokin

Tenttitulokset tipahtivat hyvissä ajoin ennen joulua sähköpostiin ja läpihän nuo menivät kaikkien osalta. Myös faijan rannikkolaivurin tentti missä aika pääsi loppumaan pahemman kerran. Arvosanojen valossa Rämöjen klaanin sisäinen järjestys on Teemu miltei maksimipisteillä, Suvi hyvänä kakkosena, ja faija peränpitäjänä. Tässä kai komentojärjestys ensi kesän laineille? ;-)

Huomio siirtyy nyt kinkunpaistoon ja joulusiivouksena tunnettuun pakotettuun työleiriin. Hyvää ja rauhallista joulua blogiimme eksyneille!

Friday, December 13, 2013

Tenttejä ja myrskytuhojen tsekkausta

Perjantai 13. päivänä saavutettiin jälleen yksi etappi matkalla maakravuista purjehtijoiksi. Kävimme Suvin ja faijan kanssa suorittamassa Westendin koululla Saaristolaivuritutkinnon tentin. Faija koitti keulia vähän etumatkaa tenttimällä samalla myös Rannikkolaivurin. Saaristotentti oli juuri sitä mitä osattiin odottaakin: puolet laskuja ja karttatehtäviä, toinen puoli merimerkkejä, väistämissääntöjä ja muuta lainopillista tauhkaa. Tavalliseen tapaan joka toinen kyssäri sisälsi jonkun koiruuden jolla testattiin tenttijän tarkkaavaisuutta, mutta hyvin tuossa pärjää kunhan vain osaa teorian ja on tehnyt muutaman harjoitustentin pohjalle. Läpäisyä helpottaa toki se, että hyväksyttyyn suoritukseen riittää vain 50% maksimipisteistä.

Juu, Teemu kuuluu korostuskynäilijöihin
Meidän Intensiivikurssista oli aikaa vain kuukauden päivät ja kirja oli luettuna kannesta kanteen pariin otteeseen. Suvin kanssa pidettiin yksi laskari-iltakin keittiön pöydän ääressä. Sitä löytää kummasti motivaatiota opiskella ja oikeasti omaksua asioita, kun miettii, että seuraavana kesänä pitäisi heilua omalla veneellä tuolla saaristossa. Ei oikeastaan käy kateeksi niitä, jotka päättävät vain ostaa veneen ja suunnata muun liikenteen sekaan ilman sen kummempia opintoja. Ja Suomessahan tuo on mahdollista, meinaan ajella yli 40-jalkaisilla moottoriveneillä yhden promillen humalassa ilman pienintäkään käsitystä väistämissäännöistä tai valomerkeistä. Ihmeellinen epäkohta tässä virkamiesten ja byrokratian luvatussa maassa.

Yhtä kaikki me oltiin hyvin valmistautuneita ja tentit menivät ilmeisesti kaikilta läpi. Suvia jännitti niin, ettei uskaltanut katsoa tuleeko tentin valvojana toimineelta Jackelta peukkua vai ei. Vastausten perusteella oli kyllä selvittänyt pahimmatkin kompakyssärit. Faijan rannikkolaivuri saattoi olla hiinä ja hiinä kun aika loppui kesken (molemmat tentit 4 tuntiin on melkoinen puserrus). Ei muuta kuin todistukset ja diplomit tilaukseen, ja suunta kohti perjantaisaunaa.

Amatöörit tunnistaa puuttuvasta mastosta :-P
Lauantaina suunnattiin Suvin kanssa Loviisaan telakalle tutkimaan myrskytuhoja Perjantaina riehuneen Seijan jäljiltä. Edellisen käynnin jälkeen olivat telakalla temmeltäneet myös Eino ja Oskari. Ei vaan oltu ehditty käymään kun arki-iltaisin ei pimeässä näe mitään ja viikonloput ovat olleet niin täynnä kaiken maailman laivurikursseja, risteilyitä, etelänmatkoja ja muita kissanristiäisiä. Eikä aikaa olisi nytkään ollut, mutta kauan kalvanut pelko repeytyneistä pressuista ja muista myrskytuhoista pakotti lähtemään. Ei vaan ensikertalaisena tiedä miten Hongkongin kevytpeitteet kestävät 30 m/s tuulessa, etenkään kun pinta-ala lähestyy sataa neliömetriä...

Sievä pikku paketti
Loviisassa oli mitä kaunein aurinkoinen pikkupakkanen, ja edellisen päivän tuulista ei ollut tietoakaan. Yhdestä veneestä oli pressu läjässä ilmeisesti telineiden petettyä, mutta mun bondage-kokeilu oli pitänyt hienosti muotonsa. Meidän uudessa pressussa tosin oli jo reikiä kaikkialla missä pressu oli päässyt hinkkautumaan telinettä tai mantookin tolppia vasten. Olimme Suvin kanssa alunperin sitoneet pressun joustavalla kevytpeitteiden sidontaan tarkoitetulla kuminauhalla, mutta onneksi olimme laittaneet tavalliset narut varmistukseksi jokaiseen kiinnityskohtaan. Nuo kuminauhaihmeet olivat hinkkautuneet poikki jo parista kohtaan ja ilman varmistuksia pressu olisi todennäköisesti tällä hetkellä loukkaamassa venäläisten ilmatilaa. Merkitään lokiin tuleville vuosille: älä vaan osta kevytpeitteiden sitomiseen myytävää narua kevytpeitteiden sitomiseksi. Muutoin valtakunnassa kaikki hyvin ja pienen hienosäädön ohella saimme ladattua veneen akkuja maasähköllä parin tunnin ajan.
 
Yllättävän valoisa tuulensuoja
Kotimatkalla teimme tuttavuutta Loviisan vanhan keskustan puutalohin ja törmäsimme Tuhannen Tuskan Kahvilan kylttiin. Pakkohan se oli ottaa selvää saako tuolta kahvia ja tarvitsevatko asiakkaat turvasanoja. Hieno vanha hirsitupa vanhalla mukulakivikadulla, ja sisällä vuosisata sitten pysähtynyt tunnelma. Herttainen täti-ihminen tarjoili kahvia kultamaalatuista antiikkiposliineista matoilla verhoilluille pöydille. Ja kakluuni lämmitti hämärän tilan niin, että uni meinasi tulla silmään. Kerrassaan herttaista, kuten Loviisa muutenkin näin joulun alla.



Saturday, September 7, 2013

Venekaupoilla

Sunnuntaiaamu valkeni yhtä kauniina ja lämpimänä kuin edellinen päiväkin. Faija oli viettänyt lauantain Virossa ja olimme sopineet etukäteen käyvämme Venetorilla vielä sunnuntaina. Tuo kävi itselle enemmän kuin hyvin, olihan siellä yksi kaunokainen, jonka kannelle piti ehdottomasti päästä kiipeämään uudelleen. Pieni pelko oli puserossa, että joku on jo ehtinyt ostamaan s/y Duon pois kuljeksimasta. Meinasi oikein haitata yöuniakin. Pari venekauppiasta oli meinaan edellisenä päivänä ehtinyt pelottelemaan ennusteillaan, että tuo vene myydään kyllä vielä lauantain aikana.

Illan surffailtuani olin entistä vakuuttuneempi, että tuo Scanmar 35 kannattaa hommata. Etenkin alle viidenkympin hintaan. Kovin paljon tekstiä en löytänyt, mikä selittynee muinaisella rakennusvuodella ’83 (aikaa ennen internettiä)  ja pienellä sadan kappaleen sarjalla. Mutta se mitä löysin oli sitäkin kannustavampaa. Useammallakin sivustolla Scanmar 35 rankattiin loistavaksi vaihtoehdoksi vaikka valtamerten ylittämiseen. Aiheeseen liittyen tuli fiilisteltyä Youtube-pätkiä Duon sisaren Isabellen reissusta Karibialle. Lisäksi Scanmarin purjehdusominaisuuksia kehuttiin, kuten myös ruotsalaista työnlaatua ja viimeistelyä. Omalaatuinen istuinlaatikko / takakansi yhdistelmä kulkee näköjään maailmalla nimellä center cockpit ja sitäkin pidettiin kätevänä. Uskalsipa joku veneilyforumeilla verrata aikakautensa Swaneihinkin, mitä luonnollisesti seurasi vyöry täystyrmäyksiä. Mikä lie trollaaja.


Ja mikä olisi internet ilman vikaraportteja. Ainoa isompi asia mitä löysin oli maininta keinuvasta kölistä, mikä ilmeisesti vaivasi laajemminkin pohjoismaista venetuotantoa 80-luvun alkupuolella. Scanmarissa(kaan) rungon vaakapalkkeja ei ole vedetty pilssin pohjan kautta, joten rakenteet pääsevät elämään runkopalkkien ja valurautakölin välisellä 30cm matkalla. Runko on jäykistettävissä jälkikäteen, mutta se on ilmeisen työläs operaatio ja jätetty useimmista Scanmareista tekemättä. No on tuolla rungolla purjehdittu jo 30 vuotta, joten eiköhän se kestä toiset mokomat ilman jäykistelyäkin. Hinnan puolesta suurin osa löytämistäni Scanmar 35 tai 345 sijoittui 60k€-70k€ haarukkaan, olivat ne sitten myynnissä tai jo sulkeutuneita kauppoja. Tämä sai s/y Duon alle 50k€ hintalapun näyttämään entistä paremmalta tarjoukselta, etenkin uudella moottorilla ja muilla herkuilla.

Iso kivi vierähti sydämeltä, kun Duo oli vielä parkissa laiturissa ja omistaja toivotti meidät taas tervetulleiksi. Kävimme faijan kanssa uudestaan läpi kokonaisuutta, ja käytin nyt itsekin enemmän aikaa luukkujen taakse kurkistukseen ja pilssin tarkasteluun. Rakkauden ensihuuman jälkeen silmä alkoi kiinnittää enemmän huomiota kaikkiin epäkohtiin, mutta mitään normaalia nuhjaantumista kummempaa emme löytäneet. Faijakin kehui oikein upeaksi peliksi ja vietimme hetken pohtien lähteekö dieselin tuoksu sisältä tuulettamalla. Kyllä lähtisi, kunhan tekstiilit tuulettaa ja konehuoneesta jynssää pois kaikki vanhat öljyn sekä dieselin jäämät.


Summasimme tilannetta faijan kanssa kahvikuppien ääressä. Scanmar oli tosiaan upea ja samalla edullisen oloinen tapaus verrokkiensa keskellä. Faijaa ei tällä kertaa kiinnostanut lähteä suoraan rahoittamaan jälkikasvun harrastuksia, mutta se ei estänyt häntä kannustamasta ja tarjoamasta perälautaa mistä ponnistaa. Pankkireissut alkavatkin hoitua Rämöläisittäin rutiinilla, kun omaisuutta on rasitettu milloin mun moottoripyörään, milloin ensiasuntoon. Viimeisteltiin sumpit ja lampsin sopimaan Duon koepurjehduksesta samalla illalle.

Enää oli pieni mutta matkassa: mitenkähän tänkin käänteen nyt selittäisi rouvalle kotona? Tarjousta en ollut sentään tehnyt ja tiedossa oli ”ilmainen” iltapurjehdus Lauttasaaren ympäri. Ehkä mykkäkoulu ja ulkoruokinta oli vielä jotenkin vältettävissä, joten esitin asian juuri niin kuin se oli. Suvi otti asian yllättävän rauhallisesti, joskin lupaa venekauppoihin ei irronnut vieläkään. Käydään purjehtimassa, mutta ei osteta mitään. Jees.

Suunta kolmannen kerran saman viikonlopun aikana Lauttasaareen, auto HSK:n parkkiin ja siitä apostolin kyydillä saaren halki kohta sulkeutuvalle Venetorille. Kävimme omistajan kanssa läpi tarpeelliset alkuvalmistelut ja irroitimme pian köydet laiturista. Siinä oli molemmilla iso parvi perhosia vatsassa, olihan tuo ensimmäinen purjehdus kurssin jälkeen plus täysin vieras vene. Omistaja Ari ajoi meidät väylälle ilman mitään dramatiikkaa ja siitä puikkelehtien Melkin selälle. Purjeet nousivat yllättävän kevyesti korkeasta 16m mastosta huolimatta ja hetken päästä kiersimmekin jo Melkkiä molemmat purjeet trimmissä.



Ja Duo kulki juuri niin sievästi kuin sen toivoikin kulkevan! Tuntuma oli hyvin samanlainen kuin kuukautta aikaisemmin kouluveneessämme Absolut 37:ssä. Liukas liikkumaan, muttei mitenkään hötkyilevä. Ja ohjaustuntuma oli mitä erinomaisin kiitos peräsimen oikean akseliohjauksen. Uusien veneiden hydrauliset järjestelmät ovat kuulemma tunnottomia ja vaijeriohjaukset puolestaan hitaita reagoimaan. Niin tai näin, tämä tuntui hyvältä. Poikkesimme Suvin kanssa vielä tarkastamassa sisätilatkin veneen kyntäessä aallokossa. Erilaisista nitinöistä ja natinoista voi sanoa jotain niin rungon jäykkyydestä kuin käsityön laadustakin, mutta Scanmarin sisätiloissa vallitsi melko zenimäinen rauha.


Perähytissä uskaltauduin viimein esittämään Suville sen Ison Kysymyksen – voidaanko lopettaa arpominen ja tehdä veneestä tarjous? Suvi mietti piinaavan pitkät pari sekuntia ja nyökkäsi hitaasti. Muuta ei tarvittu ja mulla tuli kiire loikkia kannelle ennen kuin Suvi pääsee if-lauseisiin. Kyllä siinä sen verran ehdittiin keskustelemaan, että pari ehtoa rukataan mukaan: a) loppukauppa vasta kun vene on nostettuna maihin ja pohja tarkastettuna ja b) tarjous purkaantuu jos pankki ei anna lainaa. Käytiin yhdessä esittämässä tarjous Arille ja vene oli siltä istumalta meille varattu. Hangon keksikin kalpeni oman naamani rinnalla, ja näytti Suviakin hymyilyttävän. O-ou, meistä tulisi pian oikeasti veneenomistajia :D

Se päivä oli oikein hyvä päivä

Rakkautta ensi silmäyksellä

Alkusyksyyn mahtui vielä kauden viimeinen venenäyttely: käytettyjen veneiden Venetori. Paikkana Koivusaari Lauttasaaren länsipuolella ja järjestävänä seurana Nyländska Jaktklubben. Meidän osalta tapahtuma alkoi jo edellisenä iltana kun Suvi vannotti, että tuolta ei venettä osteta vaan odotetaan kevääseen. Piti kuulemma säästää rahaa ja jotain muuta yhtä tylsää. Itse en ole moisen ehdottomuuden kannattaja vaan enemmän go with the flow –tyyppejä. Joka tapauksessa suuntasimme näyttelyyn potkimaan fendareita ja hakemaan fiilistä eri purjeveneistä, joita oli luvattu paikalle 36 kappaletta.

Eihän siinä päästy ensimmäistä kahta venettä pidemmälle kun Se Oikea osui kohdalle. Laiturissa oli parkissa vierekkäin uudehko Delphia 28 (2008) ja ennestään tuntematon merkki Scanmar 35 (1983). Molemmat vielä ennalta asetetun budjetin 45-55k€ raamissa. Pintapuolisella tarkastelulla Scanmar oli molempien selvä suosikki. Sen upea tiikkikansi oikein houkutteli nousemaan veneeseen ja asettumaan siihen aurinkoon makuulle. Vene oli muutenkin ylvään kaunis, ja kaunis venehän myös purjehtii hyvin kuten sanonta kuuluu. Kun ei veneistä sen enempää ymmärretty niin nyökyteltiin hyväksyvästi niin rullapurjeelle, rattiohjaukselle, maasähkölle, lazy-jackeille kuin vankalle ankannokallekin. Se on vähän kuin arvostelisi auton ajo-ominaisuuksia metallivärin ja takalasiin integroidun antennin perusteella, mutta minkäs teet kun puuttuvalla kokemuksella et muuta osaa sanoa. Aivan upea peli yhtä kaikki!


Scanmarille oli ruuhkaa joten tsekkasimme ensin Delphian. Siinä ei varmaan ollut mitään vikaa, mitä nyt pintamateriaalit olivat enemmän muotista kuin puusepältä. Veneen omistajan esitellessä paikkoja huomasin oman katseeni harhailevan kohti Scanmarin kauniita linjoja ja funtsin että tää ei ehkä ole se juttu jos naapurikateus iskee jo ensitreffeillä. Ei muuta kuin ”kiitos, ehkä palataan myöhemmin tutustumaan lisää” ja askel kohti naapuria. Tässä vaiheessa tuo Scanmari näytti jo niin hyvältä, että kaikki pikkujututkin alkoivat ylistämään sitä. Esimerkiksi laiturille parkkeerattu Tervetuloa-matto ja siniset kenkäsuojukset kertoivat hyvin huolehtivista omistajista, vaikka yleensä vaan kiroan kiskoessani noita muoviriekaleita koon 47 kavioihini. Kannelle astuessa ensituntuma kertoi suht raskaasta ja vakaasta veneestä, ja niin 35-jalkaisen noin 5500 kiloa painavan veneen tietty pitääkin tuntua. Lisäksi tiikkikansi kesti erinomaisesti lähemmänkin tarkastelun ja purjeetkin näyttivät hyväkuntoisilta. Tai ainakaan rullatun keulapurjeen ja läjässä olevan isopurjeen yksikään reuna ei repsottanut kuten monessa ympäröivässä veneessä.

Siirtyessämme perää kohti koimme ensimmäisen oikean yllätyksen: veneessä oli ihan oikea takakansi istuinlaatikon takana, ja sen perässä vielä isohko uimataso portaineen. Ensimmäistä kertaa näin tällaisen yhdistelmän purjeveneessä ja pidin kovasti näkemästäni. Eipä tuota ehtinyt sen enempää pohtimaan kun mukava omistajapariskunta jo toivotti kädestä pitäen tervetulleeksi veneellensä. Toisen perheen pyöriessä sisätiloissa saimme kattavan esittelyn veneestä ja sen tekniikasta. Mun surkealla pokerinaamalla ei varmasti peitelty kasvavaa innostusta kun omistaja listasi toinen toistaan hienompia juttuja: tiikkikansi ja kannen ikkunat uusittu 2011, Lewmarin taittoratti, autopilotti, gps-plotteri, VHF, 28hv kone uusittu 2011, taittolapainen potkuri, maasähkö, televisio dvd-soittimella, lämmin vesi, purjeet uusittu 2008… ja kirsikkana kakun päällä ohjaus-fucking-moottorit edessä ja takana! Anteeksi ranskani, mutta tuo oli todellakin oma ensireaktio asiaan. En edes tiennyt että purjeveneisiin on ohjausmoottoreita. Sweet!



Sisätilat jatkoivat samaa upeutta. Jo ensisilmäyksellä näki, että tässä veneessä ei mahonkia ole säästelty ja salongin valkoiset nahkasohvat ihastuttivat. Suurimmassa osassa veneistä on tummansiniset sohvat, mikä on varmaan ihan käytännöllinen väri, mutta yhdessä puuverhoilun kanssa tekee salongeista usein ahdistavan pimeitä. Tässä Scanmarissa valkoiset sohvat yhdistettyinä valkoiseen kattoon ja isoihin ikkunoihin tekivät tilasta todella valoisan. Muuten patjat ja sohvatyynyjen takapuolet olivat alcantraa ja väriltään jotain beigen ja marjapuuron väliltä. Väri meni sujuvasti kategoriaan "ihan kiva".


Keulahytti oli kaikin puolin varsin tavallinen: seinillä hyllyä ja puuverhoilua, jokunen kaappi ja katossa iso ikkuna. Takahytissä puolestaan odotti uusi yllätys kun normaalin matalan oviaukon takaa paljastui iso ja ilmava huone parisängyllä. Yleensä takahytit muistuttavat lähinnä japanilaisia kapselihotelleja, mutta tämän veneen korotettu takakansi mahdollisti lähes täyskorkean tilan perälle. Plussana vielä yhtä iso kattoikkuna kuin edessäkin, eli ainakin 50cm kanttiinsa. Tämän kokoisessa veneessä on luonnollisesti myös oma erillinen vessa, jossa jatkui vahvasti sama mahonkiteema. Kyökin puolelta löytyi kaasuhellaa, uuni ja kaksi jääkaappia(!). Karttapöytäkin oli reilun kokoinen ja seinällä tilaa useammallekin näytölle ja instrumentille (nyt vain sähkötaulu ja joku antiikkinen gps-laite). Moottori puolestaan löytyi salongin portaiden alta, ja tekniseen tilaan pääsi kätevästi myös takakajuutassa olevan liukuoven kautta. Niin ja korkeus oli koko salongissa yli 180cm, eli ei tarvinnut edes kumarrella.

Scanmar 35 pohjakuva
Kaiken kaikkiaan täydellinen paketti! 35-jalkaisena vähän turhan iso kahdelle, mutta samalla riittävän iso majoittamaan 6-7 henkilöä yön yli. Iso koko tuo myös yleistä tilaa ja avaruutta kaikkialle veneeseen niin kannen alla kuin päälläkin. Tietysti vanhaa ostaessa täytyy muistaa, että käytettynä ei saa uutta. Ei etenkään alle viidellä kympillä. Lattiassa ja puupinnoissa näkyi käytön jälkiä. Lisäksi takakajuutan seiniä koristi alkuperäisen näköinen kellertävä vinyyli tai uretaanimatto – suoraan sanottuna vähän yököttävä ja saisi mennä vaihtoon aika pian. Sisällä leijaili myös tympeä öljyn ja dieselin aromi, jonka lähteeksi nenä indikoi konehuonetta. Edessä olisi siis paitsi konehuoneen kuuraaminen lattiasta kattoon, myös pitkähkö tuuletusoperaatio. Myös tekniikan puolella kaikki onkalot olivat täynnä eri aikoina vedettyjä piuhoituksia, joten johtotehtäviä olisi tiedossa jossain vaiheessa. Eipä veneen kylkien maalikaan enää ihan parhaassa iskussa ollut.

Yhtä kaikki vene teki meihin melkoisen vaikutuksen. Kaikki tämä ja vielä hyväksyttävän budjetin rajoissa! Oma fiilis oli kuin Tampereella kesällä 2007 jolloin edellisen (ja ainoan) kerran tiesin heti ensikohtaamisen aikana, että nyt osui ja upposi syvälle. Suvi ei tälläkään kertaa ollut ihan yhtä nopea syttymään – vissiin jotain tekemistä hämäläisillä juurilla. Koitin vähän vinkata, että eiköhän tää näyttely ollut tässä, mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ei siinä auttanut kuin toivottaa näkemiin myyjälle ja suunnata takaisin kiertelemään laiturille. Kävimme katsastamassa vielä tusinan verran veneitä, mutta ei noista mikään enää sytyttänyt samaa kipinää. Suoraan sanottuna useimmat veneet oli ylihinnoiteltu kuntoon nähden, ja muutamassa haisi ihan rehellinen paskakin (vuotava septitankki vai puuttuva vessaharja?).

Yksi vuoden ’86 X-372 kyllä kiinnosti hieman. Tämä Klaus Helmisen MeriMyyräX oli tuttu nimi nettiforumeilta ja matkapurjehdusoppaasta, olihan sillä osallistuttu ARC-kisaan Atlantin yli Karibialle ja takaisin. Olen myös jostain ymmärtänyt että ”äxät” ovat kuin veneiden bemareita: vähän askeettisen spartalaisia, mutta sitäkin suorituskykyisempiä. Yhteistä baijerilaisten kanssa sekin, että äxän omistajat päätyvät äxään seuraavaa venettä ostaessaankin. Tuo mielikuva resonoi hyvin oman sisäisen bemarikuskini kanssa. Tämä äxä oli kuitenkin viisi tonttua Scanmaria kalliimpi ja selkeästi nuhjaantuneempi joka nurkaltaan. Ei ehkä meidän vene, mutta ei myöskään hukkaan heitettyä aikaa, sillä Klausin kanssa olikin kiva jutella puolisen tuntia hänen seikkailuistaan maailman merillä.

MeriMyyräX
Koitin vielä vongata nälkiintyneeltä ja vähän ärtyneeltä rouvalta lupaa tehdä tarjous Scanmarista, mutta ei mitään vastakaikua. Vein viimeisenä temppuna vielä uudestaan katsomaan tuota venettä, mutta ei herunut silläkään lempeä. Ei muuta kuin mökötys käyntiin ja lampsimaan kohti myöhäistä lounasta Casa Maressa Lauttasaaressa. Ilta menikin bingaillessa kaikkea tietoa Scanmareista ja miettiessä Suvin pehmitystekniikoita seuraavalle päivälle.

Tuon Scanmarin nimi oli s/y Duo