Saapuu taka-taka-taka-taka-taka-takatalvi

Etuovella taivasta kohti puskevia heiniä katsellessa ehti jo melkein alkaa stressaamaan veneellä odottavia kevättoimia, mutta onneksi luontoäiti tipautti tänään taivaalta vähän lisäaikaa. Viikolla elohopea lähenteli jo viittätoista astetta ja tiimiristeilyllä Tallinnaan iski ensimmäinen kunnon polte päästä seilaamaan, tai siis ainakin opettelemaan sitä itseään.



Joo, ei mitään kiirettä...

Veneellä sitä tekemistä riittääkin. Pitäisi paikata kaikki naarmut gelcoatista, kiillottaa ja vahata maalipinta, maalata uudet "myrkkymaalit" vesirajan alle, vaihtaa korroosiolta suojaavat anodit ja tsiljoona muuta pientä juttua. Vahatessa tulee ehkä pari kertaa kirottua, etteikö joku alta kolkytjalkanen olis riittänyt näin alkuun. Sisäpuolellakin odottaa vielä moottorin keväthuolto, kölipulttien hapertuneiden mutterien vaihtaminen ja hieman isompana projektina sisäkaton vanerien ja vinyylien (valkoinen keinonahka) uusiminen.

Nälkä kasvaa syödessä ja taidan samalla uusia vähän kajuutan valaistusta. Samallahan sitä uusisi johdotuksen ja sitten kannattaisi jo päivittää sähkökeskuskin... Veneen uusi sähkösuunnitelma pääsikin jo syntymään talven pimeinä tunteina, mutta ehkä jätän tuon projektin suosiolla syksylle tai seuraavaan talveen. Ei kaikkea kerralla. Siinä sitä vasta vesillelaskun aikaan ihmeissään oltaisiinkin kun sulakkeet paukkuu, kukaan ei osaa rikata mastoa ja moottorikin jättää starttaamatta. No kirjallisuuden puutteeseen nämä projektit eivät ainakaan kaadu.



Ylin kirja on vaatimattomasta ulkoasustaan ja 10€ hinnasta huolimatta ihan paras löytö.
Veneen huolto ja kunnostus, Art House, ISBN 951-884-384-8

Mitäs muuta? Käytiin porukalla Vene-messuilla helmikuussa. Itsellä oli edellisestä kerrasta vierähtäny noin 20 vuotta. Edelleen iso tapahtuma, mitä nyt purjeveneiden edustus jää nykyään kovin vaatimattomaksi satojen moottoriveneiden keskellä. Sitä tietysti saa mitä tilaa, sillä viime vuoden tilastot kertovat 3700 myydystä moottoriveneestä kun vastaava luku purkkareille oli 52. Kävimme tutustumassa moniin veneisiin, mutta mitään poltetta hankkimiseen ei ollut kun nykyiselläkään ei ole purjehdittu omin päin metrin vertaa. Jotain varusteita löydettiin edullisesti, kuten Aiglen Gore-tex saappaat Suville ja faijalle. Nyt meillä on koko perheellä samanlaiset, söpöä!

Kuin kaksi marjaa

Kävin myös maaliskuun lopulla viimein suorittamassa SRC-tutkinnon, eli tuttavallisemmin veneilijän radiopätevyyden. Olin jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että  tentissä olisi sekä kirjallinen että suullinen osuus, ja tankkasin sen takia paniikinomaisesti protokollan mukaisia mayday-mantroja. Oikeasti Viestintäviraston tentissä on ainoastaan tunnin mittainen teoriakertaus ja sen jälkeen kaksiosainen kirjallinen tentti. Ei mikään mahdoton rasti, mutta kyllä tuonne lukea tarvitsee ja kurssia suosittelen edelleen. Tentistä melkein täydet pisteet ja palkinnoksi Viestintävirastolta SRC-ajokortti ja Suvilta hieno kannettava Lowrance Link-2 VHF-puhelin gepsulla ja kaikilla muilla herkuilla. Über!

Pääsin kuivaharjoittelemaan Distress-napin käyttöä...

Ja jotteivat jäsenyydet loppuisi kesken, menin vielä liittymään Kesäpursiseuraankin. Oma pursiseura Helsingfors Segelklubb, tuttavallisemmin Hoski, kun ei ole Suomen navigaatioliiton jäsen. En tiedä onko tuolla muuta merkitystä kuin yksi viiri lisää veneeseen ja mahdollisuus tilata diplomeita Navigaatioliiton tutkinnoista, mutta eiköhän se ensi kesän aikana selviä. Todennäköisesti ainakin jotain koulutus- tai yhteistoimintaa tiedossa. Faija meinasi ratkaista saman ongelman liittymällä työnantajansa kautta Nesteen Venekerhoon Porvoossa.

Saaristolaivurin pitää osata myös lukea vaikeita fontteja

Nyt ei muuta kuin katse kohti ensi viikonloppuna starttaavaa Rannikkolaivurikurssia.