Nemoa etsimässä

Tässä syksyn aikana on tullut kaikessa hiljaisuudessa viriteltyä vähän kisaprojektiakin. Oma kokemus ja purjehtiva kaveripiiri eivät ihan (vielä) riitä oman kisamiehistön pyörittämiseen, mutta keväästä asti on hautunut ajatus liittyä gastiksi johonkin valmiiseen kisamiehistöön. Kesällä en saanut tikkua ristiin asian suhteen kun oli mukamas niin kiire omankin veneen kanssa, enkä olisi varmaan aktivoitunut syksylläkään ellei olisi tullut asiasta puhetta Doylen purjeseppien kanssa. Kävi ilmi, että First 36.7 laivueessa Nemo saattaisi kaivata yhtä tai kahta gastia vakituiseen kisamiehistöönsä, ja sillä tiellä nyt ollaan.

Aloitetaan veneestä: First on Beneteaun erittäin suosittu racer-cruiser mallisto, joilla ajetaan paljon ns. yksityyppiluokan kisoja. Suomessakin First 31.7 ja First 36.7 ovat saavuttaneet kriittisen massan ja molemmilla ajaetaan omasta luokkamestaruudesta. Vastaavia veneitä löytyy muiltakin, kuten X-Yachtsin X-35. Näiden suunnitelun lähtökohta on herkullinen: tehdään nopea kisavene unohtamatta perhepurjehduksen vaatimia mukavuuksia kuten mukavia asuintiloja, oikeaa keittiötä ja lämmintä vettä. Hinnatkin ovat tyypillisesti sieltä edullisemmasta päästä. Näitä isompia veneitä saa käytettynä noin 100k€ hintaan, ja mukana tulee usein tolkuton läjä enemmän ja vähemmän ajettuja kisapurjeita.

First 36.7 Nemo

Tuosta First 36.7:sta on jotenkin muodostunut oma henkkoht suosikkini. Vene on erittäin komea ilmestys satamassa, ja jotenkin käytännöllisemmän oloinen kuin pahin kilpailijansa X-35. Myös pikkusisko First 31.7 on erittäin kaunis vene, mutta pinnaohjaus saa aikaan jonkun allergisen reaktion meikäläisessä. Väliin on pari vuotta sitten ilmestynyt myös First 35, mutta noita on jälkimarkkinoilla huomattavasti huonommin tarjolla. Summa summarum: First 36.7 on se vene, mitä olen vakavasti harkinnut itsellenikin, ja se on aivan erinomainen syy liittyä nimenomaan First 36.7 fleettiin kokemusta hakemaan.

Syyskuussa kisakausi oli jo sen verran ehtoopuolella, että kummoisiin urotekoihin ei enää taivuttu. Kävin skuuttaamassa isopurjetta parissa keskiviikkotreenissä, mutta jouduin skippaamaan viimeisen kisan kun Suvilla oli laskettu aika samana viikonloppuna. Sebastiankin lähti mukaan tutustumaan toimintaan, ja eiköhän hänellekin löydy paikka ensi kauden miehistöstä. Jäi näkemättä miten hyvin olisin osannut pitää venevauhtia yllä (ison skuuttaajan isoin vastuu), mutta eiköhän tuo selviä ensi kaudella.

Vähän tuulta ja paljon sumua

Lokakuun alun kohokohta oli Nemon siirtopurjehdus HSS:n satamasta Liuskasaaresta Pohjankuruun Tammisaaren liepeillä. Lauantaina oli erittäin kevyt keli ja nollatuuli pakotti ajamaan osan matkasta Inkooseen koneella. Toisaalta ajoittain käynyt kevyt tuulenvire toi hyvin esille veneen suorituskyvyn. 4-6 solmun vauhti 3 m/s sivuvastaisessa tuulessa vaikuttavaa menoa, etenkin kun Duo istui samoissa oloissa yleensä paikallaan raskaiden dacron-purjeiden heiluessa laineiden tahtiin. Rauhalliset olosuhteet mahdollistivat myös spinnulla harjoittelun vajaalla miehistöllä. Kipparillamme Kallellakin oli aikaa ja kärsivällisyyttä käydä kisaamiseen ja purjeiden säätöön liittyvää teoriaa läpi tuntien ajan, ja tuntuu että opittiin Sebastianin kanssa purjehduksesta enemmän yhten päivän aikana kuin koko kesänä itse purjehtien.

Paikalle sattui yksi X-35 ja kisahan siitäkin heti tuli

Yöksi pysähdyimme HSS:n retkisaareen Andöllä Inkoon edustalla. Ihan kiva saari perusvarustuksella, mutta ei vedä mitenkään vertoja oman seuramme HSK:n saarelle Ormholmenissa. Toistaalta etäisyys on juuri passeli pidemmälle länteen suuntautuvan retken ensimmäiseksi etapiksi. Oltiin lokakuun kunniaksi ainoa vene koko saarella, joten kiirettä ei pitänyt saunomisen suhteen.

Odotin kameran kanssa jos vaikka Sebastian syttyis palamaan

Sunnuntai valkeni lähes täydellisenä vastakohtana edelliselle päivälle. Tuuli puhalsi kaakosta parhaimmillaan 10 m/s ja lauantain sumuisuus vaihtui auringonpaisteeseen. Olosuhteet olivat kerrassaan täydelliset vauhdikkaaseen purjehdukseen sisäväylällä. Välillä vene meinasi jäädä nalkkiin isomman saaren aiheuttamaan tuulensuojaan, ja hetken kuluttua saikin ottaa jo purjeista tehoa pois ettei mennä kyljelleen. Joka tapauksessa ensimmäisen kolmen tunnin keskivauhti oli yli 7 solmua, mikä on todella paljon ahtaalle ja alati mutkittelevalle väylälle. Silkkaa parhautta!

Ei lainkaan hassumpi aamu

Ja oli hieno päästä opettelemaan purjeiden säätöä kovemmassakin kelissä. Kesä oli lopulta todella vähätuulinen, ja kelin sattuessa sitä pienellä miehistöllä mieluummin reivasi purjeita pienemmäksi kuin ajoi maksimilla. Nemolla ajettiin nyt täysin purjein kaikkiin tilanteisiin, ja se mahdollisti monen tunnin intensiivitreenin "skuutinvarressa".

Helppo hymyillä kun mittari näyttää taustalla nopeudeksi 7,4 solmua

Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin tuokin purjehdus. Saavuimme Tammisaareen ja viimeinen 10 mpk Pohjankuruun päristeltiin koneella osan miehistöstä purkaessa köysiä rikistä. Kokonaisuudessaan reissusta ja veneestä jäi todella positiivinen kuva. Vene oli ihana purjehtia, ja sisätilat toimivat erinomaisesti kuuden hengen retkeilyyn. Toki Kallen käyttämät Doylen über-kuitupurjeetkin tekivät oman vaikutuksensa.

Tammisaaren sillat

Talven aikana on tiedossa jos jonkinlaista valmistavaa ohjelmaa niin Nemoa huoltaessa kuin yhteisten teoriatuntienkin muodossa. Kesän kisakalenteri näyttää viittä kisaviikonloppua ja viikottaisi treenejä, joskin paras kesälomakausi on rauhoitettu retkipurjehdukselle. Saas nähdä miten ehtii taas tekemään kaikkea, mutta ainakin yritys tulee olemaan kova!